Elisa Hakkarainen

Maisterit -21 (1. tapaamisen tehtävä)
  1. Mikä historian opetuksessa on tärkeää?

Mielestäni tärkeää historian opetuksessa on opettaa tunnin aiheet mielenkiintoisella tavalla ja näin saada oppilaat motivoitumaan historian opiskelusta jo alusta saakka. On tärkeää, että historian opiskelu ei ole ulkoa opettelua ja, että opiskelu ei tapahdu pelkästään sisältö edellä. Tärkeämpää on historian asioiden ja tapahtumien ymmärtäminen sekä tulkitseminen. Oppilaiden on tärkeää ymmärtää mitkä asiat ovat johtaneet nykyaikaan ja mitkä eri tekijät ovat vieneet asiat tähän pisteeseen. Historian opiskelussa on tärkeää syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen sekä laajat kokonaisuudet. Historian opetuksessa korostuu myös esimerkiksi lähdekriittisyys ja tiedon haku

  1. Mitkä tavoitteista herättivät kiinnostuksesi tai mitä jäit ihmettelemään? Oliko jotain mitä et ymmärtänyt?

Kiinnostukseni herätti se, että opetussuunnitelmassa mainittiin, että historian opetuksen tavoitteiden kannalta on tärkeää valita elämykselliset sekä toiminnalliset työtavat. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaisten lähteiden tutkiminen, kerronta, draama, leikit ja pelit. Tavoitteena on vahvistaa oppilaiden historian tekstien ja ympäristön lukutaitoa sekä harjoitella tulkintojen tekemistä itsenäisesti ja toisen kanssa.  

Historian tavoitteet olivat selkeitä, ne oli jaettu selkeästi kolmeen eri tavoitekokonaisuuteen eikä mikään tavoite jäänyt itselle epäselväksi. Jäin kuitenkin ihmettelemään T1 tavoitetta, jossa tavoitteena on ohjata oppilasta kiinnostumaan historiasta tiedonalana ja identiteettiä rakentavana oppiaineena. Pohdin lähinnä tuota identiteetin rakentuvuutta historian oppiaineen kautta ja sitä, miten historia oppiaineena vaikuttaa identiteetin rakentumiseen.

Yhteiskuntaopin tavoitteet olivat myöskin selkeitä. Näissä kiinnostukseni herätti median roolin tarkastelu, sillä se on koko ajan enemmän mukana myös 4–6 luokkalaisten oppilaiden elämässä. Koen tärkeänä myös yhteiskuntaopin opetuksen painopisteenä olevan perehtymisen yhteisölliseen elämään ja rakentavaan vuorovaikutukseen. On hyvä, että vuorovaikutus ja siihen liittyen kuunteleminen, mielipiteiden ilmaisu, omien näkemyksien perustelu sekä omien vahvuuksien löytäminen on läsnä opetuksessa jo tässä vaiheessa.

 

  1. Mieti, mitä historia ja yhteiskuntaoppi oppiaineina tarjoavat laaja-alaisen osaamisen osa-alueille?

Historia ja yhteiskuntaoppi oppiaineina on suuresti osana laaja-alaista oppimista. Tietoa molemmissa aineissa etsitään monista eri lähteistä, mikä tukee lähdekriittisyyden sekä monilukutaidon harjoittelua. Opetuksen toiminnallisuus tukee osallistumista, vuorovaikutustaidon kehittymistä ja itsensä ilmaisua. Yhteiskuntaopissa harjoitellaan arjen taitoja, kuten rahankäyttöä, kulutusvalintoja, yrittämistä sekä demokraattista vaikuttamista ja näihin liittyy vahvasti L6 työelämäntaidot ja yrittäjyys. Lisäksi oppiaineissa harjoitellaan yhteistyötaitoja sekä oma-aloitteellisuutta mitä oppilaat tarvitsevat tulevaisuudessa työelämässä.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.