Fortun Nur Hassan
Kimo -22
Olen itse saanut opettajajohtoista opetusta historian tunneilla, jossa otetaan muistiinpanoja faktoista ja lopputunti menee käydyn kappaleen lukemiseen ja itsenäisten tehtävien tekoon. Artikkelin ja luennon kuvailemat tunnit vaikutti hyvin mielenkiintoiselta, sillä se poikkeaa täysin omasta kokemuksistani historian tunneilla. Tälläiset osallistavat tunnit saisivat osallistamaan jopa, niitä oppilaita, joita ei hirveän paljon kiinnosta historia oppiaineena.
Esimerkeissä oppilaita johdatellaan tunnin aiheisiin, jolloin saavat hyödyntää omaa päättelykykyä ja kriittistä ajattelua. Tehtäväantoja myös toteutettiin ryhmissä, jolloin yhteistyötaidot kehittyvät ajan kuluessa. Roolien omaksumisen kautta oppilas oppii asettamaan itsensä muiden asemaan, jonka kautta harjottaa empatiaa. Esimerkeissä oppilas oppi muitakin tärkeitä taitoja kuten syys- seuraussuhteita.
Esimerkkien mukaisten opetusten laatiminen vaatii opettajalta aikaa, halua ja luovuutta. Pelkän oppikirjan käyttäminen olisi tietenkin helpompaa, joten tämä vaatii myös kiinnostusta. Monipuoliseen opettamiseen tarvitaan erilaisia materiaaleja oppikirjan lisäksi ja tunnit pitäisi suunnitella huolellisesti ja perehtyminen asiaan onkin kaiken avain.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.