poissaolo 23.2
Luin Lilja Kaijaluodon ja Tiina Karhuvirran tekstin ”Yläkoulussa kurkotetaan koulun ulkopuolelle” Matti Rautiaisen toimittamasta teoksesta ”Kohti parempaa demokratiaa.” Tekstissä käsitellään erityisesti yläkouluikäisten osallisuuskykyä ja vaikuttamista koulussa sekä sen ulkopuolella. Kaijaluoto ja Karhuvirta kuvaavat osallisuuskyvyn olevan minäpystyvyyden, uteliaisuuden, sinnikkyyden ja luovuuden summa. Tekstissä nostetaan esiin yläkoulun keskeinen merkitys osallisuuden kehittäjänä nuorilla, sillä lukiossa ja ammattioppilaitoksissa yhteiskuntaopin opetusmäärä eroaa suuresti. Lisäksi tekstissä nostetaan esiin näennäisvaikuttamisen ilmiö osallisuuden ilmentymänä, jota tekstissä kuvataan mm. luokan verhojen värivalintaan vaikuttamisena.
Teksti herätti itseäni pohtimaan oppilaiden osallisuutta sekä todellisia vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi opetusmenetelmiin tai opiskelutapoihin. Omalta ajaltani varsinkaan peruskoulusta en muista, että meillä olisi hirveästi ollut vaikutusvaltaa muihin kuin tällaisiin aiemmin edellä kuvattuihin näennäisvaikutuksellisiin asioihin. Tekstin lopussa ilmoille herätetty kysymys siitä, mitä tapahtuisi, jos yläkouluissa käytettäisiin viikoittain tunti vaikuttamiseen. Uskon, että monella nuorella olisi aivan erilaiset lähtökohdat vaikuttamiselle myöhemmällä iällä. Yhteisöllisyys sekä kokemus siitä, että oppilaita kuunnellaan auttavat kiinnittymään kouluun ja vahvistavat yksilön hyvinvointia.
Omassa työssäni voisin huomioida oppilaiden osallisuutta ikätaso huomioiden esimerkiksi antamalla oppilaiden vaikuttaa siihen, millä tavalla he haluavat suorittaa kokeen tms. Tekstissä tuotiin esiin myös oppilaille tärkeisiin koulun ulkopuolisiin asioihin vaikuttaminen ja osallistuminen sekä pohditaan, miten niitä voitaisiin käytännössä toteuttaa koulussa. Itse pohdin, voisiko luokan kanssa esimerkiksi käydä keräämässä luonnosta roskia ja kierrättää ne oikeaoppisesti tai virkata turvalonkeroita alueen vanhuksille ja vastasyntyneille.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.