Johanna Taimi

Santiago de Compostela 18-22.7.2022

ma 18.7.2022

Kuinka noloa olla myöhässä ensimmäisenä aamuna, vaikka asun aivan kielikoulun vieressä?! Espanjalaiseen tyyliin minulle oli unohdettu ilmoittaa, että oppitunnit alkavatkin klo 9, eikä klo 10… Sain kuitenkin lämpimän vastaanoton astuessani nolona luokkaan. Minun ryhmässäni meitä on viisi espanjan opettajaa: minun lisäksi 1 italialainen, 1 ranskalainen ja 2 saksalaista. Jo pelkkä esittelykierros kesti niin kauan, että emme ehtineet edes käsittelemään päivän aihetta: Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreittiä! Esittelyn lisäksi kävimme vilkasta keskustelua mm. arvioinnista. Saimme kuulla kuinka yhdessä ranskalaisessa koulussa arvioidaan kompetensseja värikoodeilla! Iltapäivän ohjelmaan kuului ohjattu kierros Santiago de Compostelan vanhassa kaupungissa. Osallistujina oli meidän ryhmäläisten lisäksi toinen opettajaryhmä, jossa oli opettajia mm. Ecuadorista ja Panamasta! Kaupunkikierroksen jälkeen kävimme vielä tapaksilla ja keskustelu jatkui vilkkaana koko illan.

ti 19.7.2022

Aamulla meille ilmoitettiin, että opettajamme on sairastunut eikä tunteja ole. Päädyimme seuraamaan toisen ryhmän luentoa espanjalaisista tv-sarjoista ja niiden käytöstä opetuksessa. Oppitunnit alkavat klo 9 ja loppuvat klo 13.45. Aamupäivällä on puolen tunnin tauko, jolloin käydään kahvilla läheisessä kahvilassa ja iltapäivällä on lyhyt 15 min. jaloittelutauko. Lounaalle pääsee siis vasta klo 14 jälkeen! Oppituntien ja lounaan jälkeen vierailin katedraalissa ja pyhiinvaeltajien museossa. Illan vietin isäntäperheeni kanssa. Majoitun ihanan eläkeläisrouvan Carmenin kanssa aivan koulun lähellä. Carmenin kaksi lastenlasta viettää kesälomaa isoäitinsä luona ja heille minä olen se kummallinen ulkomaalainen, joka puhuu hassusti espanjaa.

 

ke 20.7.

Tänään oppitunnit jatkuivat oman opettajamme Begonian kanssa. Aloittelimme kurssin teemaa: oppimateriaalien tekeminen. Esittelimme toisillemme mm. hyödyllisiä nettisivuja, joita käytämme opetuksessa. Keskustelu jatkui taas vilkkaana koko päivän, emmekä olisi malttaneet lopettaa vaan jatkoimme puoli tuntia ylimääräistä. Sama kehitys oli nähtävissä ympäri Eurooppaa: oppilaat lukevat kirjoja aina vain vähemmän ja tämä näkyy myös heidän oppimistuloksissaan. Oppituntien jälkeen menin lounaalle vanhaan kaupunkiin, josta saa uskomattoman hyviä tapaksia mm. merenelävistä. Iltapäivän ohjelmassa oli ohjattu kävelykierros ympäri kaupunkia. Kävelimme Rio de Sarin vartta (joka suomalaisen silmin oli kyllä pikkuinen oja eikä joki) upeissa metsämaisemissa. Ilta päättyi toisten oppilaiden seurassa tapaksilla vanhassa kaupungissa.

 

to 21.7.2022

Tänään käsittelimme kirjallista ilmaisua. Meille esiteltiin useita nettisivuja, joidenka avulla voi luoda tarinoita. Paljon käytiin teoreettista keskustelua erityyppistä tehtävistä: mikä on yhteistoiminnallinen tehtävä tai millainen on informatiivinen teksti. Päivän anti pysyi teoreettisella tasolla ja melko vähän saimme esimerkkejä ihan konkreettisista tehtävistä. Keskustelu oli kuitenkin antoisaa! Se rönsyili erilaisten kieliopillisten teemojen ympärillä: kuinka italialaisille on helppoa opiskella espanjan imperfekti, mutta saksalaisille ja suomalaisille opiskelijoille se on vaikeaa. Puolestaan verbit llevar (tuoda) ja traer (viedä) olivat yllättävän vaikeita italialaisille, koska italiassa käytetään vain yhtä verbiä. Iltapäivän vietin tutustuen Cidad de cultura –alueeseen, jossa on museo, kirjasto, yliopiston arkisto ja paljon muita kulttuuritiloja. Sain ihailla Gaudin ja Picasson töitä taidenäyttelyssä. Harmillisesti enää ei ollut lippuja saatavilla elokuvaohjaaja Alejandro Iñarritun virtuaaliesitykseen.  Illallisen söin kotona Carmenin ja lasten kanssa espanjalaiseen tapaan klo 22.

 

pe 22.7.2022

Viimeisen päivän aiheena oli sanasto. Kävimme läpi eri tapoja miten opettaa (ja oppia) sanastoa. Paljon oli tuttua: kahoot, wordwall jne. Viikon aikana on selvinnyt, että kyllä meillä suomalaisilla opettajilla on TVT-taidot hallussa! Keskustelu rönsyili tuttuun tapaan ja mielenkiintoisimmat keskustelut käytiin kieliopin opettamisesta. Omaan opetukseen aion ehdottomasti ottaa aikakupla -käsitteen! Siestan jälkeen kiertelin kaupoissa ja nautin Fiestas del Apóstol –juhlan ilmaisesta kulttuuritarjonnasta. Harmillisesti minulta jää kokematta varsinainen juhlapäivä sunnuntaina, koska lento Suomeen lähtee jo huomenna lauantaina!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä