Fortun Nur Hassan
Kimo -22
Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?
Omilta opiskeluaijoilta minulle oli jäänyt tietty kuva historian tunneilta. Tunti alkaa muistiinpanoijen kirjoittamisella, jonka jälkeen luetaan kirjasta sen päivän kappale. Tämän jälkeen siirrytään tehtävien tekoon ja joskus kirjoitettiin esseitä. Eli tunnit olivat aika opettajajohtoisia ja passiivisia. Tämän kurssin myötä olen oivaltanut, että historiaa voidaan opettaa monipuolisesti ja paljon mielenkiintoisemmin, kuin omilta kouluajoiltani.
Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?
Opettajana pyrin käyttämään monipuolisesti tutkivaa oppimistapoja. Voisin todellakin panostaa tuntien suunnittelussa ja ottaa käytäntöön esimerkiksi opintojaksolla käytyjä harjoituksia.
Mistä asoista haluaisit/tarvitsisit lisätietoa?
Minun täytyy palauttaa mieleen historian sisältöä ja erityisesti yhteiskuntaopin sisältöä minun pitää kertaa. Lisäksi voisin itse luke lisää tutkivasta oppimisesta ja miten sitä voisi käyttää muissa aineissakin.
Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?
Tutkivan oppimisen käytäntöön ottaminen ja myös oppiaineiden sisältöjen rajaaminen.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.