3. Kaikki eliöt koostuvat soluista
Luvun sisältö
3. Johdanto
Solurakenne on yksi elämän tunnuspiirteistä, sillä kaikki ympärillämme oleva elollinen aines koostuu soluista. Jotkin eliöt ovat yksisoluisia, esimerkiksi monet bakteerit ja arkeonit. Monisoluisilla eliöillä solut taas muodostavat yhteistyössä toimivia solukkoja ja kudoksia. Vaikka soluja on monen muotoisia, niillä on paljon yhteisiä piirteitä. Ne ovat pieniä, lisääntyvät jakautumalla ja kykenevät aineenvaihduntaan.
Sipulin samankaltaiset solut muodostavat solukon. Mikroskooppikuvassa erottuvat solusta soluseinä, solulima ja tuma.
Tumallisen solun perimän rakenne.
Sipulin samankaltaiset solut muodostavat solukon. Mikroskooppikuvassa erottuvat solusta soluseinä, solulima ja tuma.
Tumallisen solun perimän rakenne.
3.1 Soluja on monenlaisia
Solujen koot vaihtelevat yli millimetrin läpimitaltaan olevasta sammakon munasolusta yli tuhat kertaa pienempiin bakteereihin. Myös solujen muoto vaihtelee. Esimerkiksi ihmisen hermosolut voivat olla jopa yli metrin pituisia, kun taas kiekkomainen punasolu on läpimitaltaan vain muutamia mikrometrejä eli millimetrin tuhannesosia.Solut ovat useimmiten niin pieniä, että niitä ei voi erottaa paljain silmin. Tyypillisen eläin- ja kasvisolun läpimitta on noin 10–100 mikrometriä. Bakteerien ja arkeonien solut ovat vielä hieman pienempiä, noin 1–10 mikrometriä.
Solujen pienelle koolle on monta syytä. Pieni solu pystyy vaihtamaan ainetta ympäristön kanssa nopeammin kuin iso. Koska solut ovat pieniä, aineiden kulkeutuminen solun eri osiin on nopeampaa, jolloin myös solujen aineenvaihdunta on tehokkaampaa. Pienet solut voivat myös jakautua nopeammin. Ne voivat muodostaa monimuotoisia kokonaisuuksia, kuten kudosta ja elimiä.
Vaikka solujen perusrakenne on melko samanlainen, niiden ikä, koko ja muoto vaihtelevat tehtävien mukaan. Ihmisruumiissa on miljardeja soluja ja satoja erilaisia solutyyppejä, kuten siittiö- ja munasoluja, puna- ja valkosoluja, luusoluja ja hermosoluja. Jokaisella solutyypillä on sen tehtävän kannalta tarkoituksenmukainen rakenne. Esimerkiksi siittiösolulla on liikkumista helpottava siima ja punasolulla hapen kuljetukseen kehittynyt kiekkomainen rakenne.
Solut lisääntyvät useimmiten jakautumalla kahtia. Erilaiset solut kuitenkin jakautuvat eri tahtiin. Bakteerisolut voivat jakautua nopeimmillaan jopa muutamien kymmenien minuuttien välein. Toisaalta esimerkiksi ihmisen hermosolu voi elää jakautumatta koko ihmisen eliniän.
3.2 Solujen kemiallinen rakenne
Kaikkia eliöitä yhdistävät samankaltaiset kemialliset yhdisteet. Kemiallinen rakenne on yksi monista elämän tunnuspiirteistä solurakenteen lisäksi. Soluissa on sekä epäorgaanisia että orgaanisia aineita, jotka ovat välttämättömiä solun toiminnalle. Epäorgaaniset alkuaineet ja yhdisteet ovat elottoman luonnon aineita, joissa ei ole hiiltä. Epäorgaanisista aineista eliöissä on määrällisesti eniten vettä.
Orgaaniset yhdisteet sisältävät hiiltä. Eliöissä esiintyviä orgaanisia molekyylejä kutsutaan biomolekyyleiksi. Biomolekyyleihin kuuluvat muun muassa hiilihydraatit, lipidit, proteiinit ja nukleiinihapot (DNA ja RNA).
