Huoli, empatia ja kunnioitus vuorovaikutuksessa, Moisio 2011
Moisio tuo esille opettajuuteen liittyvän ongelman; tasapainoilun normien ja inhimillisyyden välillä. Mielestäni normien on tarkoitus palvella ihmisiä eikä toisin päin, ja en tästä syystä näe hyödylliseksi karsia inhimillisyydestä jos normeihin ei syystä tai toisesta ylletä. Ajatteluni edustaa kyseisessä aiheessa konstruktionismia: kuten kaikki säännöt, myös normit ovat ihmisten luomia eivätkä kiveen hakattuja totuuksia. Miksi siis hyväksyisimme nykyiset normit, jos ne eivät palvele ihmisyyden kohtaamista ja ihmiseksi kasvamista?
Moisio kuvaa empatian olevan moraalinen tunne, joka herää tilanteissa ja jota ohjaillaan rationaalisen toiminnan avulla. En väheksy empatiakykyä lainkaan, sillä uskon vahvasti sen olevan hyödyllinen työkalu toiminnassa jos yksilö on tullut tietoiseksi eri moraaliteorioista. En kuitenkaan usko pelkän empatian tai sympatian riittävän siihen, että kohtaisimme ihmisen inhimillisesti. Empatian tuntemiseen nimittäin liittyy se, että pystyisimme samaistumaan muiden ihmisten tunnekokemuksiin ja reaktioihin, mutta tämä ei aina toteudu: on tilanteita joissa kohtaamasi ihmiset käyttäytyvät, tuntevat ja ilmaisevat asioita tavoin joita et kykene ymmärtämään. Tämän tulisi siis johtaa tilanteeseen, jossa et kykene samaistumaan toiseen eli et koe empatiaa ihmistä kohtaan. Ilman tuntemusta moraaliteorioista, oikeudenmukaisuudesta sekä ihmisyyden kunnioittamisesta et voi kohdata yksilöä inhimillisesti.
Esimerkiksi narsistinen persoonallisuushäiriö, epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö sekä autisminkirjon häiriöt ovat usein yhdistetty alhaiseen empatiakykyyn tai empatiakyvyn puuteeseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kyseiset ihmisryhmät kykenisi (toki itsetietoisuuden kehittymisen ja moraalisuuden ymmärtämisen tukemana) kohtaamaan ihmisiä inhimillisesti taikka kohtelemaan muita kunnioittavalla tavalla. I rest my case, thank you.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Martiina Lähde
Hei Eden!
Valitsin luettavaksi saman artikkelin kanssasi, ja sen vuoksi koin mielekkääksi jatkaa keskustelua tähän alle. Lisäksi koen tämän aiheen tärkeäksi ja ajankohtaiseksi opettajan työssä. Nostat kirjoituksessasi esiin mielenkiintoisia havaintoja ja ajatuksia. Kirjoituksesi herätti minussa paljon ajatuksia, vaikka olenkin kanssasi eri mieltä.
Opettajan työ edellyttää laaja-alaista ammattitaitoa. Opetustyön ydin on säilynyt samana kuin aiemmin, mutta työn sisältö ja etenkin siihen kohdistuvat odotukset ovat muuttuneet. Myös opetustyön ammattitaitovaatimukset ovat monimutkaistuneet ja usein opettajalta vaaditaan paljon osaamista ja tietämystä erilaisilta osa-alueilta. Useat ajankohtaiset muutokset edellyttävät opettajalta hyviä vuorovaikutustaitoja. Työpäivänsä aikana opettaja työskentelee useiden eri ihmisten kanssa, joten itse koen, että hyvät ja rakentavat vuorovaikutustaidot ovat lähtökohtana sille, miten opettaja kykenee toimimaan erilaisissa, usein äkillisestikin muuttuvissa tilanteissa. Opettajan työssä ja laadukkaassa vuorovaikutuksessa tarvitaan emotionaalista kompetenssia, jonka yksi osa-alue esimerkiksi empatia on.
Se, kuinka empaattinen opettajana työskentelevä henkilö on, ei varmasti yksinään määritä hänen suoriutumistaan työtehtävistään, kuten kirjoitat yllä. Olen kuitenkin samoilla linjoilla kanssasi siitä, että empaattisuudesta on paljon hyötyä opetus- ja kasvatusalalla toimiessa. Empaattinen henkilö on tarkkaavainen muita kuunnellessaan ja hän pystyy ymmärtämään heidän näkökulmiaan. Kuvaat kirjoituksessasi sitä, että aina ei kuitenkaan ole mahdollista ymmärtää esimerkiksi toisten käyttäytymistä tai tapaa ilmaista tunteitaan. Mielestäni näissäkin tilanteissa empaattinen henkilö kuitenkin pyrkii ymmärtämään taustatekijöitä toisen ihmisen toiminnalle. Opetustyössä empaattisuus auttaa esimerkiksi toimimaan erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa.
Koen, että opettajan empaattisuus antaa hänelle pelisilmää erilaisiin arjen tilanteisiin. Kun opettajalla on kyky aistia ja havaita muiden tunnetiloja (esimerkiksi non-verbaalisten viestien avulla) voi useita tilanteita ehtiä ennakoimaan jo ennen kuin varsinainen konflikti tapahtuu. Lapsen tunne- ja sosiaaliset taidot kehittyvät huimaa vauhtia lapsuuden aikana. Taidot karttuvat etenkin silloin, kun toimitaan sosiaalisissa ympäristöissä yhdessä vertaisten kanssa. Opettajalla on siis merkittävä rooli myös lapsen tunnekasvattajana. Empaattisuudesta on paljon hyötyä tunnetaitojen opetuksessa: tunnetaitoja opitaan pääasiassa mallintamisen ja lapsen tunteisiin reagoimisen kautta. Kaiken kaikkiaan uskon, että etenkin alkuopetuksessa opettajan empaattisuudesta hyötyvät useimmat oppilaat.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.