Suomalaiset ovat eläneet metsässä ja metsistä
Katso vasemmalta valikosta puun käyttöön liittyvät alakohdat
Metsien ja puiden merkitys suomalaisille
Suomalaisia on aina kutsuttu metsäläisiksi, eikä syyttä, sillä kaksi kolmasosaa maastamme on metsien peitossa - eniten Euroopassa. Tuhansia vuosia esi-isämme ovat eläneet metsien keskellä, ja käyttäneet hyväkseen metsien antimia: puuta, kaarnaa, tuohta, marjoja, sieniä, riistaa jne. Ilman kykyä hyödyntää näitä ja rikasta perinnettä tehdä se juuri tarkoituksenmukaisella tavalla, elämä olisi täällä kylmässä pohjoisessa todennäköisesti ollut ihan mahdotonta.
Suomalaisten vahva sidos metsiin ja niiden antimiin näkyy yhä esimerkiksi ainutlaatuisessa jokamiehenoikeudessa, joka sallii jokaisen kulkea metsissä ja poimia marjoja ja sieniä vapaasti.
Suomalaisten vahva sidos metsiin ja niiden antimiin näkyy yhä esimerkiksi ainutlaatuisessa jokamiehenoikeudessa, joka sallii jokaisen kulkea metsissä ja poimia marjoja ja sieniä vapaasti.
Suomalaisten metsät
Suomen maapinta-alasta metsiä on 73%, eli 23 miljardia hehtaaria. Metsämaalla tarkoitetaan aluetta, jossa hehtaarilla kasvaa vähintään kuutio puuta vuodessa. Huonommin kasvavia alueita kutsutaan kitumaaksi ja joutomaaksi.
Metsät ovat Suomessa eniten yksityisten omistuksessa (64%) tai valtion maita (21%). Metsäyhtiöt omistavat osan (9%) ja kunnat ja seurakunnat vielä 6%.
Suomen yleisimmät puulajit ovat mänty, kuusi ja rauduskoivu. Näiden lisäksi Suomessa kasvaa luontaisesti noin kolmekymmentä muuta puulajia, kuten hieskoivu, haapa, tervaleppä, raita jne. Tuhansien vuosien aikana suomalaiset ovat käyttäneet kutakin puulajia aivan tiettyihin tarkoituksiin, esimerkiksi puuaineksen taipuisuuden, kovuuden tai kestävyyden mukaan. Esimerkkinä vaikkapa haravann tekeminen; varsi tehtiin haavasta, lapa koivusta ja piit pihlajasta. Luontaisissa sekametsissä puulajeja kasvoikin usein sekaisin, mutta tällä hetkellä suurin osa metsistämme on ns. talousmetsää, eli se on tasalaatuista ja -ikäistä avohakkuun jälkeen istutettua yhden puulajin istutusmetsää.
Tämä on ollut aikoinaan metsäteollisuuden tarpeita ajatellen tavoiteltu tila, mutta on johtanut laajaan metsäluonnon yksipuolistumiseen ja monien eliölajien uhanalaistumiseen. Mänty ja kuusi ovat metsäteollisuudelle erinomaisia raaka-aineita, sillä niissä on paljon hyvälaatuista selluloosaa, ja aikoinaan Suomen teollistuminen olikin sellun ja paperiteollisuuden varassa.
Talousmetsät ovat tuottaneet hyvin teollisuudelle sopivaa puuta, jopa niin että voidaan katsoa metsien kasvavan kuutioita nyt enemmän kuin koskaan (2018 hakkuut, 77 miljoonaa kuutiota, olivat suuremmat kuin koskaan historian aikana), mutta vanhoista metsistä ja lahopuusta riippuvaiset eliölajit voivat huonommin ja ovat vaarassa kadota kokonaan.
Metsäteollisuus oli aikoinaan tärkein vientiteollisuuden muoto Suomessa, ja vaikka sen merkitys BKT:lle muun teollisuuden merkityksen kasvaessa on pienentynyt nykyiseen 4%:iin, sen vaikutus näkyy kaikkialla. Se on yhä suuri työllistäjä, ja sen tehostunut raaka-aineen hankinta avohakkuineen ja metsätyökoneineen muokkaa jatkuvasti suomalaista maisemaa, ja yksittäiselle metsänomistajalle puusta saatava hakkuutulo on erittäin tärkeää. Tulevaisuudessa metsänomistajat voisivat myös saada tuloja hiilipäästöjen kompensoimisesta metsien kasvun kautta - tällöin metsiä ei hakattaisi niin nuorina kuin nyt, vaan puiden annettaisiin pitempään varastoida hiiltä runkoihinsa ja juuriinsa.