Hiilihydraatit muodostuvat enimmäkseen vedystä, hiilestä ja hapesta. Ne toimivat soluissa esimerkiksi energian varastoaineina ja solun rakenteen tukemisessa. Hiilihydraatteja ovat esimerkiksi sokerit, tärkkelys ja selluloosa.
Lipideihin kuuluu monenlaisia aineita, jotka eivät ole liukoisia veteen. Rasva-aineisiin kuuluvat esimerkiksi triasyyliglyserolit eli rasvat, solukalvojen rakennusaineet eli kalvolipidit ja kolesteroli. Solut voivat varastoida lipideihin paljon energiaa.
Proteiinit ovat solun toiminnan kannalta keskeisiä rakennusosia. Ne koostuvat aminohapoista, jotka yhdistyneet toisiinsa pitkäksi ketjuksi. Monet proteiinit ovat entsyymejä, jotka toimivat katalyytteinä eli ne nopeuttavat kemiallisia reaktioita. Lisäksi monet proteiinit toimivat solujen rakenteen ja liikkumisen kannalta tärkeissä tehtävissä. Ihmisen elinaikana elimistössä valmistetaan satojatuhansia erilaisia proteiineja.
Esimerkki aterian koostumuksesta.
Nukleiinihappoihin kuuluvat DNA (deoksiribonukleiinihappo) ja RNA (ribonukleiinihappo) varastoivat ja siirtävät perinnöllistä informaatiota. Ne koostuvat sokeri-, fosfaatti- ja emäsosasta. Solujen perimä koostuu DNA:sta, joka sijaitsee kromosomeissa.
Orgaaniset yhdisteet sisältävät hiiltä. Eliöissä esiintyviä orgaanisia molekyylejä kutsutaan biomolekyyleiksi. Biomolekyyleihin kuuluvat muun muassa hiilihydraatit, lipidit, proteiinit ja nukleiinihapot (DNA ja RNA).
Hiilihydraatit muodostuvat enimmäkseen vedystä, hiilestä ja hapesta. Ne toimivat soluissa esimerkiksi energian varastoaineina ja solun rakenteen tukemisessa. Hiilihydraatteja ovat esimerkiksi sokerit, tärkkelys ja selluloosa.
Lipideihin kuuluu monenlaisia aineita, jotka eivät ole liukoisia veteen. Rasva-aineisiin kuuluvat esimerkiksi triasyyliglyserolit eli rasvat, solukalvojen rakennusaineet eli kalvolipidit ja kolesteroli. Solut voivat varastoida lipideihin paljon energiaa.
Proteiinit ovat solun toiminnan kannalta keskeisiä rakennusosia. Ne koostuvat aminohapoista, jotka yhdistyneet toisiinsa pitkäksi ketjuksi. Monet proteiinit ovat entsyymejä, jotka toimivat katalyytteinä eli ne nopeuttavat kemiallisia reaktioita. Lisäksi monet proteiinit toimivat solujen rakenteen ja liikkumisen kannalta tärkeissä tehtävissä. Ihmisen elinaikana elimistössä valmistetaan satojatuhansia erilaisia proteiineja.
Esimerkki aterian koostumuksesta.
Nukleiinihappoihin kuuluvat DNA (deoksiribonukleiinihappo) ja RNA (ribonukleiinihappo) varastoivat ja siirtävät perinnöllistä informaatiota. Ne koostuvat sokeri-, fosfaatti- ja emäsosasta. Solujen perimä koostuu DNA:sta, joka sijaitsee kromosomeissa.
3.3 Erilaisia soluja: tumattomat ja tumalliset solut
Kaikilla soluilla on samoja ominaisuuksia ja rakenteita: Solua erottaa ulkopuolisesta tilasta solukalvo, jonka sisäpuolella on solulima. Solulima sisältää runsaasti proteiineja, aminohappoja ja ravintoaineita, joita solu voi käyttää aineenvaihdunnassa. Solukalvon ympärillä voi olla rakennetta tukeva soluseinä.
