Vierailu Pyhän Nikolauksen kirkossa

Kävimme vierailemassa Ivalon Pyhän Nikolauksen kirkossa koululaisjumalanpalveluksessa 21.4 kello 10.00. Saavuttuamme kirkolle piispa kävi soittamassa kelloja ulkona. Ensin oli kovaäänisin iso kello muutaman kerran, sitten kaksi pientä ja viimeisenä ne kaikki soitettiin yhteen. Soiton tahti vain kiihtyi loppua kohden.

Heti kirkkoon astuttuamme jokin kummallinen tuoksu alkoi leijailla ympärillämme. Ensiksi se oli aivan kuin tupakan haju, mutta sitten se olikin saippuamainen ja toi itämaan mieleen. Se oli suitsukkeiden tuoksu. Omassa kirkossamme se ei tuoksu ja sen takia se oli erikoista. 

Ihmisiä lappasi sisään meidän jälkeemme ja me tutkijoina jäimme takariviin tarkkailemaan. Ihan ensiksi Anneli niminen kanttori huivi päässä kertoi meille kuinka vastataan kun joku sanoo “Kristus nousi kuolleista”. Siihen vastataan “Totisesti nousi”. Ilmapiiri alkoi mennä vieraille vieraammaksii silloin kun sitä alettiin kysellä eri kielillä. Koululais lapset eivät tietenkään jokaisella kielellä osanneet vastata, mutta aikuisilta vastaus tuli kuin vettä valaen. 

Pian liturgia jo alkoikin. Ikonostaasin takaa kuului Rauno Pietarisen, eli palveluksen toimittavan papin ääni. Hän huusi “Kristus nousi kuolleista” ja kirkkokunta vastasi asiaankuuluvasti. Tätä jatkui eri kielillä muutaman kerran, sitten ikonostaasin keskimmäiset ovet avautuivat ja sieltä astui pappi. Oikein näyttävä sisääntulo. Papilla oli valkoinen kaapu. Alimmassa kerroksessa näytti olevan aivan normaali valkoinen kaapu, sitten oli jonkinlainen kaulaan laitettava paksu violetti huivi tapainen ja viimeisenä oli luhkka, jonka takamus laahasi melkein maassa. Pappi alkoi puhutella koululaisia erilaisilla kysymyksillä: “Tiedättekö miksi tuon ikkunan edessä on nuo mustat kaavut?” Koululaiset olivat hiljaa. “Sen takia, ettei papilla paista aurinko silmiin”. Kommentti herätti pientä hihitystä, ja se sai tunnelmasta lämpimän. Sitten hän kertoi, että ne ovat siinä sen takia, ettei ikonostaasista lähde värit. 

Pappi kääntyi ikonostaasin takana suurinta ikonia kohden ja alkoi rukoilemaan sairaiden, metsissä kulkevien ja esimerkiksi pandemian uhrien puolesta. 

Kanttori sekä pappi puhuivat resitoimalla lähes koko palveluksen ajan. Normiäänellä puhuttiin vain kun puhuteltiin vierailijoita suoraan - varsinkin lapsia. Resitoinnin tarkoitus on estää pyhien tekstien henkilökohtaista värittämistä omalla tunteenomaisella äänensävyllä tai henkilökohtaisilla painotuksilla. Soittimia kirkossa ei käytetä, sillä ortodoksisessa jumalanpalveluksessa musiikki on sanan palveluksessa. Resitoinnista huokui jotain alkukantaista voimaa, mikä samalla lämmitti ilmapiiriä, mutta sai aikaan jokseenkin epämiellyttäviä väristyksiä kehossa. Kanttori ja pappi löysivät nopeasti saman nuotin, missä he onnistuivat pysymään pisimpienkin lauseiden aikana.

Samaan aikaan kun muut lauloivat, oli hyvää aikaa silmäillä kirkkoa enemmän. Urkuja ei ollut, vaikka jonkinlainen urkuparvelle tyypillinen ahdas portaikko oli. Virsitaulu puuttui myös. Sen sijaan Anneli kuiskasi aina kaikille mikä lauletaan ja mistä. Seinillä oli erilaisia ikoneita ja jokaisella oli omat nimensä. Ikonostaasin takana näkyi olevan erilaisia ikonia lisää. Suurin taisi kuitenkin olla Maria, joka oli ikonostaasin takana ylhäällä. Ikonit ovat ortodokseille uskonnon harjoittamiseen käytettäviä esineitä, eivätkä niinkään taideteoksia. Ne välittävät kirkon oppia ja sanomaa. Kirkon teologinen opetus ikoneista muodostui jo 700-800-luvuilla.Ikoneissa voi olla Jumala, Neitsyt Maria, tai joku muu pyhä henkilö tai tapahtuma. Ikonin aiheesta riippumatta ikonille osoitettu kunnioitus kohdistuu Jumalaan. Ikoneita voi nähdä kirkon lisäksi myös ortodoksin kotona. Kodissa on perinteisesti yksi selvästi rukoukselle pyhitetty paikka – ikoninurkkaus.

Jossain vaiheessa pappi puhutteli meitä kaikkia elämän valinnoilla. Sitten alkoi taas laulu. Ennen ehtoollista pappi heilutteli suitsukkeita ja suoritti rituaaleja kirkkokansan laulaessa. Vanhemmat ihmiset kumartelivat ikonostaasiin ja piirsivät ristinmerkkiä rintaansa. Ristinmerkki tehdään eri tapaa kuin luterilaisilla. Sen jälkeen oletimme, että nyt ihmiset alkavat ottaa ehtoollista skeeman mukaisesti. Olimme väärässä - se siunattiin monta kertaa, sekä rukoiltiin ja laulettiin moneen otteeseen.

Ehtoollinen on ortodoksisuuden keskeisin sakramentti. Se merkitsee yhteyttä Kristuksen kanssa. Ehtoollisesta voidaankin puhua yhteyden sakramenttina, koska sen osallisuuden kautta ihmiset ovat yhteydessä paitsi Jumalaan, myös toisiinsa. Ortodoksisen kirkon ehtoolliseen saavat osallistua vain kirkon jäsenet, ja siksi me seurasimmekin vain sivusta. 

Lopuksi taas rukoiltiin, esimerkiksi pandemiaa sairastavien, köyhien ja tasavallan presidentin puolesta. Sen jälkeen pappi jakoi jokaiselle lapselle ikonit ja me saimme tuohukset. Lähdimme kävelemään saattueena ulos ja kirkkomaan ympäri, mutta se kesti onneksi vain muutaman minuutin. Sen jälkeen koko porukasta haluttiin ottaa ryhmäkuva. Kuvan jälkeen suuntasimme äkkiä autolle. Viimeiset puolitoista tuntia olivat olleet hyvin erikoiset, mutta kokemuksena mielenkiintoiset. 

Emma R, Jaakko & Sanja

Kuva: Anneli Pietarinen