Roosa Löf
Otan selvää yhteiskunnallisista asioista katsomalla tai lukemalla uutisia (yleensä verkossa, mutta joskus myös fyysisestä lehdestä). Keskustelen myös muiden ihmisten kanssa, jolloin monia aiheita tulee puheeksi ja niihin erilaisia näkökulmia.
En itse niinkään käytä mitään vaikuttamisen kanavia niissä vaikuttamiseen, mutta toki minulla on Instagram ja Facebook, joista selaan myös vaikuttamiseen pyrkivien ihmisten kanavia.
Ei tule mieleen, että sosiaalisesta mediasta olisi niinkään opetuskäyttöön, mutta uutisia koulussa kylläkin voisi käsitellä. Esimerkiksi oppilaat voivat etsiä uutisia netistä ja erilaisia lähteitä voidaan arvioida kriittisesti.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla on sota, jota Ukrainassa käydään. Myös lakot, opetus-ja hoitoalalla ovat keskustelunaiheena. Sähkön ja ruuan hintojen nousu puhuttaa ja tulevasta talvesta luodaan myös jokseenkin uhkakuvia.
Oppilaiden kanssa ajankohtaisista aiheista voidaan keskustella, jos heitä ne esimerkiksi mietityttää. Myöskin voidaan opetuksessa huomioida pinnalla olevat aiheet esimerkiksi antamalla oppilaille tehtäväksi etsiä uutisia yms. Yhteistyötahoja voivat olla esim. sanomalehdet.
Ihminen on osa yhteiskuntaa, joten on tärkeä ymmärtää mitä asioita ympärillä tapahtuu. Yhteiskuntaoppi on tärkeä aine, joka opettaa ja valmistaa oppilaita. Varmastikin sen tärkeys ja aiheiden laajuus ollaan ymmärretty paremmin ja opetuksen aloittamista sen vuoksi aikaistettu. Alakoulussa voidaan aloittaa perusasioista ja tarkastella yhteiskuntaopin eri osa-alueita ja kuinka yhteiskuntamme pyörii.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.