6.2 Tietoyhteiskunnan tulevaisuuden haasteita

Tiedon määrä kasvaa

Tietoyhteiskunnan merkittävin haaste on kyky vastata kansalaisten lisääntyviin ja monimutkaistuviin tarpeisiin. Muutamien vuosikymmenten aikana tiedon määrä on moninkertaistunut. Koska tietoyhteiskunta on kehityksensä vuosikymmeninä kerännyt tietoa meistä jokaisesta, se synnyttää myös vaatimuksen noiden tietojen turvallisesta ja luottamuksellisesta käsittelystä ja säilyttämisestä.

Esimerkiksi biologinen tieto lisääntyy nopeammin kuin sen hallintaan ja analysointiin tarvittava teknologia kehittyy.
Biologista tietoa hyödynnetään muun muassa henkilökohtaiseen lääketieteeseen, ympäristöön ja elintarvikkeisiin. Lisätietoja biologisen tiedon hyödyntämisestä saa esimerkiksi Biologisen tiedon hallinta -ohjelman nettisivuilta.

Tietoyhteiskunnan tulevaisuuden haasteita

Kuten lienee käynyt jo selväksi, erilaisilla pienillä toiminnoilla, olivat ne sitten tahallisia tai tahattomia, on kyber-fyysisessä maailmassa suuret vaikutukset. Järjestelmien ja laitteiden jatkuva kehitystyö sekä liittäminen osaksi jokapäiväistä elämäämme jatkaa etenemistään vauhdikkaasti ja samaan aikaan uusia tietoturvallisuusaukkoja syntyy kuin sieniä sateella.

IoT (Internet of Things, esineiden internet), pilvipalvelut ja automatisoidut älytoiminnot ohjaus- ja valvontajärjestelmissa ovat esimerkkejä Internetiä esittelevässä jaksossa käsitellyistä käytettävyysperiaatteella kehitettävistä toiminnoista, jotka on luotu helpottamaan elämää. Käytettävyysperiaatteen mukaan niiden suunnittelussa on siis huomioitu enemmän käytön helppous kuin turvallisuus ja tämän takia ne muodostavatkin haasteen yhteiskunnalliselle turvallisuudelle.

Yksityisten kotien ohella myös yhteiskunnan toimintoja voidaan tulevaisuudessa yhä useammin säädellä ja ohjata erilaisia automatisoituja toimintoja hyödyntäen. Nämä kybermaailman uudet palvelut voivat olla haasteellisia yhteiskunnan turvallisuudelle, koska ne tarjoavat hedelmällisen ja laajavaikutuksisen kohteen esimerkiksi kybersodankäynnille, kyberterrorismille ja kybervakoilulle.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä