Luin Anna Veijolan artikkelin Miten historiaa luetaan? (Kielikukko, 36(2), 2-7, 2017), joka kertoi historian tekstitaidoista ja niiden tulkitsemisesta. Veijola kirjoitti siitä, kuinka historian opetuksessa ei ole olennaista vain ulkoa opettelu, vaan erilaisten materiaalien kriittinen tulkinta ja sitä kautta historian sisältöjen osaaminen, eli tekstitaidot. Artikkelissa Veijola, historian ja yhteiskuntaopin opettaja, kirjoittaa, että hän on kokenut, että oppilaille ei aina ole selvää, mitä historian opetuksessa ja tehtävissä heiltä odotetaan.  

Historian opetuksessa ei kuulu siis pelkästään opettaa historian ainesisältöjä, vaan yhtä tärkeänä osana on opettaa oppilaille kriittistä lukemista sekä etenkin eri osapuolten näkökulmien huomioimista. Tästä Veijola kirjoitti myös artikkelissaan: on vaarana, että oppilaat oppivat mustavalkoisesti määrittämään menneisyyden osapuolet hyviksi ja pahoiksi, vaikka usein totuus ei ole näin yksinkertainen.  

Artikkeli oli mielenkiintoinen lukea, ja se herätti paljon ajatuksia ja pohdintoja omista historian opiskeluistani. Koen, että etenkin minun yläkouluaikoinani historian opiskelu painottui juuri ulkoa opettelemiselle, jonka vuoksi tiedon sisäistäminen jäi usein hyvin pintapuoliseksi. Artikkeli nosti esiin myös ajatuksia siitä, millainen itse haluan tulevaisuudessa olla luokanopettajana historiaa opettaessani.