Johdanto

TOIMINNALLISELLA TIEDONHANKINNALLA KYTKENTÖJÄ OPINTOIHIN



Tiedonhankinta ja -hallinta ovat akateemisia geneerisiä taitoja, joiden käsitteellinen sisältö on muuttunut vuosikymmenien aikana. 2010-luvulla tiedonhankinta ei ole enää aikaisemman tavoin tiedon paikallistamista ja aineistojen saamista käyttöön. Kysymys on laajemmasta informaatiolukutaidosta (IL-taito), joka liittyy yhä vahvemmin digitaalisen julkaisutuotannon prosessien tuntemukseen ja hallintaan. "Information literate person" tuntee julkaisujen ja myös verkossa vapaasti saatavilla olevan aineiston käyttöön liittyvät tekijänoikeudet ja osaa muun muassa tutkimuseettisti oikeanlaisen viittaamisen ja ymmärtää suorien sitaatioiden käytön pelisäännöt. Tiedonhankinta ja -hallintataitojen opetukseen ei voi olla vaikuttamatta se tosiasia, että Internetin käyttäjän keskittymiskyky on noin kahdeksan sekunttia.

IL-taitoja ei opita kerralla, vaan opiskelujen aikana taidot syventyvät ja antavat opiskelijalle perspektiiviä, joilla hän yhdistää erilaiset opintokokonaisuudet toisiinsa. Akateemisessa oppimisessa keskeisenä on oman tieteenalan perusilmöiden tuntemus ja siihen liittyvän tiedonmuodostuksen hallinta. Tämä on tiedonhankinnan ja -hallinnan ydinaluetta.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä