Rehtorin tiedote 16.8.2024
Tervehdys Utran koululaisten koteihin!
Lukuvuosi 2024-2025 on saatu aloitettua kesäisessä säässä, ja koulutyö on lähtenyt sujumaan suunnitelmien mukaisesti.
Eilen kokoonnuimme ensimmäistä kertaa Kouluyhteistyötoimikunnan (KYTT) kanssa. Keskustelimme juuri nyt niin ajankohtaisesta aiheesta eli kännykän käytöstä koulussa.
Vanhempien edustajat olivat samaa mieltä opetushenkilöstön kanssa, että alakoulussa kännykkä pidetään äänettömällä repussa ja otetaan esiin vain opettajan luvalla.
Tavoitteenamme on, että oppilaat keskittyvät oppitunneilla oppimiseen ja välitunneilla liikkumiseen, leikkimiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen koulukavereiden kanssa.
Laitan tähän viestiin koulumme kännykkäsopimuksen, joka löytyy myös Utran Pedanetistä. Olisin kiitollinen, jos kotona lukisitte sen yhdessä lapsen kanssa ja keskustelisitte asiasta.
Kännykkäsopimuksen rikkomisesta (samoin kuin muidenkin koulun sääntöjen) opettaja määrää rangaistukseksi kasvatuskeskustelun ja toistuvissa tapauksissa jälki-istuntoa.
UTRAN KOULUN KÄNNYKKÄSOPIMUS
Elokuisin terveisin Päivi Ikonen, rehtori