Solulimassa voi olla useita tiettyyn tehtävään erikoistuneita solun rakenteita eli soluelimiä, esimerkiksi proteiinien tuottamiseen erikoistuneita ribosomeja. Kaikilla soluilla on perimä, joka sijaitsee DNA:sta ja proteiineista koostuvissa kromosomeissa. Tumallisilla (eli aitotumaisilla) kromosomit sijaitsevat tumassa tumakotelon sisällä ja tumattomilla (eli esitumaisilla) solulimassa. Tuman tehtävänä on säilöä eliön perinnöllistä informaatiota.
Kaikissa soluissa on solukalvo, solulima ja soluelimiä. Perimä voi olla tumassa (kuten piirroksen tumallisessa solussa) tai vapaana solulimassa (tumattomilla eli bakteereilla ja arkeoneilla).
Tumattomien (eli esitumaisten) solut ovat yksinkertaisia verrattuna tumallisten soluihin eikä niillä ole tumakotelon ympäröimää tumaa. Tumattomiin kuuluvat bakteerit ja arkeonit, jotka ovat yksisoluisia eliöitä. Tumattomien solua ympäröi solukalvo, joka erottaa solun sen ympäristöstä. Lisäksi solukalvon ulkopuolella solua suojaa usein myös soluseinä. Tumattomilla on vähemmän erilaisia soluelimiä. Kromosomit ovat DNA:ta sisältäviä rakenteita, joissa sijaitsee solun perimä. Tumattomilla kromosomit ovat vapaana solulimassa.
Tumallisiin (eli aitotumaisiin) eliöihin kuuluvat muun muassa kasvit, eläimet, sienet ja protistit eli alkueliöt. Tumallisten soluissa on samoja rakenteita kuin tumattomilla, esimerkiksi solukalvo ja kromosomit. Tumallisilla on kuitenkin myös sellaisia rakenteita ja ominaisuuksia, jotka puuttuvat alkeellisemmilta tumattomilta: Tumallisilla kromosomit sijaitsevat tumassa, jota ympäröi tumakotelo. Tumallisilla on myös monia soluelimiä, joita tumattomilla ei ole, esimerkiksi mitokondrioita.
Monisoluiset eliöt ovat peräisin yhdestä solusta, josta jakautumalla kaikki muut kyseisen yksilön solut ovat syntyneet. Esimerkiksi ihmisyksilö on saanut alkunsa hedelmöittyneestä munasolusta. Ihmisalkion kehittyessä solut erilaistuvat ja muodostavat pienempiä ja suurempia kokonaisuuksia. Eläimillä tällaista erilaistuneiden solujen ryhmää kutsutaan kudokseksi ja kasvilla solukoksi.
Eläimillä samankaltaiset solut muodostavat kudoksia ja kasveilla solukoita.
Eläinten kudokset muodostavat yhdessä elimiä, ja elimistä koostuu elimistö. Esimerkiksi ohutsuolen pintasolukko muodostaa yhdessä side- ja tukikudoksen kanssa ohutsuolen, joka kuuluu esimerkiksi paksusuolen kanssa ruoansulatuselimistöön. Vastaavasti putkilokasvilla erilaiset solut yhdessä muodostavat solukkoja. Ne muodostavat juuret ja verson, johon kuuluu varsi ja lehdet.
Solulimassa voi olla useita tiettyyn tehtävään erikoistuneita solun rakenteita eli soluelimiä, esimerkiksi proteiinien tuottamiseen erikoistuneita ribosomeja. Kaikilla soluilla on perimä, joka sijaitsee DNA:sta ja proteiineista koostuvissa kromosomeissa. Tumallisilla (eli aitotumaisilla) kromosomit sijaitsevat tumassa tumakotelon sisällä ja tumattomilla (eli esitumaisilla) solulimassa. Tuman tehtävänä on säilöä eliön perinnöllistä informaatiota.
