Montag/Maanantai 23.4.2007

Maanantai 23.4.2007 Annu Tarkiainen


Tänään myöhästyimme molemmista busseista joilla olisi päässyt Ravennaan, mutta onneksi eräs nainen oli ystävällinen ja kyyditsi meidät sinne. Perille päästyämme lähdimme kohti paikkaa jossa valmistimme itse mosaiikkityön. Se oli hauskaa puuhaa, mutta ei ihan helppoa. Tämän jälkeen meillä oli vuorossa klick klick-projekti, jossa piti kuvata asioita jotka muistuttivat Suomesta. Kuvien oton jälkeen kukin maa valmisti power point-esityksen otoksistaan. Esittelyjen jälkeen saimme lähteä kotiin. Sofyn piti jäädä kotiin vahtimaan pikkuveljeään, joten me vietimme koti-illan. Söimme ruokaa ja katsoimme televisiota. Illan tultua lähdin nukkumaan.

Lue Annun koko matkakertomus!

Maanantai 23.4.2007 Ilona Kivelä

Herätys jälleen aikaisin bussin takia. Saavuimme Ravennaan seitsemän jälkeen ja treffassimme Essin ja hänen hostinsa. Kävelimme hetken aikaa kaupungilla ympäriinsä, jonka jälkeen meidät vietiin mosaiikkilaboratorioon, ja saimme itse tehdä omat pienet mosaiikkiteoksemme. Omastani tuli aika ruma, koska inhoan pikkutarkkaa väserrystä, mutta kokemuksena se oli hauska. Mosaiikkien jälkeen lähdimme erinäisinä ryhmina kaupungille klick-klick projektin merkeissä. Tarkoituksena oli siis etsiä Ravennasta kaikennäköistä Suomeen liittyvää, mikä osottautuikin vaikeaksi tehtäväksi, ja aikaakin oli vain vajaa tunti. Itse sorruin sitten kuvailemaan vain ihan omiin tarkoituksiini, kun Suomiaihetta löytyi niin vähän. Aikaa kuvaamiseen oli vähän, koska klo 11.30 menimme erääseen Ravennan hallintorakennukseen vierailulle. Täytyy myöntää että en ole aivan varma millaisesta hallintorakennuksesta oli kyse, mutta jotenkin se eri provinsseihin liittyi. Kun lounastauko saapui, otimme Essin, Elinan, Hanna-Marin sekä tietysti hostiemme kanssa bussin pieneen ostoskeskuseen kaupungin laidalle. Sorruimme tietysti taas vähän shoppailemaan. Menimme myös käymään isossa ruokamarketissa, jossa hauskinta oli, että ennen kuin pääsimme ostoksille, muut ostoskassimme pussitettiin isoihin sinisiin säkkeihin ettemme vaan varastaisi mitää, kumma kuitenkin käsilaukkuihimme ei koskettu. Ostimme pikaisesti pientä syötävää ja vähän tuliaisia ja jouduimme juoksemaan bussille! Koululla kokoonnuttiin maittain tekemään Klick-klickistä esitystä. Oma esityksemme oli melko pieni materiaalin puutteen takia, mutta ihmiset ymmärsivät .Itse jouduin lähtemään bussille ennen kuin oma esityksemme näytettiin, mutta kuulemma se oli ihan kelvollinen kaikkien mielestä. Annu ja hänenkin hostinsa kulkivat samalla bussilla Savarnaan, oli kummallista huomata, miten italialainen tyyli puhua ja elehtiä oli tarttunut meihinkin.Kotona taas suihkua ja ruokaa, jonka jälkeen jälleen suuntana Ravennan keskusta. Tällä kertaa kävimme ensin jossain kulttuuritapahtumassa eräänlaisessa kirjastossa, jossa törmäsimme myös opettajiin, emme kuitenkaan viihtynyt siellä pitkään, vaan siirryimme jälkeen Piazza Del Popolon laidalle nautiskelemaan illasta. Seurueemme oli melko iso, minä, Hanna-Mari, Essi, Elisa, Elina sekä tietysti hostimme ja heidän poikaystäviään ja serkkujaan ja ties ketä. Muitakin suomalaisia ja opettajia näimme aina välillä, mutta emme kuitenkaan viipynyt pitkään. Feden isä haki meidät jälleen, veimme Hanna-Marin ja hänen hostinsa kotiin ja olimme nukkumassa joskus kahdentoista aikoihin taas.

Lue Ilonan koko matkakertomus!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä