Kameran noutaminen ja palauttaminen
Lainattavissa olevia kameroita säilytetään Normaalikoulun luokissa. Kunkin luokan OA2 ja OA4 opiskelijoiden tulee keskenään sopia, milloin tarvitsevat kameraa ja merkata aika luokassa tulosteena olevaan kalenteriin.
Kameraa noutaessa kirjataan seuraavat tiedot kameran ohessa olevaan lainaajalomakkeeseen:
- Lainattavan kameran tunniste (esim. 1A)
- Lainauspäivä
- Ruksi, että olet tarkistanut kameralaatikon sisältävän kaikki osat
- Allekirjoitus sekä nimenselvennys
Kameraa palauttaessasi kirjaat seuraavat samalle lainaajalomakkeen riville:
- Palautuspäivä
- Ruksi, että akut on ladattu täyteen
- Ruksi, että muistikortti on tyhjennetty
- Allekirjoitus 'Palautettu' -sarakkeeseen
Kameroita lainaavien on hyvä huomata, että kamerat kulkevat opiskelijalta toiselle eikä niitä tarkasteta ulkopuolisen toimesta siinä välillä. Siksi kamerat tulee aina palauttaa akut täyteen ladattuna sekä muistikortit tyhjennettynä. Suunnittele myös tarkkaan, milloin kameralle on tarve ja sen mukaisesti kameran laina-aika (yleensä päivää ennen kuvausta haku ja seuraavana päivänä palautus on riittävä aika). Ylipitkä laina-aika ja lataamattomina tai tyhjentämättöminä palautetut kamerat voivat vaikeuttaa kanssaopiskelijoiden videointien toteutumista.
Videointien toteuttamiseen liittyvät käytännönohjeet on kirjattu oman harjoittelun peda.netin alasivulle 'Opetustilanteen videointi' ja ne on ehdottomasti luettava. Samat ohjeet löytyvät myös tältä sivulta viimeisenä.
Mikäli epäilet kamerassa olevan jotain vikaa tai kameralaatikosta puuttuu jotain, laita siitä viipymättä sähköpostia samanaikaisesti seuraaville henkilöille: OKL:n ohjaajasi ja Tiina Kullberg (tiina.l.kullberg@jyu.fi). Useamman vastaanottajan myötä, saat vastauksen mahdollisimman pian.