Tällä hetkellä metsäteollisuus ja muukin teollisuus panostaa vahvasti uudenlaisten sovellusten ja käyttömahdollisuuksien kehittämiseen: kaikki tähän asti hukkavirtoina kohdellut puun osat kuten sellun tuotannossa irrotettava ligniini tai erilaiset sokerifraktiot voivat olla uusien, arvokkaiden bioteknisten tuotteiden raaka-ainetta. Hakkuujätteistä tehdään energiaa, ja maailmaa on jo lähtenyt valloittamaan useampikin suomalaistuote, ksylitolista Sulapakin biohajoaviin komposiittirasioihin. Eniten odotuksia on ladattu liukoisesta selluloosasta kehitettävään tekstiiliin, nanoselluloosaan, joka voi ehkä korvata puuvillan tekstiiliteollisuuden raaka-aineena. Tällä olisi maailmanlaajuiset markkinat, sillä puuvilla on yksi eniten kastelua ja torjunta-aineita tarvitsevia viljelykasveja maailmassa.
kuvat Sara Niini
Metsät ovat Suomessa eniten yksityisten omistuksessa (64%) tai valtion maita (21%). Metsäyhtiöt omistavat osan (9%) ja kunnat ja seurakunnat vielä 6%.
Suomen yleisimmät puulajit ovat mänty, kuusi ja rauduskoivu. Näiden lisäksi Suomessa kasvaa luontaisesti noin kolmekymmentä muuta puulajia, kuten hieskoivu, haapa, tervaleppä, raita jne. Tuhansien vuosien aikana suomalaiset ovat käyttäneet kutakin puulajia aivan tiettyihin tarkoituksiin, esimerkiksi puuaineksen taipuisuuden, kovuuden tai kestävyyden mukaan. Esimerkkinä vaikkapa haravann tekeminen; varsi tehtiin haavasta, lapa koivusta ja piit pihlajasta. Luontaisissa sekametsissä puulajeja kasvoikin usein sekaisin, mutta tällä hetkellä suurin osa metsistämme on ns. talousmetsää, eli se on tasalaatuista ja -ikäistä avohakkuun jälkeen istutettua yhden puulajin istutusmetsää.
Tämä on ollut aikoinaan metsäteollisuuden tarpeita ajatellen tavoiteltu tila, mutta on johtanut laajaan metsäluonnon yksipuolistumiseen ja monien eliölajien uhanalaistumiseen. Mänty ja kuusi ovat metsäteollisuudelle erinomaisia raaka-aineita, sillä niissä on paljon hyvälaatuista selluloosaa, ja aikoinaan Suomen teollistuminen olikin sellun ja paperiteollisuuden varassa.
Talousmetsät ovat tuottaneet hyvin teollisuudelle sopivaa puuta, jopa niin että voidaan katsoa metsien kasvavan kuutioita nyt enemmän kuin koskaan (2018 hakkuut, 77 miljoonaa kuutiota, olivat suuremmat kuin koskaan historian aikana), mutta vanhoista metsistä ja lahopuusta riippuvaiset eliölajit voivat huonommin ja ovat vaarassa kadota kokonaan.
Metsäteollisuus oli aikoinaan tärkein vientiteollisuuden muoto Suomessa, ja vaikka sen merkitys BKT:lle muun teollisuuden merkityksen kasvaessa on pienentynyt nykyiseen 4%:iin, sen vaikutus näkyy kaikkialla. Se on yhä suuri työllistäjä, ja sen tehostunut raaka-aineen hankinta avohakkuineen ja metsätyökoneineen muokkaa jatkuvasti suomalaista maisemaa, ja yksittäiselle metsänomistajalle puusta saatava hakkuutulo on erittäin tärkeää. Tulevaisuudessa metsänomistajat voisivat myös saada tuloja hiilipäästöjen kompensoimisesta metsien kasvun kautta - tällöin metsiä ei hakattaisi niin nuorina kuin nyt, vaan puiden annettaisiin pitempään varastoida hiiltä runkoihinsa ja juuriinsa.
Tällä hetkellä metsäteollisuus ja muukin teollisuus panostaa vahvasti uudenlaisten sovellusten ja käyttömahdollisuuksien kehittämiseen: kaikki tähän asti hukkavirtoina kohdellut puun osat kuten sellun tuotannossa irrotettava ligniini tai erilaiset sokerifraktiot voivat olla uusien, arvokkaiden bioteknisten tuotteiden raaka-ainetta. Hakkuujätteistä tehdään energiaa, ja maailmaa on jo lähtenyt valloittamaan useampikin suomalaistuote, ksylitolista Sulapakin biohajoaviin komposiittirasioihin. Eniten odotuksia on ladattu liukoisesta selluloosasta kehitettävään tekstiiliin, nanoselluloosaan, joka voi ehkä korvata puuvillan tekstiiliteollisuuden raaka-aineena. Tällä olisi maailmanlaajuiset markkinat, sillä puuvilla on yksi eniten kastelua ja torjunta-aineita tarvitsevia viljelykasveja maailmassa.
kuvat Sara Niini