Annina Turtiainen
Miten itse otat selvää yhteiskunnallisista asioista?
Enimmäkseen luen uutisia ja haen tietoa netistä. Yleensä luen uutisia iltapäivälehdistä. Iltapäivälehdistä uutisia lukiessa täytyy kuitenkin aina muistaa tietynlainen lähdekriittisyys ja iltapäivälehdissä varsinkin otsikot voivat antaa harhaanjohtavan kuvan todellisuudesta. Jos haluan lukea varmaa faktatietoa esimerkiksi koronaan liittyen, luen uutisia mieluummin Ylen nettisivuilta. Seuraan myös Instagramissa Ylen uutisia sekä Helsingin Sanomia, jolloin uutisia tulee muiden kuvien sekaan. Lisäksi katson iltaisin uutiset televisiosta.
Millaisia vaikuttamisen kanavia itse käytät?
- Sosiaalinen media (olen jakanut uutisia tai linkkejä uutisiin)
- Käytän äänioikeuttani vaaleissa
- Olen kannattanut kansalaisaloitteita
Millaisia mahdollisuuksia vastaavia olisi hyödyntää osana opetusta?
- Voidaan pitää oppilaiden kanssa äänestyksiä luokassa/koulussa tehtävistä päätöksistä ja harjoitella mitä tarkoittaa demokratia
- Opetellaan ja harjoitellaan oppilaiden kanssa tuomaan esille ja perustelemaan oma mielipide (esim. väittelyt, mielipidekirjoitukset)
- Voidaan myös tutustua siihen, millaisista asioista ihmiset ovat tehneet kansalaisaloitteita ja miten kansalaisaloite etenee. Voidaan harjoitella aloitteiden tekemistä yhdessä, ja tehdä aloite esimerkiksi jonkun luokassa tai koulussa olevan asian muuttamiseksi
- Netissä voidaan harjoitella uutisten lukemista kriittisesti, millainen on luotettava uutinen, mistä löytää luotettavia uutisia?
Mitkä teemat ovat pinnalla yhteiskunnallisessa keskustelussa?
Tällä hetkellä yhteiskunnallisessa keskustelussa on korona ja siihen liittyvät rajoitukset sekä koronapassin laajempi käyttöönotto. On myös uutisoitu paljon haittaohjelmista ja netissä tapahtuneista huijauksista, joissa on yritetty saada ihmisten pankkitietoja. Lisäksi on uutisoitu turvapaikanhakijoiden tilanteesta Valko-Venäjän ja Puolan rajalla.
Miten lähestyisit näitä asioita oppilaiden kanssa?
- Koulussa voidaan käsitellä koronaviruksesta ainakin sitä, miten siltä voi yrittää Myös koronan uutisoinnin yhteydessä on hyvä puhua oppilaiden kanssa siitä, mistä uutisia kannattaa lukea ja kannattaako kaikkea lukemaansa uskoa.
- Voisimme oppilaiden kanssa tutustua turvalliseen netin käyttämiseen, millaisia linkkejä ei kannata klikata, miksi oma salasana pidetään salassa muilta ja siihen mitä tietoja on järkevää jakaa itsestään netissä tai onko ylipäätänsä järkevää jakaa mitää Osallistutaan mediataitoviikolle.
- Pakolaisuuteen ja turvapaikan hakemiseen voidaan tutustua esimerkiksi Opetushallituksen oppimateriaalin avulla (https://www.oph.fi/fi/opettajat-ja-kasvattajat/opetusmateriaalia-pakolaisuudesta) tai Suomen pakolaisapu sivustolta löytyvän materiaalin avulla (https://pakolaisapu.fi/koulut/)
Millaisia kiinnostavia yhteistyötahoja havaitset ympärilläsi, joita voisit hyödyntää opetuksessa?
- Suomen pakolaisavun nettisivuilta voi tilata kouluvierailun, jossa oppitunnilla pakolaisuutta käsitellään mieleenpainuvalla ja ymmärrettävällä tavalla (https://pakolaisapu.clara.fi/ext/surveys/348447/_vETJOfSRSyKLztC2iWUvA?locale=fi)
- Koulutilojen lisäksi yhteiskuntaopin opetuksessa voidaan hyödyntää yhteistyötä (esim. oppilaiden vierailuja paikan päällä tai asiantuntija vierailuja koululla) koulun lähiympäristön yritysten, lähialueen ihmisten, kansalaisjärjestöjen, kaupungintalon, nuorisovaltuuston ja koulun oppilaskunnan kanssa
Miksi yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa?
- Se antaa perustietoa ja tiedollisen perustan yhteiskunnan toiminnasta ja kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksista
- Rohkaisee oppilaita kehittymään oma-aloitteisiksi yhteiskunnallisiksi ja taloudellisiksi toimijoiksi
- Ohjaa oppilaita seuraamaan ajankohtaisia kysymyksiä ja tapahtumia ja ymmärtämään niiden yhteyksiä omaan elämään
- Opitaan hankkimaan ja arvioimaan kriittisesti tietoa sekä soveltamaan sitä erilaisissa tilanteissa
- Kannustetaan oppilaita osallistumaan ja toimimaan aktiivisesti ja rakentavasti erilaisissa tilanteissa ja yhteisöissä
- Oppilaita ohjataan toimimaan yhteiskunnassa demokratian arvojen ja periaatteiden mukaan
- Vanhemmat eivät välttämättä osaa kertoa asioista, tai ole kiinnostuneita kertomaan yhteiskuntaopissa käsiteltävistä asioista lapsilleen
Miksi uuden opetussuunnitelman myötä sen opiskelu alkaa jo alakoulussa aiemman 9.-luokan sijaan?
Yhteiskuntaoppiin liittyvät asiat ovat tulleet ajankohtaisemmiksi myös nuoremmille lapsille. Yhteiskuntaopin opetuksella yritetään lisätä oppilaiden yhteiskunnallista aktiivisuutta ja osallistumista sekä ymmärrystä yhteiskunnasta. Jo alakoulussa yhteiskuntaopissa aletaan harjoittelemaan arjen hallintaa, taloutta ja rahankäyttöä sekä demokratian ja kansalaisvaikuttamisen perusteita.
Millaisia ideoita mieleesi tulee, kun ajattelet yhteiskuntaopin opetusta alakoulussa?
- Vuorovaikutteisten, elämyksellisten ja toiminnallisten työtapojen käyttäminen (draama, simulaatiot yms.)
- Erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen
- Tieto- ja viestintäteknologian käyttö, yhteiskuntaa koskevan tiedon etsimiseen ja osallistumiseen
- Uutisten käsitteleminen yhdessä oppilaiden ikätason mukaisesti
- Netistä löytyvän materiaalin käyttäminen osana opetusta, esim.
- https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/yhteiskuntaopin-materiaalit https://www.unicef.fi/koulut/ihmisoikeus-ja-globaalikasvatusmateriaalit/tehtavat/
- https://opinkirjo.fi/materiaalit/yks-kaks-toimimaan-tyokaluja-yhteiskunnallisten-teemojen-opettamiseen-opettajan-tukimateriaali/
- Oppikirjan digimateriaalin käyttäminen
- Yhteiskuntaopin tunnille sopivien teemapäivien hyödyntäminen opetuksessa (mm. Kansainvälinen demokratiapäivä, Lapsen oikeuksien päivä, Suomen itsenäisyyspäivä, Ihmisoikeuksien päivä ym.)
- Helsingin Sanomien Lasten uutiset
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.