Vanhan kasvin lajikkeen selvittämisessä kannattaa hyödyntää kasvin viljelyhistoriaa tuntevien ihmisten muistitietoa. Henkilö saattaa muistaa lajikkeen nimen tai sen millä nimellä kasvia on kutsuttu. Tämä voi antaa tärkeän vihjeen siitä, mistä lajikkeesta saattaisi olla kyse.

Kasvin istuttamisen tai kylvämisen ajoittaminen tiettyyn aikakauteen voi auttaa myös lajikkeen selvittämisessä. Tässä ajoittamisessa kannattaa käyttää kaikkea mahdollista tietoa mitä on saatavilla. Muistitiedon lisäksi vanhat muistiinpanot, istutuskartat, taimien tilaus- tai myyntiluettelot, paikallishistoriikit sekä vanhat lehtileikkeet ja valokuvat ovat tärkeitä. Näistä voi löytyä viitteitä siitä, mitä lajikkeita puutarhassa voi olla tai on voinut olla.

Vanhasta maatalous- ja puutarha-alan kirjallisuudesta voi löytyä sanallisia kuvauksia ja piirroskuvia lajikkeista.

Nykyään lajikenimi varmistetaan useimmiten geneettisen tutkimuksen avulla. Muistitiedon kerääminen varmistaa DNA-tutkimukseen otettavien kasvien merkityksellisyyden ja antaa arvokasta lisätietoa kunkin lajikkeen tai kasvikannan synnystä. Pelkkä DNA-analyysin tulos ei vielä kerro kasvista ja sen ominaisuuksista muuta kuin onko se erilainen vai samanlainen kuin jokin olemassa oleva lajike.

Lajikenimetön vanha kasvi on myös arvokas

Lajikenimen puuttuminen ei vähennä vanhan kasvin arvoa ja merkitystä kasvupaikallaan. Lisäksi lajikenimi saattaa selvitä myöhemmin ja onkin hyvä pitää asiaa esillä eri yhteyksissä, sillä tietoa saattaa saada joskus hyvinkin odottamattomalta taholta.

Kaikki vanhat kasvit, kuten hedelmäpuut, eivät ole välttämättä lainkaan tunnettuja lajikkeita. Ne voivat olla tarkoituksella kylvettyjä uuden hedelmäpuun saamiseksi ja silloin niillä ei ole lajikenimeä.

Tutustu siihen, miten omenan paikallislajike syntyy.