Enna Karhu

Kimo -22

Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Olen tällä opintojaksolla tehnyt suuria oivalluksia mm. tutkivan oppimisen periaatteista sekä toiminnallisesta historian opetuksesta. Kummastakaan minulla ei ollut aikaisemmin kokemusta saatikka tietoa, sillä olen itse kokenut perinteisen historian opetuksen, jossa opettaja luennoi luokan edessä historiasta. Sen jälkeen tuttuun tapaan opettelimme kaiken ulkoa ja yritimme selviytyä kokeista. Tämä opintojakso on avannut minun silmiäni siitä, että historian opetus tai minkä tahansa aineen opetus ylipäätään ei tarvitse olla vaan ja ainoastaan opettajajohtoista vaan myös oppilaat voivat osallistua siihen omalla toiminnalla. Tutkiva oppiminen mahdollistaa kaikkien oppimisen, sillä opettajakin voi oppia oppilailta tai tutkia ja tutustua yhdessä heidän kanssa historian teemoihin yms. Näiden lisäksi olen tällä opintojaksolla saanut paremman käsityksen historian ja yh:n perusopetuksen tavoitteista.

Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Tulevana luokanopettajana haluaisin päästä joskus kokeilemaan tutkivaa oppimista sekä toiminnallista opetusta oppilaideni kanssa. Haluaisin mahdollisesti jopa hyödyntää meidän demoilla tehtyjä aktiviteettejä myös omien oppilaideni kanssa ja toivoisin, että aktiviteettien kautta saisin oppilaita innostuman tutkivasta oppimisesta tai historian opetuksesta. Lisäksi haluaisin päästä kokeilemaan ryhmissä suunnittelemamme kolmen oppitunnin kokonaisuuden, jossa korostuu toiminnallinen opetus ja siitä erityisesti vuorovaikutus. 

 Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?

Tarvitsisin hieman kertausta siitä, mitä kaikkea alakoulun historiassa käydään läpi, mutta ennen kaikkea tarvitsisin lisätietoa siitä, mitä asiasisältöjä käydään alakoulun yhteiskuntaopin opetuksessa, koska minulla ei itselläni sitä ollut vielä alakoulussa. Olen tällä opintojaksolla kuitenkin oivaltanut myös sen, että opettajan ei tarvitse olla kaikkitietävä, vaan opettaja voi yhdessä oppilaiden kanssa tutkailla asioita, mutta tarvitsisin itse kuitenkin hieman kertausta yleisesti vähän kaikesta, mikä liittyy historian opetukseen alakoulussa, jotta kokisin itseni itsevarmemmaksi historian opettajaksi. 

 Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Olen tällä opintojaksolla oppinut paljon tutkivasta oppimisesta ja sen periaatteista, mutta haastavalta tuntuu kuitenkin se, kuinka yhdistän historian ja/tai yh:n perusopetuksen tavoitteet sekä tutkivan oppimisen. Toisin sanoen minua hieman mietityttää, että osaanko luoda sellaisia aktiviteetteja, joissa yhdistyy toiminnallisuus ja mahdollisesti myös tutkiva oppiminen, mutta joissa toteutuisi samalla myös perusopetuksen tavoitteet. Tai ylipäätään olenko minä niin luova, että pystyisin keksimään lisää uusia vastaavanlaisia aktiviteetteja, kuin ne, mitä me olemme demoillamme tehneet. Tähän liittyy vahvasti myös toinen minua askarruttava asia, eli miten pystyn luomaan historian tai yh:n opetuksesta sellaisen, että se motivoisi oppilaita opiskelemaan historiaa. Nämä kaksi asiaa kulkevat todella paljon käsi kädessä, mutta uskon ja haluan toivoa kuitenkin niin, että kokemuksen kautta nämä tuntemukset helpottuvat ja löydän vielä sen itselleni ja oppilailleni parhaimman tavan toimia ja työskennellä. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.