Freitag/Perjantai 20.4.2007

Perjantai 20. huhtikuuta Elina Talikka

Matka kohti aurinkoista Italiaa alkoi Iitin lukion pihalta 03:15. Ulkona satoi vettä, mutta me kaikki olimme innoissamme ja iloisina lähdössä matkaan. Matka Helsinki-Vantaan lentokentälle sujui ongelmitta.

Helsingissä check in, turvatarkastus ja aamukahvit lentokentän kahvilassa. Jännitin tulevia tunteja lentokoneessa, koska tämä olisi elämäni ensimmäinen kerta lentokoneessa. Lentokoneeseen päästyämme minua onnisti, koska pääsin ystäväni Essin viereen istumaan. Olimme molemmat ensimmäistä kertaa lentokoneessa, mikä teki matkustamisesta entistä hauskempaa. Pian olimme jo ilmassa, katselimme pilviä ja yritimme arvailla minkä valtion päällä me milloinkin lensimme. Münchenissä vaihdoimme lentokonetta hieman pienenpään –koneeseen. Lento Münchenista Bolognaan kesti hieman yli tunnin.

Perillä Bolognassa kaikki saivat omat matkatavaransa ja pääsimme jatkamaan matkaamme linja-autolla kohti Ravennan kaupunkia. Aurinko paistoi, matkalla näkyi useita viinitiloja ja kauniita rakennuksia. Kaikki oli aivan toisenlaista kuin meillä kotona Suomessa. Ravennan asemalla meitä olivat vastassa italialaiset perheemme, joissa asuisimme seuraavat kuusi päivää. Meidät toivotettiin poskisuudelmin tervetulleiksi, mikä tuntui aluksi hieman oudolta, koska Suomessa tällaista tapaa ei ole.

Lähdin hostperheeni autolla kohti kotia, jossa asuisin. Viiden minuutin matkan jälkeen olimme perillä korkean kerrostalon edessä, jota ei voisi mitenkään verrata suomalaisiin kerrostaloihin. Samassa perheessä asui kanssani puolalainen tyttö nimeltä Agata. Jaoimme yhteisen huoneemme ja tulimme heti hyvin toimeen keskenämme. Heti kotiin saavuttuamme meille tarjottiin ruokaa, italialaista pastaa ja salaattia oliiviöljyn sekä pippurin kera. Ruoka maistui hyvälle ja oli yllättävän täyttävää.

Myöhemmin illalla lähdimme keilaamaan muutamien muiden italialaisten sekä ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa. Paikka, jossa kävimme keilaamassa oli valehtelematta suurempi kuin koko Kausalan keskusta! Samasta rakennuksesta löytyi muutama elokuvateatteri, lukuisia ravintoloita, keilahalli ja vaikka mitä.

Elina Talikka

Lue Elinan koko matkakertomus!

Perjantai 20.4.2007 Joonas Pitkänen

Heräsin kolmen maissa ja lähdin koululle, josta bussi lentokentälle lähti 4.15. Lensimme Müncheniin, jossa vaihdoimme konetta ja jatkoimme Bolognaan. Nukuin koko München-Bologna-matkan. Bolognasta lähdimme bussilla Ravennaan. Ravennassa tapasin Federican ja tämän perheen, joiden luona asuin matkan ajan. Kävimme pizzalla, menimme Federican kotiin, nukuin, söin ja nukuin. Illalla menimme pubiin Federican ja tämän kavereiden kanssa.

Joonas Pitkänen

Lue Joonaksen koko matkakertomus!



Perjantai 20.4.2007 Miika Suurnäkki

Matkamme alkoi Iitin lukion pihasta noin kello 03.15. Suuntasimme bussilla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää josta oli lento ensin Müncheniin ja sieltä Bolognaan. Bolognasta menimme bussilla Ravennaan jossa meitä oli vastassa italialaiset perheemme. Minun hostini asui noin puolen tunnin ajomatkan päässä Ravennasta. Ehdimme olla ”kotona” muutaman tunnin kunnes lähdettiin Ravennaan hakemaan saksalaista poikaa, joka asuisi myös samassa paikassa kuin minä. Illalla kävimme vielä syömässä muutamien muiden comeniuslaisten kanssa.

Miika Suurnäkki

Lue Miikan koko matkakertomus!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä