Luin tätä tehtävää varten Rantasen (2017) artikkelin "Kylmän sodan päätöksentekosimulaatio opetuskäytössä". Artikkelissa Rantanen kuvaa ensin simulaatioiden käyttöä opetustilanteissa maailmalla, niiden hyötyjä, sekä verrattain vähäistä käyttöä historian opetuksessa suomalaisissa kouluissa. Rantanen kirjoittaa historian opetuksen tavoitteiden muutoksesta sekä näin auenneesta tarpeesta uudenlaisiin opetusmetodeihin. Hän kuvaa simulaatioiden hyötyjä opetuksessa, kuten syvempien oppimisjälkien saavuttamista. Aiheeseen olennaisesti liittyvää empatian ja historiallisen empatian välistä eroa Rantanen avaa niin, että historiallisessa empatiassa osallistujan on kyettävä asettamaan eläytymisensä ajalliseen ja paikalliseen kontekstiin sekä huomioida näiden asettamat rajoitukset. Riskinä hän mainitseekin juuri osallistujien mahdollisen kyvyttömyyden asettua tarvittavaan viitekehykseen, jolloin simulaation perimmäinen idea ei pääse toteutumaan. Artikkelin pääosassa on Kuuban kriisiä simuloiva peli, jossa osallistujan on tarkoitus selviytyä kaikista viidestä pelikierroksesta aloittamatta ydinsotaa. Simulaatio on alunperin julkaistu brittiläisessä oppimateriaalissa, josta Rantanen on sen muokannut soveltuvaksi käyttöön Suomessa. Hän on käyttänyt simulaatiota tutkimusaineiston keräämiseen sekä opettajaopiskelijoilta että yläasteikäisiltä oppilailta. Hänen saavuttamiensa tulosten perusteella vahvistui jo aiemmissa tutkimuksissa saatu näyttö siitä, että simulaatiot toimivat tehokkaina oppimisen välineinä. Rantanen tähdentää myös, ettei simulaatiossa "epäonnistuminen" eli sodan syttyminen vähennä siitä saatuja oppimishyötyjä.

Valitsin tämän artikkelin käsiteltäväkseni henkilökohtaisen kiinnostuksen ja taustakokemusten perusteella. Olen toiminut useita kertoja nuorten Prometheus-leirien ohjaajana. Protuleirien monivuotisiin perinteisiin kuuluu niin sanottu yhteiskuntasimulaatio, jossa leiriläiset jaetaan mielivaltaisesti eri yhteiskuntaluokkiin, ja heitä kohdellaan yhden päivän ajan näiden luokkien mukaisesti. Eri variaatioissa peliin lisätään byrokraattisia "hankaluuksia", kuten asiakirjojen täyttäminen vieraalla kielellä. Pelin toteuttajista riippuen olosuhteet päivän aikana saattavat eriarvoistaa leiriläisiä hyvinkin vahvasti esimerkiksi ruokailujen, työtehtävien ja lepoajan suhteen. Simulaation tärkein osuus onkin sen purkaminen, sillä etenkin joillekin nuorille kokemus on raaka ja rankka - olen törmännyt keskeyttämisiinkin, kun tilanne on koettu liian raskaaksi. Yllättäviä tilanteita on tullut vastaan myös silloin, kun jotkut nuorista ovat lähteneet peliin hivenen liian tosissaan esimerkiksi "alempiensa" alistamisessa. Myös kapinoita ja vallankumouksia on nähty, ja parhaimmillaan syntynyt uusi yhteiskuntajärjestys on ollut lähes utopistinen, pahimmillaan hyvinkin dystopinen. Niin tai näin, lähes poikkeuksetta tämä simulaatio on herättänyt voimakkait tunteita ja erinomaista keskustelua. Näiden kokemusten pohjalta, ja tässä artikkelissa kuvattuun taustateoriaan nojautuen näkisin simulaatiot hyvinkin sellaisena opetusmenetelmänä, jota aikoisin tulevaisuudessa käyttää omassa opetustyössäni. Alakouluikäisten kanssa aiheen sekä siihen syventymisen intensiteetin valinta on luonnollisesti tärkeää; sekä sen varmistamiseksi, että oppilaat pystyvät riittävän hyvin ymmärtämään tavoitellun kontekstin ja eläytymään siihen, että myös oppilaissa aiheutetun ahdistumisen minimoimiseksi.