Poissaolo 23.9
Luin Aija Veijolan artikkelin Historiatietoisuus, historiallinen ajattelu ja historian tekstitaidot: Uuden opetussuunnitelman moninaiset lähtökohdat, joka julkaistiin Kielikukko-lehden vuoden 2017 toisessa painoksessa. Artikkeli käsitteli vuoden 2016 uutta opetussuunnitelmaa sen historianopetuksen osuuksilta. Keskeisiä käsitteitä uudessa suunnitelmassa olivat mm. etenkin historiatietoisuus ja historian tekstitaidot. Näiden Veijola avaa tarkoittavan historiallisten sisältöjen osaamista ja kriittisen ajattelun taitoja. Artikkeli syventyy näihin kahteen osaamisalueisiin perustuvien opetusperinteiden yhteistyön tärkeyteen.
Historianopetuksessa on siis tärkeää opettaa samanaikaisesti sekä sisältöjä (historiallisia tapahtumia, niiden tapahtuma-ajankohtia, arvotaustoja ja liitoksia muihin tapahtumiin yms.) että taitoja käsitellä tietotekstejä (lähdekriittisyys, tiedon tulkinnallisuuden ja moniperspektiivisyyden ymmärtäminen). Veijola kertoo historian lukutaidon tärkeydestä esimerkiksi tarkoitusperien oikeuttamisessa ja kuinka puutteellinen historiantuntemus/tiedon käsittely voi johtaa menneisyyden vääristämiseen nykyhetken tarpeisiin.
Luokanopettajana artikkeli antoi kiehtovia näkökulmia suomalaiseen opetussuunnitelmaan sekä hieman vertauksia muiden maiden suunnitelmiin. Erityisen mielenkiintoista oli lukea kuinka suomalaisessa historian opetuksessa on osattava opettaa useaa osaamisaluetta samanaikaisesti.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.