Jätettyä Felixin kodin taakseni tajusin, etten voi sanoa hyvästejä Uwelle ja Lealle henkilökohtaisesti; olin viimeksi nähnyt heidät maanantai-iltana. Toisaalta alunperin suunnitelmissa ei ollut viettää koko tiistaita aikataulun ohjelmaan kiinnis sidottuna. Felix kuitenkin lupasi välittää kiitokseni muulle perheelle. Hän vieläpä matkusti metrossa kanssani asemalle, jossa opettaja ja muut myöhemmällä koneella lähtijät odottivat. Olin likellä myöhästyäkin lentokentälle vievästä junasta, sillä asemat ovat suuria ja yleensä vieläpä parissa kerroksessa. Felixille jouduin jättämään pikaiset jäähyväiset – hän tosin lupasi tulla vielä Suomeen Intian matkansa jälkeen. Lupasin esitellä hänelle Helsingin, josta hänellä ei vielä ole suuria kokemuksia. Voihan nimittäin olla, että muutaman kuukauden päästä asun Helsingissä. Frankfurt on ainakin innoittanut minut suunnittelemaan eläväni lähitulevaisuudessa jossakin suuressa kaupungissa.

Lufthansan lentokoneen ikkunassa ilta pimeni nopeasti lennettäessä läntisestä Saksasta koiliseen, astetta kylmempään Suomeen jossa ensilumikin oli jo maassa. Musiikkisoittimeni oli kuitenkin täynnä Felixin sinne valikoimaa musiikkia ja laukussa pullotti muutama levyllinen lisää saksankielistä rockia.

Kuudessa päivässä täysin vieraasta ja suuresta kaupungista, sen ihmisistä, paikoista ja katukuvasta tuli tutun tuntuisia – nyt toivonkin että pystyn jonakin päivänä palaamaan Frankfurtiin vielä opintojen tai lomailun merkeissä, mieluusti paljon pidemmäksi aikaa.

Tytti Mäkelä

Lue Tytin koko matkakertomus!