Kaikissa soluissa on solukalvo, solulima ja soluelimiä. Perimä voi olla tumassa (kuten piirroksen tumallisessa solussa) tai vapaana solulimassa (tumattomilla eli bakteereilla ja arkeoneilla).
Tumattomien (eli esitumaisten) solut ovat yksinkertaisia verrattuna tumallisten soluihin eikä niillä ole tumakotelon ympäröimää tumaa. Tumattomiin kuuluvat bakteerit ja arkeonit, jotka ovat yksisoluisia eliöitä. Tumattomien solua ympäröi solukalvo, joka erottaa solun sen ympäristöstä. Lisäksi solukalvon ulkopuolella solua suojaa usein myös soluseinä. Tumattomilla on vähemmän erilaisia soluelimiä. Kromosomit ovat DNA:ta sisältäviä rakenteita, joissa sijaitsee solun perimä. Tumattomilla kromosomit ovat vapaana solulimassa.
Tumallisiin (eli aitotumaisiin) eliöihin kuuluvat muun muassa kasvit, eläimet, sienet ja protistit eli alkueliöt. Tumallisten soluissa on samoja rakenteita kuin tumattomilla, esimerkiksi solukalvo ja kromosomit. Tumallisilla on kuitenkin myös sellaisia rakenteita ja ominaisuuksia, jotka puuttuvat alkeellisemmilta tumattomilta: Tumallisilla kromosomit sijaitsevat tumassa, jota ympäröi tumakotelo. Tumallisilla on myös monia soluelimiä, joita tumattomilla ei ole, esimerkiksi mitokondrioita.
Monisoluiset eliöt ovat peräisin yhdestä solusta, josta jakautumalla kaikki muut kyseisen yksilön solut ovat syntyneet. Esimerkiksi ihmisyksilö on saanut alkunsa hedelmöittyneestä munasolusta. Ihmisalkion kehittyessä solut erilaistuvat ja muodostavat pienempiä ja suurempia kokonaisuuksia. Eläimillä tällaista erilaistuneiden solujen ryhmää kutsutaan kudokseksi ja kasvilla solukoksi.
Eläimillä samankaltaiset solut muodostavat kudoksia ja kasveilla solukoita.
Eläinten kudokset muodostavat yhdessä elimiä, ja elimistä koostuu elimistö. Esimerkiksi ohutsuolen pintasolukko muodostaa yhdessä side- ja tukikudoksen kanssa ohutsuolen, joka kuuluu esimerkiksi paksusuolen kanssa ruoansulatuselimistöön. Vastaavasti putkilokasvilla erilaiset solut yhdessä muodostavat solukkoja. Ne muodostavat juuret ja verson, johon kuuluu varsi ja lehdet.
| Ominaisuus | Tumattomat | Tumalliset |
|---|---|---|
| Solua ympäröi: | Solukalvo ja usein myös soluseinä | Solukalvo, kasveilla, sienillä ja monilla protisteilla myös soluseinä |
| Perimä sijaitsee: | Solulimassa, ei tumakoteloa | Tumassa tumakotelon sisällä |
| Soluelimet: | Vain pieniä, esim. ribosomi | Myös kalvorakenteisia soluelimiä (esim. mitokondrio, viherhiukkanen) |
| Solujen määrä: | Vain yksisoluisia | Sekä yksi- että monisoluisia |
| Eliöryhmät: | Bakteerit ja arkeonit | Protistit, kasvit, eläimet ja sienet |
3.4 Soluelimet ovat solun tärkeitä rakenteita
Soluelimellä tarkoitetaan solun rakennetta, jolla on jokin tietty merkitys solun toiminnan kannalta. Esimerkiksi kaikissa soluissa on solukalvo, joka säätelee aineiden kuljetusta solun sisälle ja sieltä ulos. Tumallisten solut ovat monimutkaisempia kuin tumattomien solut ja niillä on enemmän erilaisia soluelimiä.
