Keskiviikko 7.11.
Aamulla täytimme motivaatiokyselylomakkeita, ja kuuntelimme erään dokumentaristiohjaajan selostusta dokumenttielokuvasta, jonka hän aikoo tehdä 100 vuotta sitten eläneestä käsityöläismestarista. Hän pyysi eri maiden nuoria osallistumaan dokumentin tekoon ja kertoi kuinka se liittyy kipsiveistosmuseoon, mihin olemme menossa. Seuraavaksi italialaiset opiskelijat pitivät alustavaa esitystä oman alueensa perinteisistä käsityöläisammateista ja elinkeinoista, erityisesti tämän Garfagnanan alueen maataloustuotteista. Tämän jälkeen kuulimme monta tulkattua esitelmää paikallisesta toiminnasta suojella ja vaalia perinteisiä viljelykasveja ja pientiloja, joita uhkaa katoaminen. Toscanan yliopiston tutkijakin oli halunnut tulla paikalle, ja hänen pitkää ja perusteellista, tulkattua esitystään geenipankeista ja viljelyverkostoista ei nuoriso meinannut jaksaa kuunnella, mutta biologian opettajamme Sara oli haltioissaan mielenkiintoisista tiedoista!
Kaikki pääsivät kyllä tutustumaan mitä ihmeellisimpiin tällä alueella aikoinaan käytettyihin viljelykasveihin, sillä koululle oli tuotu kaikenlaiset hedelmät ja viljat hypisteltäviksi ja maisteltavaksi.
Paikalliset perinneviljelyyn vihkiytyneet asiantuntijat kertoivat myös siitä, miten alueen kastanjapuut olivat pitäneet ihmiset hengissä toisen maailmansodan melskeissäkin, kun aluen vallanneet saksalaisjoukot olivat vieneet kaiken muun ruuan. Tällöin siis kastanjoita osattiin kuivata ja jauhaa jauhoiksi, joista voitiin leipoa leipää ja muuta. Tässä näette vanhimmat jauhon tekemisvälineet:
Näistä ikivanhoista perinneruuista ja viljelykasveista siirryimme ultramoderneihin sovelluksiin, sillä taas saimme koulun opetusruokalassa upean lounaan, mutta tällä kertaa söimme nimenomaan huippukokkien tekemiä ruokia, joissa vanhoja aineksia käytettiin ultramoderneilla molekyyligastronomian tavoilla. Ruoka-aineksia oli paranneltu bioteknisin keinoin tai niiden valmistuksessa käytettiin uusinta teknologiaa. Todella mielenkiintoista, paitsi niiden nuorten mielestä joilla oli kauhea nälkä ja jotka olisivat halunneet vain pizzaa...
Iltapäivä kului Coreglia Antelminellin pikkukylässä, missä on kipsihahmojen valmistamisen museo. Tällä alueella kallioperä on marmoria, ja sieltä on saatu korkealuokkaista kipsiä josta jossakin vaiheessa ihmiset oppivat valmistamaan valamalla patsaita. Näillä väritetyillä kipsipatsailla on katolisissa maissa ollut todella suuri kysyntä aikoinaan, varsinkin siis uskonnollisilla aiheilla.
Suuri joukko ammatikseen patsaita valaneita kipsimestareita lähti täältä siirtolaisiksi niin ympäri Eurooppaa kuin Amerikakankin ja vei taidon mukanaan uusille alueille. Ennen muovin aikakautta kipsipatsaat olivat huokea tapa saada kauniita koriste-esineitä tai uskonnollisia kohteita koteihinkin. Myöhemmin patsaidn merkitys on vähentynyt, eikä kipsinvalumestareita enää ole kovinkaan montaa. Vapaaehtoiset oppilaat pääsivät kokeilemaan erään vanhan mestarin opastuksella kuinka näitä patsaita aikoinaan käsin valettiin.
Illan päätteeksi kipsimuseolla tarjoiltiin kastanjoista tehtyjä ruokia samaan aikaan kun oppilaat saivat osallistua dokumenttielokuvan kuvauksiin. Vapaaehtoisia siis haastateltiin elämän haaveista ja siitä, mitä elämässä pitää tärkeänä. Aihe liittyi sata vuotta sitten siirtolaisiksi lähteneiden elämään, sillä täältä Toscanan takamailta lähti paljon nuoria etsimään parempaa elämää.
Kaikki pääsivät kyllä tutustumaan mitä ihmeellisimpiin tällä alueella aikoinaan käytettyihin viljelykasveihin, sillä koululle oli tuotu kaikenlaiset hedelmät ja viljat hypisteltäviksi ja maisteltavaksi.
Paikalliset perinneviljelyyn vihkiytyneet asiantuntijat kertoivat myös siitä, miten alueen kastanjapuut olivat pitäneet ihmiset hengissä toisen maailmansodan melskeissäkin, kun aluen vallanneet saksalaisjoukot olivat vieneet kaiken muun ruuan. Tällöin siis kastanjoita osattiin kuivata ja jauhaa jauhoiksi, joista voitiin leipoa leipää ja muuta. Tässä näette vanhimmat jauhon tekemisvälineet:
Näistä ikivanhoista perinneruuista ja viljelykasveista siirryimme ultramoderneihin sovelluksiin, sillä taas saimme koulun opetusruokalassa upean lounaan, mutta tällä kertaa söimme nimenomaan huippukokkien tekemiä ruokia, joissa vanhoja aineksia käytettiin ultramoderneilla molekyyligastronomian tavoilla. Ruoka-aineksia oli paranneltu bioteknisin keinoin tai niiden valmistuksessa käytettiin uusinta teknologiaa. Todella mielenkiintoista, paitsi niiden nuorten mielestä joilla oli kauhea nälkä ja jotka olisivat halunneet vain pizzaa...
Iltapäivä kului Coreglia Antelminellin pikkukylässä, missä on kipsihahmojen valmistamisen museo. Tällä alueella kallioperä on marmoria, ja sieltä on saatu korkealuokkaista kipsiä josta jossakin vaiheessa ihmiset oppivat valmistamaan valamalla patsaita. Näillä väritetyillä kipsipatsailla on katolisissa maissa ollut todella suuri kysyntä aikoinaan, varsinkin siis uskonnollisilla aiheilla.
Suuri joukko ammatikseen patsaita valaneita kipsimestareita lähti täältä siirtolaisiksi niin ympäri Eurooppaa kuin Amerikakankin ja vei taidon mukanaan uusille alueille. Ennen muovin aikakautta kipsipatsaat olivat huokea tapa saada kauniita koriste-esineitä tai uskonnollisia kohteita koteihinkin. Myöhemmin patsaidn merkitys on vähentynyt, eikä kipsinvalumestareita enää ole kovinkaan montaa. Vapaaehtoiset oppilaat pääsivät kokeilemaan erään vanhan mestarin opastuksella kuinka näitä patsaita aikoinaan käsin valettiin.
Illan päätteeksi kipsimuseolla tarjoiltiin kastanjoista tehtyjä ruokia samaan aikaan kun oppilaat saivat osallistua dokumenttielokuvan kuvauksiin. Vapaaehtoisia siis haastateltiin elämän haaveista ja siitä, mitä elämässä pitää tärkeänä. Aihe liittyi sata vuotta sitten siirtolaisiksi lähteneiden elämään, sillä täältä Toscanan takamailta lähti paljon nuoria etsimään parempaa elämää.