Iida Varis

Jope 1

Yksi suurimmista oivalluksistani tällä opintojaksolla on ollut se, että sisältötietojen osaamisen sijaan pedagogiikka on oleellisinta myös historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa. Tähän liittyen valaisevia ovat olleen tutkivaan oppimiseen liittyvät tehtävät, koska ne ovat olleet esimerkkejä sellaisesta historian opetuksesta, jota en itse ole saanut, mutta jollaista haluaisin itse pystyä tulevaisuudessa tarjoamaan. Näiden kautta olen oivaltanut sen, että historian opetus voi, ja sen tulisikin olla paljon muutakin, kuin kirjan lukemista ja muistiinpanojen kirjoittamista. Opettajan oma toiminta, esimerkiksi se, kuinka hän onnistuu innostamaan lapsia ja luomaan monipuolista, oppilaita aktivoivia työtapoja, vaikuttaa keskeisesti siihen, miten motivoituneita lapset ovat oppimaan. Itse haluaisin tehdä historian ja yhteiskuntaopin opiskelusta mahdollisimman oppilaslähtöistä ja kivaa. Toisaalta tutkivan oppimisen projektia tehdessä huomasi sen, että tällaisen opetuksen luominen on hyvin aikaa vievää ja haastavaa, sillä ideat eivät aina synny hetkessä ja kun kohderyhmänä ovat lapset, on aina mietittävä tarkkaan, millainen aktiviteetin tulee olla, jotta se sopii tietyn ikäisille lapsille. Ehkä tähän liittyen haluaisin vielä jonkinlaisia vinkkejä tai opastusta siitä, millaista oppilaita aktivoivaa opetusta alakoululaisten kanssa voisi toteuttaa historian ja yhteiskuntaopin tunneilla.  

Edeltävään liittyen en ole tiennyt siitä, että lapsille tulisi opettaa historiallista empatiaa. Aiheeseen liittyvien demojen jälkeen aihe on minulle tavallaan selkeä, mutta silti sellainen, etten aivan tiedä miten sitä pitäisi lähteä alakoululaisten kanssa toteuttamaan juuri siitä syystä, että täytyy hirveän tarkkaan miettiä, mikä sopii ja toimii sen ikäisille lapsille.  

Myös laaja-alaisten osaamistavoitteiden täyttäminen historian ja yhteiskuntaopin opettamisessa oli minulle uusi asia ja jonkinlainen oivallus, sillä en ollut aikaisemmin erityisesti ajatellut sitä, miten näihinkin aineisiin liittyy sisällöllisten tavoitteiden lisäksi paljon muita, usein sisällöllistä osaamista tärkeämpiä oppimistavoitteita. Haluaisin lisää tietoa alakoulun historian oppimäärän sisällöistä, sekä laaja-alaisten osaamistavoitteiden merkityksestä ja toteuttamisesta alakoulun opetuksessa.  Lisäksi haluaisin tietää lisää yhteiskuntaopin sisällöistä alakoulussa, sillä en ole itse sitä alakoulussa opiskellut. 

 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.