2 Ennalta ehkäisevät toimet
Ennalta ehkäisevät toimet
Ennalta ehkäisevät toimenpiteet:
- Koulussa pyritään avoimeen vuorovaikutukseen ja suvaitsevan toimintakulttuurin syntymiseen. Kaikille tehdään selväksi, ettei kiusaamista hyväksytä.
- Kouluyhteisössä sovitaan yhteiset kirjatut säännöt, järjestyssäännöt ja erilliset sopimukset toimintatavoista. Säännöt ja kirjatut toimintatavat ovat osa pelastussuunnitelmaa.
- Koulussa järjestetään tehokas välituntivalvonta ja turvallisuuskulttuuria kehittämällä vältetään kiusaamisen syntymiselle otollisia tilanteita.
- Toimintatapojen toteutumista seurataan säännöllisesti.
- Käytetään vertaissovittelua yhtenä oppilaiden omaa kontrollia lisäävänä toimintatapana.
Oppilaita rohkaistaan kertomaan heti kiusaamistilanteista. Jokainen koulussa työskentelevä aikuinen puuttuu kiusaamistilanteisiin välittömästi. Kiusaamistilanteet käsitellään viivyttelemättä ja asiasta tiedotetaan kaikkien asianosaisten koteihin. Kouluissa kartoitetaan kiusaamisen esiintymistä säännöllisesti esimerkiksi kyselyillä.
Kummioppilastoiminta näkyy esim. ensimmäisen luokan ja neljännen luokan oppilaiden yhteisinä välituntileikkeinä, leikkiin hakemisena, mukaan pyytämisenä sekä luokkien yhteisinä retkinä ja muina tapahtumina. Kummioppilastoiminta luo turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä koulunsa aloittaville oppilaille.
Todennettujen kiusaamistapausten käsittelyyn ja seurantaan on koulussamme käytössä KiVa-koulu -toimintamalli (kivakoulu.fi).
Vertaissovittelu (VerSo) on toimintamalli, joka on sekä kiusaamista ennalta ehkäisevää että kiusaamiseen puuttuvaa toimintaa.