Eerika Vierimaa

Taiko -22

 

Artikkelin ja luennon opiskelutavat herättivät minussa kiinnostusta ja innostusta. Toiminnallisella oppimisella saadaan oppilaiden motivaatio heräämään opiskelua kohtaan, ja varmasti moni heistä oppiikin paremmin sillä tavalla, kuin perinteisellä penkin kuluttamisella ja kuuntelemisella. Itsellä historian opiskeleminen ala-asteella oli monesti juurikin sitä, että istuttiin ja kuunneltiin, luettiin kappaleita ääneen ja tehtiin yksin kirjan tehtäviä. Ylä-asteella teimme paljon enemmän ryhmätöitä, mutta pääasiassa opiskelu oli sielläkin samanlaista kuin ala-asteella.

Esimerkeissä harjoitetaan historian tapahtumiin sovellettua empatiakykyä. Tämä kehittää myös luovaa ajattelua. Oppilas oppii myös käyttämään oikeita lähteitä ja tulkitsemaan niitä kriittisesti (lähdekriittisyys).

Tämän opetustavan toimimiseksi opettajan täytyy itse olla siitä aidosti kiinnostunut. Se vaatii opettajalta heittäytymistä ja eläytymistä. Opettajan täytyy osata hieman muutakin kuin lukea kirjasta kappaleita ääneen ja tehdä muistiinpanoja muille kopioitavaksi, sillä näin toiminnallisen opetustavan tunnit täytyy suunnitella huolella että ne toimivat hyvin.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.