Paja 1

Näin toteutat pajan 1

Teemana: Draamaleikit

Kesto: n. 2 oppituntia



1. Draamasopimus

Kerrotaan oppilaille, että draamatyöskentely alkaa aina suullisella ja kirjallisella sopimuksella pelisäännöistä. Oppilaiden kanssa voidaan yhdessä kehitellä omat säännöt tai voidaan hyödyntää seuraavia:

  • päivän energiataso
  • vapaaehtoisuuden periaate
  • toimintaan sitoutuminen
  • kunnioitus muita kohtaan  


Draamasopimuksen säännöt läpikäytyä, jokainen ottaa oman "taikakynänsä" tai "taikaleimasimensa", jonka avulla allekirjoittavat yhteisen sopimuksen (paperille tai ilmaan kuvitteellisesti). 

Draamasopimuksen tavoitteena on, että työskentelylle luodaan turvallinen ja sujuva ilmapiiri, joka tukee kaikkien mahdollisuutta heittäytyä ja eläytyä.


2. Nimileikki

Istutaan ringissä ja lähetetään nimet viestinä piirin ympäri siten, että taputetaan omiin reisiin oikealla kädellä oma nimi, vasemmalla viereisen nimi. Kun tämä osataan, lisätään vaihtoehdoksi lähettää toisen nimi piirin yli annetulla käsien liikkeellä. Se, jonka nimi sanottiin, ottaa nimensä vastaan käsien liikkeellä ja sanomalla oma nimi vasemmalla kädellä reiteen taputtaen. 

Harjoitteen tavoitteena on, että tutustutaan toisiin ja luodaan yhteistä ryhmähenkeä niin, että kaikki pääsevät mukaan. 


3. Norsu, palmu, gorilla 

Seisotaan ringissä ja yksi menee keskelle. Keskellä oleva pelaaja pyörii ympyrää ja osoittaa sormella jotain ringissä olevaa ja sanoo joko "norsu", "palmu" tai "gorilla". Tällöin osoitettu pelaaja sekä hänen viereiset pelaajat tekevät sanaa vastaavan liikkeen ja äänen. 

Jos tekee “virheen” (väärän liikkeen) pääsee keskelle nimeäjäksi. Keskellä oleva voi itse määrittää tahdin liikkeiden muodostukselle ja vaihtelevuudelle.

Liikkeet:

→ Norsu: Keskimmäinen ottaa yhdellä kädellä nenästä kiinni ja laittaa toisen käden ensimmäisen käden reiästä läpi, tehden kärsän ja samalla päästäen norsun töräytyksen. Viereiset pelaajat tekevät käsillään korvat norsulle.
→ Palmu: Keskimmäinen nostaa molemmat kädet ilmaan ja heiluu, viereiset nostavat vain keskimmäistä lähinnä olevan käden ilmaan. Kaikki tekevät "shooosh"-ääntä eli tuulen humina palmun lehvissä.
→ Gorilla: Keskimmäinen takoo rintaansa kuin gorilla ja mölisee. Viereiset nyppivät gorillasta täitä ja syövät ne.
→ Mahdollisia muita, joita lisätä:
 - leivänpaahdin (reunimmaiset muodostavat paahtimen keskimmäisen ympärille ja keskimmäinen hyppii ylös-alas)
 - rikkinäinen leivänpaahdin (sama kuin edellinen, mutta reunimmaiset hyppivät, keskimmäinen pysyy paikallaan)
 - Marja-Liisa (keskimmäinen tekee tasa-työntöä ja puuskuttaa "En mie jaksa..." ja reunimmaiset kannustavat vierellä sanoen "Kyl sie jaksat..."..

Harjoitteen tavoitteena on tukea oppilaiden eläytymis- ja heittäytymiskykyä sekä kehollista ilmaisua. 


4. Omituisten asentojen piiri

Seistään ringissä ja opettaja lähettää jonkun oudon kehoasennon liikkeelle vierustoverilleen. Seuraava matkii liikkeen ja muuttaa siitä jotakin osaa mutta samalla säilyttää jonkin osan. Seuraava vieressä oleva puolestaan matkii liikkeen ja taas muuttaa jotain osaa ja säilyttää jonkin osan. Viesti kulkee ringissä ympyrää ja viestejä voidaan halutessa lisätä liikkeelle useampi.

Harjoituksen tavoitteena on tukea oppilaiden eläytymis- ja heittäytymiskykyä sekä kehollista ilmaisua. Lisäksi harjoite pohjustaa kokonaisuuden teemaa eli erilaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä.


