4.1 Toimintakulttuurin merkitys ja kehittäminen

Joutsan paikalliset opetussuunnitelmaratkaisut

Joutsan perusopetuksen kouluissa korostetaan henkilöstön, huoltajien ja oppilaiden osallisuuden, yhteisöllisyyden, yhteissuunnittelun ja koulun käytänteiden yhtenäistämisen periaatteita.

Perusopetuksessa toteutetaan jaettua johtajuutta, jolla rakennetaan yhteisöllistä toimintakulttuuria. Tämä ulottuu ylimmältä tasolta oppilastasolle asti. Tällöin oppilas oppii taitoja ja toimintatapoja, joista hän parhaiten hyötyy monimuotoisessa ja muuttuvassa yhteiskunnassa.

Jaettu johtajuus yhtenäiskoulussa:

Rehtori, apulaisrehtori ja vararehtori (lukio) muodostavat kerran viikossa kokoontuvan johtotiimin. Tämän tiimin tukena toimii koulun johtoryhmä, johon kuuluu johtotiimin lisäksi neljä opettajajäsentä. Tämä johtoryhmä (JORY) kokoontuu säännöllisesti, vähintään kerran kuukaudessa. 

Oppilaiden osallisuus yhtenäiskoulussa:

Oppilaskunnan hallitus kokoontuu n. kerran kuukaudessa. Rehtori osallistuu oppilaskunnan hallituksen kokoukseen vähintään kerran lukuvuodessa. Hallituksen edustajat osallistuvat johtoryhmän kokoukseen/opettajainkokoukseen lukuvuoden lopussa.

Yhdessä tekeminen edellyttää avointa viestintää. Avoimuus perustuu jokaisen toimijan kykyyn nähdä oman toimintansa ja osaamisensa arvo muille samalla, kun itse antaa arvon muiden vahvuuksille ja taidoille. Avointa tiedotusta ja keskinäistä vuoropuhelua tukevat yhteiset, tehokkaat ja helppokäyttöiset viestinnän kanavat. Viestinnässä hyödynnetään mm. ilmoitustauluja, Wilmaa.

Muutokset vaativat jatkuvaa uudistumista ja yhteisön hyvinvoinnista huolehtimista. Yhteinen jaettu tavoite tukee kehittämistä, uusien käytänteiden omaksumista ja yhä parempien toiminnallisten rakenteiden muodostamista.

Perusopetusta kehitetään opetussuunnitelmallisesti ja pedagogisesti yhtenäisenä kokonaisuutena. Perusopetus jäsentyy valtioneuvoston asetuksen mukaisesti vuosiluokkien 12, 36 sekä 79 muodostamiin jaksoihin. Vuosiluokat muodostavat opetuksellisesti eheän ja kasvatuksellisesti johdonmukaisen jatkumon. Yhteistyö esiopetuksen kanssa vahvistaa työn pitkäjänteisyyttä. Opetuksen järjestäjä huolehtii yhteistyöstä ja opetuksen yhtenäisyydestä riippumatta siitä, toimivatko esiopetus ja perusopetus tai perusopetuksen eri luokka-asteet hallinnollisesti eri yksiköissä tai eri rakennuksissa. Yhteistyötä tehdään mahdollisuuksien mukaan myös seuraavan koulutusvaiheen oppilaitosten kanssa.

Toimintakulttuurilla on keskeinen merkitys perusopetuksen yhtenäisyyden toteuttamisessa. Se vaikuttaa aina oppilaan kohtaaman koulutyön laatuun. Yhteisön toimintakulttuuri on sen historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutuva tapa toimia. Toimintakulttuuria voidaan kehittää ja muuttaa. Se on kokonaisuus, joka rakentuu

  • työtä ohjaavien normien ja toiminnan tavoitteiden tulkinnasta (perusopetuslaki, aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen, perusopetuksen järjestäminen, koulun järjestyssäännöt).
  • johtamisesta sekä työn organisoinnista, suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista (jaettu johtajuus, osallistava johtajuus).
  • yhteisön osaamisesta ja kehittämisestä (kehittämis- ja koulutussuunnitelma).
  • pedagogiikasta ja ammatillisuudesta (osaaminen, itsehillintä ja kyky reflektoida omia tunteita).
  • vuorovaikutuksesta, ilmapiiristä, arkikäytännöistä ja oppimisympäristöistä.

