Samuel Vähälummukka
Jope 1
Tällä opintojaksolla historian opetukseen liittyviin suurimpiin oivalluksiin kuuluu ehdottomasti tutkivan oppimisen mahdollisuudet jo ala-aste opetuksessa. Historian opetus on tähän asti aina ollut lähes samanlaista pänttäämistä ja opettajan muistiinpanojen ylös kirjoittamista. Itselleni totuttu "tylsä" opetusmalli ei kuitenkaan juuri koskaan tuottanut ongelmia, mutta on mielenkiintoista ymmärtää kuinka tavoitamme niitä, jotka eivät ole luoneet kiinnostusta historiaan perinteisemmän opetuksen kautta.
Haluan sisältää tulevaisuudessa omaan opetukseeni paljon tutkivaa oppimista. Vaikka sen järjestäminen voi paikoittain olla työlästä, ehkä aikojen saatossa se helpottuu harjoitellessa. Tarkoituksenmukaista oppilasjohtoista ja erikoista opetusta ei ole kuitenkaan jokaisella tunnilla pitääkään, joten en sen usko olevan ongelma. Käytännönläheisyys on kuitenkin helpompi tapa tuoda oikeaa kiinnostusta vähitenkin motivoituneille oppilaille. Sitä saattaa oppia kuin vahingossa. Erilaisia esimerkkejä ja harjoitusmuotoja tutkivasta ja oppilasjohtoisesta opettamisesta uupuu vielä minun varastostani, joten niitä olisi mukava kartuttaa lisää.
Tutkiva oppiminen, sen toteuttaminen ja suunnittelu on vielä haastavaa. Vaikka ymmärrän sen idean, on vaikeaa hahmottaa kuinka asiat toimivat. On vaikeaa olla kaiken ulkopuolella tarkastelijana, joka osaa ajatella kaikkien tulevat ajatukset ja antaa vinkkejä ja edetä tehtävässä sen mukaan. Suuri määrä harjoitusta varmasti alkaa ajan myötä selkeyttämään tätä.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.