5. A-zo-ka

Seistään piirissä. Opettaja lähettää viestin sanomalla "ka" ja osoittamalla jotakuta ringissä olevaa. Se, jota osoitettiin nostaa kätensä ylös muodostaen ison kolmion ja sanoo "A". Osoitetun henkilön vierustovereiden tehtävänä on sanoa "zo" sekä laittaa kädet yhteen ja heilauttaa niitä sivusuunnassa kohti osoitettua henkilöä, kuitenkaan koskematta tätä. Osoitettu henkilö sanoo tämän jälkeen vuorostaan "ka", laskee kätensä vaakasuoraan ja osoittaa uutta, ringissä olevaa henkilöä. Tehtävä jatkuu edellä mainitulla tavalla. Tarkoituksena on pitää yllä nopeaa tempoa. Tehtävä vaatii keskittymistä ja nopeaa reagointia. 

Harjoituksen tavoitteena on tukea oppilaiden eläytymis- ja heittäytymiskykyä sekä kehollista ilmaisua

6. Omituiset otukset

Harjoituksessa kuljetaan vapaasti tilassa musiikin tahtiin. Oppilaiden tehtävänä on muodostaa samalla itselleen omituinen otus ja liikkua, ääntelehtiä ja elehtiä sen mukaisesti. Oppilaita voi tukea apukysymyksin: Miten hahmosi liikkuu? Millainen ääni hahmolla on? Mitä omituista hahmossasi on?

Seuraavaksi omituiset otukset muodostavat vaihdellen eri kokoisia ryhmiä (2-4 henkilö) ja tutustuvat toistensa hahmoihin opettajien kysymysten avulla: 

    • 3 otusta: Kerro nimesi ja se, mitä omituista sinussa on.
    • 2 otusta: Kerro nimesi ja mitä söit aamupalaksi.
    • 4 otusta: Kerro nimesi ja se, miten aiot matkustaa/liikkua omituisten otusten kokoontumiseen.

Tämän jälkeen hahmot muodostavat uudet ryhmät (esim. 2 ryhmää), johon kokoontuvat esittäytymään toisilleen. Ryhmässä tavoitteena on määritellä, mikä on omituista. Onko joku liian omituista? Kuka määrittelee omituisuuden? Mikä on normaalia?

Lopuksi roolit puretaan ja harjoituksesta keskustellaan: Miltä tuntui tehdä tätä harjoitusta? Mitä ajatuksia se herätti omituisuudesta/erilaisuudesta?

Harjoitteen tavoitteena on tukea oppilaiden eläytymis- ja heittäytymiskykyä sekä kehollista ja sanallista ilmaisua. Lisäksi tuetaan mielikuvituksen ja luovuuden kehittymistä. Harjoitteen avulla tuetaan oppilaiden käsityksiä erilaisuuden hyväksymisestä sekä kehitetään empatiakykyä, toisen asemaan asettumista sekä moninaisuuden arvostamista.

Linkit taustamusiikkeihin löytyvät materiaalit-sivulta. 


7. Sana kerrallaan - tarina 

Tässä harjoitteessa oppilaat istuvat ringissä ja luovat yhteistä tarinaa suullisesti. Tarina alkaa sanoin: “Olipa kerran omituinen otus…”. Oppilaiden tehtävänä on vuorotellen lisätä tarinaan yksi uusi sana. Harjoite voidaan toteuttaa halutun kokoisissa ryhmissä. 

Harjoitteen tavoitteena on kehittää oppilaiden vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sanallista ilmaisua, tekstien tuottamista sekä luovuutta, kekseliäisyyttä ja mielikuvituksellisuutta. 


8. Addams-taukojumppa/tanssi


Tavoitteena on, että oppilaat pääsevät tämän harjoitteen parissa liikkumaan musiikin tahdissa ja ilmaisemaan itseään kehollisesti. 


Linkki videoon löytyy myös materiaalit-sivulta.


9. Hetken merkitseminen

Pajan lopussa oppilaiden tehtävänä on etsiä luokasta/tilasta paikka, jossa he kokivat jonkin merkityksellisen hetken (oivalsit uutta, oli mukavaa tms.). Merkityksellisiä hetkiä voidaan jakaa muille koko ryhmän kesken tai pienemmissä porukoissa. 

Harjoitteen tavoitteena on tukea oppilaiden reflektointitaitojen kehittymistä (oppimiskokemukset, ajatukset, tunteet).