Opponointi vertaisarvioinnin muotona
Opponointi on yksi vertaisarvioinnin muoto.
Tiede nojaa nykyisin vertaisarviointiin vahvasti: tieteellinen tutkimus ja uusi tieto käy läpi vertaisarviointiprosessin ennen kuin se tulee osaksi tieteellistä tietoa. Vertaisarviointiprosessissa arvioidaan syntynyttä tietoa ja sen muodostamista. Lisäksi arvioidaan, miten tutkijat liittävät sen osaksi aiempaa tietoa ja miten raportointi (artikkelikäsikirjoitus) noudattaa tieteenalan konventioita ja miten raportti pysyy sopivan tiiviinä. Myös valtaosa titkimushankehakemuksista käy läpi vertaisarvioinnin. Tällöin arvioidaan tutkimussuunnitelmaa, mm. etenkin tutkimusaiheen ja tutkimusongelman merkittävyyttä tieteelle ja/tai yhteiskunnalle, innovatiivisuutta ja hankkeen toteuttamiskelpoisuutta.
Kouluopetuksessa vertaisarviointi on tärkeä formatiivisen arvioinnin muoto ja tuotu esiin myös kansallisissa opetussuunnitelmissa. Formatiivisen vertaisarvioinnin tavoite on tukea oppimista ja ymmärrystä omasta oppimisesta ja oppimisprosessista.
Opponointi soveltuukin hyvin tutkiellmaseminaarin yhdeksi työmuodoksi. Pääpaino opponoinnilla on tutkielmatyön tukemisessa, mutta samalla valottaa vertaisarvioinnin roolia tieteellisessä työssä.