Poissaolo 27.4. (toinen tunti)

Tekijä: Nea Rasi

Luin Rantalan ja Khawajan artikkelin ”Historian tekstitaitojen arvioiminen peruskoulun kuudesluokkalaisilla” Pakulan, Koukin, Silferbergin ja Yli-Panulan vuonna 2016 ilmestyneestä teoksesta Uudistuva ja uusiutuva ainedidaktiikka. Aluksi artikkelissa määriteltiin, mitä käsitteellä historian tekstitaidot tarkoitetaan ja, mitä tämä käytännössä tarkoittaa oppilaan osaamisen kannalta. Itse tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten valmiita alakouluikäiset lapset ovat historian tietolähteiden tunnistamiseen, ja historiatiedon tulkinnallisuuden havaitsemiseen sekä selvittää, mitä vaikeuksia oppilaat mahdollisesti kohtaavat historia tekstitaitojen opiskelussa.

Voin opettajana hyödyntää lukemaani siten, että siitä sai suuntaa-antavan käsityksen siitä, millaisella tasolla kuudesluokkalaisten historian tekstitaidot ovat. Tulokset eivät kuitenkaan ole mitenkään yleistettävissä ja kuudesluokkalaisen osaamisen tasoon vaikuttavat niin monet asiat, etten pitäisi artikkelin tuloksia kovin merkittävänä omana opettajuuttani ajatellen. Tärkeä huomio/muistutus, joka tekstistä nousi ajatteluuni on kuitenkin se, että koska historian opiskelu alkaa vasta alakoulun loppupuolella, niin opettajana ei voi olettaa, että oppilaiden historian tekstitaitojen osalta osaaminen olisi vielä kovin hyvää. Kuten artikkelissa mainittiin, niin alakoulussa historian tekstitaitojen osaaminen saattaa liittyä enemmän yleiseen tekstitaito-osaamiseen kuin juuri erityisesti historian tekstitaitojen osaamiseen. Kuudesluokkalaiset ovat jo käyneet koulua monta vuotta, joten oppimisen perustaidot ovat suurella osalla hyvällä mallilla, mutta tulee muistaa, että puolestaan spesifisti historian opetusta ei kuudesluokkalaisella ole takana vielä pitkään.

Historian tekstitaitojen hallinta on haastavaa ja myös artikkelissa määriteltiin sitä, että historian tekstitaitojen oppiminen vaatii kypsyyttä ja harjoittelua. Historian tekstitaitoja tulisikin opettaa jo heti alakoulusta lähtien oppilaiden ikätasolle sopivalla tavalla, jotta taitojen kehittyminen pääsee alkuun.  Puutteellinen lukutaito voi olla yksi suuri este historian tekstitaitojen oppimiselle. Tämä on ymmärrettävää, sillä historian tekstien lukeminen vaatii muun muassa asioiden yhdistelyä, lähdekriittisyyttä ja suurien kokonaisuuksien hallintaa. Siten lukutaidon kehittäminen edistää myös historian tekstitaitojen osaamista.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.