Jasmine Kauppinen
EP POM 2
Oma pohdinta siitä, mikä on historian opetuksessa tärkeää
Historian opetuksessa on mielestäni tärkeää tarkastella opetettavia asioita monesta eri näkökulmasta. En tiedä, kuinka paljon koulussa nykyisin korostetaan sitä, että historia on aina tietyn henkilön tai yhteisön näkökulmasta kirjoitettua, mutta näkisin sen hyvin tärkeänä. Sopivan kriittinen ote opettamiseen ja oppimiseen on historiassa hyödyllistä. Sen lisäksi opetuksessa olisi tärkeää oppia ymmärtämään historian tapahtumia ja ilmiöitä, sekä niiden vaikutusta nykypäivän yhteiskuntiin, eikä keskittyä opettelemaan ulkoa nimiä ja vuosilukuja. Niin sanotusti isomman kuvan tarkastelu on varmasti myös mielekkäämpää, kuin epäolennaisten yksityiskohtien pänttääminen. Opetettavia asioita olisi hyvä yhdistää nykypäivän ilmiöihin, jolloin ne voisivat konkretisoitua ja näin olla helpommin ymmärrettäviä.
OPSin tarkastelua
Historian opetuksen tavoitteista mielenkiintoni herätti etenkin se, että historiallista tietoa pyrittäisiin tutkimaan eri lähteiden kautta niinkin, että oppilaat itse etsisivät esimerkiksi netistä tietoa. Tämä kuulostaa hyvältä tavoitteelta, sillä omana kouluaikanani ainoa lähde, jota koulussa käytettiin, oli oppikirja. Eräs tavoitteista on ohjata oppilaita huomaamaan historiallisen tiedon tulkinnallisuus. Se jäisikin hyvin olemattomaksi, jos lapsia ei ohjattaisi itsenäiseen tiedon etsimiseen ja tutkimiseen.
Mielenkiintoista oli myös se, että yksi tavoitteista on rakentaa identiteettiä oppiaineen kautta. Itse en ole lapsena ainakaan kokenut historiaa mitenkään identiteettiä rakentavaksi, mutta ymmärrän tavoitteen ja uskon, että ainakin historian vaikutus nyky-yhteiskuntaan vaikuttaa tietenkin meidän jokaisen identiteettiin.
Tavoitteista huomioni kiinnitti myös oppilaan ohjaaminen siihen, että hän osaisi selittää ihmisen toimintaa. Mietin, tarkoitetaanko tällä sitä, että oppilas osaisi miettiä ja selittää historiallisten henkilöiden toimintaa, vaiko nykypäivän ihmisen toimintaa historiallisten aiheiden kautta. Tämä jäi siis minulle vähän hämärän peittoon.
Yhteiskuntaopin tavoitteet olivat kaikki mielestäni hyvin mielenkiintoisia ja tärkeitä. Nostaisin sieltä etenkin sen, että oppilasta ohjataan ymmärtämään ihmisoikeuksien ja tasa-arvon merkitys. Se on pienemmillekkin lapsille helppo ja konkreettinen asia ymmärtää. Toki erilaisten arvojen, näkökulmien, mielipiteiden yms. ymmärtäminen on myös todella tärkeää, mutta alakoulussa näitä asioita ei voi vielä hyvin syvältä käsitellä.
Historia ja yhteiskuntaoppi tarjoavat monipuolisesti laaja-alaisten osaamisen alueiden sisältöjä. Esimerkiksi kulttuurinen osaaminen, monilukutaito, osallistuminen ja vaikuttaminen sekä työelämätaidot nivoutuvat suoraan historian tai yhteiskuntaopin aiheisiin. Myös tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen kuuluu nykypäivänä näiden aineiden opetukseen. Samoin myös ajattelu ja oppimaan oppiminen näkyy historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa hyvin vahvasti. Mielestäni nämä oppiaineet liittyvät laaja-alaisen osaamisen alueisiin melkeinpä kaikista oppiaineista eniten ja konkreettisimmin.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.