Torstai 7.11.
Koulupäivämme alkoi kello 8.00, jolloin menimme piirtämään logoja yhteen koulun luokista aiheenamme Erasmus+ hanketapaaminen Espanjassa. Jokainen sai piirtää omanlaisensa kuvan liittyen Espanjassa nähtyihin ja koettuihin asioihin. Myöhemmin piirroksemme pääsivät koulun seinälle kaikkien nähtäväksi. Noin tunnin piirtelyn jälkeen päivämme jatkui bussilla matkustaen vierailulle erääseen Pohjois-Alicanten kouluista (IES Las Lomas).
Meille kerrottiin tästä erikoisesta koulusta, missä on paljon eri-ikäisiä opiskelijoita aina lapsista aikuisiin ja pääsimme tutustumaan puutyö- ja lavastevalmistajaoppilaiden työskentelyyn. Koulun lavastevalmistajien linja on hyvin suosittu, sillä Espanjassa riittää työpaikkoja hyville lavasteiden tekijöille, sillä melkein joka kaupungissa on oma karnevaalinsa ja kulkueensa, missä lavasteita tarvitaan joka vuonna aina uusia ja entistä hienompia. Alicantessakin aina juhannuksena poltetaan suuret määrät ”Hogueras”-nimisiä rakennelmia, jotka on taidokkaasti tehty puusta, pahvista ja styroksista. Tässä koulun johtaja kertoo tulkin välityksellä koulusta ja taustalla näkyy eräs rakennelma, joka on selvästi hobbittien maja.
Täällä piti olla joku työpaja, mutta se meni jostakin syystä pieleen, mutta saimme perehtyä koulun puutyöopetukseen ja näimme monenikäisten opiskelijoiden suunnittelevan omia rakennelmiaan.
Kaikkien pitää oppia suunnittelemaan isojakin projekteja ja varmistamaan, että ne pysyvät kasassa vaikka ihmisiä kiipeilisi niiden päällä. Töissä käytetään puuta, pahvia ja styroksia, mikä ei kyllä ole hyvä jos niitä poltetaan. Kuulemma miettivät korvaavia materiaaleja styroksin tilalle. Tässä näette minkälaisia vaiheita töiden tekemisessä yleensä on: ensin suunnitelma, sitten materiaalit, muotoilu, kipsaus, värittäminen ja viimeistely.

Parin tunnin kouluvierailun jälkeen matkamme jatkui takaisin Alicanten keskustaan, missä jakauduimme kahteen ryhmään. Ryhmissä pääsimme tutustumaan Nativity-museoon ja modernin taiteen museoon. Kummassakin museossa olimme opastetulla kierroksella, minkä jälkeen pääsimme tekemään itsellemme t-paidat, joihin painoimme ARTISANS logot. Paidan ja logon värin sai valita itse.
Museokierroksien jälkeen meillä oli muutama tunti vapaa-aikaa. Tuolloin päädyimme syömään lounasta puistossa meri näköalanamme. Sitten kiertelimme paikallisia kauppoja ja söimme herkulliset jälkiruoka-annokset eräässä jäätelöbaarissa. Alicanten turistialue eli ranta näytti meille parhaat puolensa.

Alicante on tosi iso kaupunki, eikä varmasti joka paikasta yhtä hieno kuin keskustassa, missä rantabulevardin vierestä aukeaa ihan oikea hiekkarantakin, missä oli tietysti kiva käydä kastelemassa varpaansa, näin marraskuussa!
Tämän lyhyen kesäisen vapaa-ajan jälkeen ohjelmamme jatkui ja vuorossa oli vierailu Valor-suklaatehtaaseen. Meille pidettiin esittely suklaatehtaan museorakennuksessa, sekä itse suklaatehtaassa. Pääsimme myös tekemään ostoksia tehtaan myymälään ja samalla maistamaan eri suklaamakuja. Tärkeää tässä vierailussa ei ollut (vaikka se oli kivaa) suklaan maistelu, vaan sen historia: espanjalaisten konkvistadorien tuotua kaakaon Espanjaan, siitä tuli todella tärkeä käsityöläistaito osata valmistaa suklaata eri muodoissaan. Espanjassa on ollut valtavan monia perheyrityksiä, jotka ovat valmistaneet omanlaisia suklaita eripuolilla maata. Vielä 1900-luvun alkuun asti suklaanvalmistus on ollut hyvin käsityövaltaista, mutta nykyisin kaikki on koneellistettu. Valorin tumma mantelisuklaa vei kielen mennessään, mutta espanjalaiset rakastavat todella tummaa suklaata, jota suomalainen ei edes osaa syödä (85%).
Päivä ei suinkaan päättynyt tähän herkulliseen hetkeen, vaan palasimme bussilla takaisin koululle, josta suuntasimme host-perheidemme koteihin valmistautumaan illalliselle, jonka söimme kaupungin turistikeskuksessa. Siellä meille pidettiin esittelykierros kokkikoulun tiloista ja myöhemmin kokkikoulun oppilaat valmistivat meille herkullisen viiden ruokalajin illallisen. Ilta meni leppoisasti muiden hankeopiskelijoiden kanssa seurustellen.
