Eeva Vahantapohja

EP-POM1

- Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä? 

Suurin oivallukseni opintojakson aikana on ehdottomasti ollut se, kuinka monipuolista ja kiinnostavaa historian ja yhteiskuntaopin opetus voi olla verrattuna useisiin omiin kokemuksiini. Olen myös oppinut todella paljon historian tiedon luonteesta. Myöskin OPS:in tavoitteet saivat aikaan paljon oivalluksia siitä, että historian ja yhteiskuntaopin tavoitteet ovat niin monipuolisia, eivätkä vaadi esimerkiksi pelkkää vuosilukujen ja henkilöiden ulkoaopettelua. 

 
- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön? 

Tulevaisuudessa haluaisin omassa opetuksessani hyödyntää paljon tutkivaa oppimista erilaisilla menetelmillä, sekä välttää sellaista historian opetusta jota olen itse peruskoulussa saanut. Toivoisin myös, että onnistuisin herättelemään oppilaiden innostusta näihin oppiaineisiin. 

 
- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa? 

Olisi kiva saada esimerkkejä ja lisätietoa siitä, millaisia tutkivan oppimisen projekteja ja tehtäviä on oikeasti teetetty alakoululaisille, sillä vaikka haluaisinkin paljon tutkivaa oppimista tulevaisuudessa hyödyntää, tuntuu vaikealta hahmottaa, että millaisiin tehtäviin alakoululaisilla on realistisesti valmiuksia. 

 
- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää? 
 Arviointi tuntuu vielä haastavalta, vaikka esimerkiksi tähän tehtävään liittyvällä tallenteellakin siitä puhuttiin. Moniin aiheisiin ei ole suoraan oikeita ja vääriä vastauksia ja oppilaiden ajattelun taitoja arvioidessa tuntuu jotenkin vaikealta arvioida siten, että arviointi on varmasti tasa-arvoista, jos vastauksia ei ns. Voi tarkistaa oikeiksi tai vääriksi. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.