Suomalaisten piti selvitä ankeissa oloissa niillä resursseilla, joita oli käytettävissä. Puu, tuohi, turkikset, luut, sarvet, nokkosenvarret, lampaanvilla - paljon ei ollut valinnanvaraa. Meiltä puuttuvat antiikinaikaiset marmoriveistokset, renessanssin öljyvärimaalaukset... mutta silti täällä on pystytty elämään ja aina myös tekemään kauniita käsitöitä, esineitä tai rakennuksia. Usein ne kuitenkin ovat kadonneet, palaneet tai lahonneet, eikä niitä todella vanhoja esimerkkejä löydy museoista. Eloperäiset materiaalit eivät säily niin hyvin kuin kivi ja metallit.

Esimerkki todellisesta huipputuotteesta on saamelaisten tekemät poron nahasta tehdyt nutukkaat. Niiden tekemisessä käytetään joka kohdassa eri poron osasta saatua nahkaa, jolloin esim. pito hangella on optimoitu. Kengät täytetään kuivatuilla heinillä, ojlloin jalat pysyvät todella lämpiminä ja kuivina. Niitä ei todellakaan osaa valmistaa ihan kuka tahansa, täytyy olla vankka perimätieto, siitä minkälainen nahanpala mihinkin kohtaan laitetaan.
Monet käsityötaidot ovat kuitenkin pysyneet hengissä ihan näihin päiviin asti, ainakin muutaman taitajan ylläpitämänä ja viimeisen sadan vuoden aikana tietotaitoa on myös kerätty talteen. Osa vanhoista taidoista on tullut uudelleen muotiin, ja niitä voi opetella esim. alan oppilaitoksissa tai kansalaisopistoissa.
Esimerkki ikivanhasta suomalaisesta kiertotaloudesta ajalta ennen kuin termiä oli edes keksitty, on vaikkapa suomalainen räsymatto. Aikana jolloin kankaat olivat kalliita ostaa tai työläitä itse kangaspuilla kutoa, jokainen loppuun kulunut vaate hyödynnettiin vielä kertaalleen repimällä ne kuteiksi, joista tehtiin vielä kangaspuissa matto. Matto oli tärkeä lattialla kylmää vastaan.



kuvat Sara Niini