Alli Tanskanen

Juliet -22

Tällä opintojaksolla olen oivaltanut, että historian opetus kannattaa järjestää tutkivan oppimisen ja toiminnallisuuden kautta. Olin jo aiemmin toiminnallisuuden kannalla, mutta tällä kurssilla sain paljon lisätietoa siitä, millaista tutkiva oppiminen on. Sain myös konkreettisia esimerkkejä siitä, millaisia tutkivan oppimisen tehtäviä ja projekteja historian tunneilla voi oppilaiden kanssa toteuttaa. Olen myös ymmärtänyt, että historiallinen tieto (myös oppikirjoissa) on lähteisiin perustuvaa tulkintaa ja on tärkeää avata tätä näkökulmaa myös oppilaille. Kiinnostava näkökulma oli myös se, että vaikka tiesin, että myös koe ja arviointi ovat osa oppimista, voi se myös itsessään olla oppimistilanne, eikä siinä tarvitse mitata osaamista perinteisellä tavalla. Myös yhteiskuntaopin opetus jo alakoulussa on ollut minulle uusi, mutta kiinnostava aihe. En aikaisemmin tiennyt, mitä tavoitteita opetussuunnitelmassa on alakoulun yhteiskuntaopille, mutta tutustuttuani niihin olen ymmärtänyt, että oppiaineen sisällöt ovat tärkeitä käsiteltäviksi jo alakoulutasolla. 

Minusta kurssin sisällöt ovat olleet erittäin hyödyllisiä omaa opettajuutta ja sen kehittymistä ajatellen. Aion soveltaa tutkivaa oppimista myös muissa oppiaineissa ja oppituntien suunnittelussa. Tutkivan oppimisen projekteja voisi mahdollisesti toteuttaa opetusharjoittelussa. Koska olen itse saanut varsin erilaista historian opetusta, ei minulla ole aiempaa kokemusta toiminnallisesta ja tutkivasta historian opetuksesta. Kaipaisin ehkä vielä lisää käytännön vinkkejä, miten tällaisia kokonaisuuksia kannattaa suunnitella ja toteuttaa. Näin opintojen alussa konkreettinen oppituntien järjestäminen tuntuu vielä jännittävältä ja en tiedä osaanko varmasti suunnitella ne järkevästi esim. ajankäytön ja sisällön kannalta. Kurssilla oppimani asiat ovat saaneet minut kiinnostumaan historian opettamisesta aiempaa enemmän. Olen myös innostunut kertaamaan historian tapahtumia, jotta ymmärrän varmasti aihealueet, joita tulen tulevaisuudessa opettamaan. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.