 

Toimintakulttuuria muovaavat sekä tiedostetut että tiedostamattomat tekijät. Toimintakulttuuri vaikuttaa sen piirissä oleviin riippumatta siitä, tunnistetaanko sen merkitys ja vaikutukset vai ei. Aikuisten tapa toimia välittyy oppilaille, jotka omaksuvat kouluyhteisön arvoja, asenteita ja tapoja. Esimerkiksi vuorovaikutuksen ja kielenkäytön mallit sekä sukupuoliroolit siirtyvät oppilaille. Toimintakulttuurin vaikutusten pohdinta ja sen ei-toivottujen piirteiden tunnistaminen ja korjaaminen ovat tärkeä osa toimintakulttuurin kehittämistä.

Toimintakulttuuri ilmenee selvimmin yhteisön käytännöissä. Perusopetuksessa kaikki käytännöt rakennetaan tukemaan opetus- ja kasvatustyölle asetettuja tavoitteita. Toimintakulttuurin tulee tukea tavoitteisiin sitoutumista ja edistää yhteisen arvoperustan ja oppimiskäsityksen toteutumista koulutyössä. Toimintakulttuuriin kehittämisen perusedellytys on toisia arvostava, avoin ja vuorovaikutteinen sekä kaikkia yhteisön jäseniä osallistava ja luottamusta rakentava keskustelu.

 

 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Perusopetusta kehitetään opetussuunnitelmallisesti ja pedagogisesti yhtenäisenä kokonaisuutena. Perusopetus jäsentyy valtioneuvoston asetuksen mukaisesti vuosiluokkien 12, 36 sekä 79 muodostamiin jaksoihin. Vuosiluokat muodostavat opetuksellisesti eheän ja kasvatuksellisesti johdonmukaisen jatkumon. Yhteistyö esiopetuksen kanssa vahvistaa työn pitkäjänteisyyttä. Opetuksen järjestäjä huolehtii yhteistyöstä ja opetuksen yhtenäisyydestä riippumatta siitä, toimivatko esiopetus ja perusopetus tai perusopetuksen eri luokka-asteet hallinnollisesti eri yksiköissä tai eri rakennuksissa. Yhteistyötä tehdään mahdollisuuksien mukaan myös seuraavan koulutusvaiheen oppilaitosten kanssa.

Toimintakulttuurilla on keskeinen merkitys perusopetuksen yhtenäisyyden toteuttamisessa. Se vaikuttaa aina oppilaan kohtaaman koulutyön laatuun[1]. Yhteisön toimintakulttuuri on sen historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutuva tapa toimia. Toimintakulttuuria voidaan kehittää ja muuttaa. Se on kokonaisuus, joka rakentuu

- työtä ohjaavien normien ja toiminnan tavoitteiden tulkinnasta

- johtamisesta sekä työn organisoinnista, suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista

- yhteisön osaamisesta ja kehittämisestä

- pedagogiikasta ja ammatillisuudesta

- vuorovaikutuksesta, ilmapiiristä, arkikäytännöistä ja oppimisympäristöistä.

 

Toimintakulttuuria muovaavat sekä tiedostetut että tiedostamattomat tekijät. Toimintakulttuuri vaikuttaa sen piirissä oleviin riippumatta siitä, tunnistetaanko sen merkitys ja vaikutukset vai ei. Aikuisten tapa toimia välittyy oppilaille, jotka omaksuvat kouluyhteisön arvoja, asenteita ja tapoja. Esimerkiksi vuorovaikutuksen ja kielenkäytön mallit sekä sukupuoliroolit siirtyvät oppilaille. Toimintakulttuurin vaikutusten pohdinta ja sen ei-toivottujen piirteiden tunnistaminen ja korjaaminen ovat tärkeä osa toimintakulttuurin kehittämistä.

Toimintakulttuuri ilmenee selvimmin yhteisön käytännöissä. Perusopetuksessa kaikki käytännöt rakennetaan tukemaan opetus- ja kasvatustyölle asetettuja tavoitteita. Toimintakulttuurin tulee tukea tavoitteisiin sitoutumista ja edistää yhteisen arvoperustan ja oppimiskäsityksen toteutumista koulutyössä. Toimintakulttuuriin kehittämisen perusedellytys on toisia arvostava, avoin ja vuorovaikutteinen sekä kaikkia yhteisön jäseniä osallistava ja luottamusta rakentava keskustelu.

[1] Perusopetuksen laatukriteerit, opetus- ja kulttuuriministeriö 2012