Aino Elina Välikauppi
Artikkelin ja luennon kuvaamissa opiskelutavoissa painottuu lapsilähtöinen tapa sekä dialogisuus opetuksessa. Yleisesti oppilaita osallistava historian opetus oli luennolla ja artikkelissa keskiössä.
Tämä eroaa paljon siitä, millaista historian ja yhteiskuntaopin opetusta olen saanut. Ala- ja yläkoulussa varsinkin historian ja yhteiskuntaopin opetus oli hyvin opettajajohtoista. Oppikirja oli hyvin keskeisessä roolissa ja esimerkiksi oppikirjan määrittämästä tahdista ei voinut poiketa. Mielestäni olisi tärkeää, että oppikirja olisi vain yksi materiaali ja apuväline muiden joukossa, eikä sen pitäisi määrittää koko opetusta tai sen sisältöä.
Esimerkeissä tulee ilmi monenlaisia ajatteluntaitoja, kuten luovuutta, soveltamista ja kriittistä ajattelua. Näitä ajattelutaitoja harjoitetaan osallistavan opetuksen kautta, joten oppilas ”joutuu” käyttämään ajattelutaitoja eri tavalla kuin perinteisessä opettajajohtoisessa opetuksessa.
Tämä vaatii opettajalta irti päästämistä tietynlaisesta valta-asetelmasta sekä autoritäärisestä opetuksesta. Lisäksi vaatii uskallusta muuttaa omaa opetustyyliä ja -tapaa, jos on vakiintunut tiettyihin käytänteisiin. Opettajan täytyy myös perehtyä huolella aiheeseen, suunnitella tunteja ja kokonaisuuksia mahdollisesti hyvin eri tavalla kuin ennen, sillä opetusta ei käydä oppikirjan kappale kerrallaan.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.