Tuma
Tumallisilla tuma toimii perimäaineksen eli DNA:n säilytyspaikkana. Siellä sijaitsevat kromosomit, jotka koostuvat proteiineista ja DNA:sta. DNA:ssa sijaitsevat geenit, jotka ohjaavat solun toimintaa. Geeni on tietty DNA:n jakso, joka ohjaa solun toimintaa. Tumattomilla perimän ympärillä ei ole tumakoteloa.Solulima
Tuman ulkopuolista tilaa kutsutaan solulimaksi. Solulima koostuu soluelimistä sekä nestemäisestä solunesteestä. Soluneste sisältää veden lisäksi muun muassa paljon suoloja, proteiineja ja aminohappoja. Solulima on kaikissa soluissa, sekä tumattomilla että tumallisilla.Mitokondrio
Mitokondriota voidaan kutsua solun voimalaitokseksi. Siellä tapahtuu useita solun energia-aineenvaihduntaan liittyviä reaktioita: esimerkiksi soluhengitys tapahtuu mitokondriossa. Mitokondriossa orgaanisten molekyylien sisältämä kemiallinen energia vapautuu solulle käyttökelpoiseen muotoon. Mitokondrioita on kaikissa tumallisissa soluissa.
Viherhiukkanen
Viherhiukkanen on ravintoketjun tumallisten tuottajien (kasvit ja levät) soluissa oleva soluelin, jossa tapahtuu fotosynteesiä eli valon avulla yhteyttämistä. Fotosynteesissä viherhiukkaset sitovat auringon säteilyenergiaa biomolekyyleissä olevaksi kemialliseksi energiaksi. Fotosynteesin lähtöaineena ovat hiilidioksidi ja vesi, ja tuotteina syntyy glukoosia ja happea (O2).Ribosomit
Ribosomi on proteiineista ja RNA:sta koostuva solun rakenne, jossa tuotetaan proteiineja DNA:n ohjeen mukaisesti. Ribosomeja on kaikissa soluissa, myös tumattomilla.Solukalvo ja -seinä
Solu tarvitsee erilaisia muotoa tukevia ja hajoamista estäviä rakenteita. Kaikkia soluja ympäröi solukalvo, joka erottaa solun sen ympäristöstä. Se myös säätelee aineiden kulkua soluun ja siitä ulos. Kasvi- ja sienisoluilla sekä useilla tumattomilla solua ympäröi soluseinä, joka suojaa ja tukee solua. Eläinsoluilla ei ole soluseinää.
Kuvassa kasvisolun rakenteita ja soluelimiä.
Opetus.tv: ihmisen solu Yle: Mikä on solu?3.5 Solun energiantuotannon perusteet
Kaikki solut kuluttavat ja tarvitsevat jatkuvasti energiaa. Energiaa tarvitaan muun muassa biomolekyylien valmistamiseen, aineenvaihduntaan, aineiden kuljetukseen, kasvuun, lisääntymiseen ja viestintään. Solut voivat vapauttaa energiaa käyttöönsä orgaanisista yhdisteistä soluhengityksessä tai käymisen avulla.
Sekä omavaraiset (autotrofiset) että toisenvaraiset (heterotrofiset) eliöt käyttävät energiaa. Omavaraiset eliöt pystyvät tuottamaan ravintonsa eli tarvitsemansa orgaaniset yhdisteet foto- tai kemosynteesin avulla. Toisenvaraiset eliöt käyttävät ravintonaan omavaraisten eliöiden tuottamia orgaanisia yhdisteitä ja hyödyntävät niihin sidottua kemiallista energiaa.
Esimerkiksi sokeriruoko on omavarainen eliö, sillä se pystyy sitomaan auringon valoenergiaa biomolekyyleihin, kuten ruokosokeriin. Ihminen on toisenvarainen eliö, joka käyttää energianlähteenään biomolekyylejä, esimerkiksi sokeria. Toisenvaraiset eliöt käyttävät myös omavaraisten eliöiden valmistamia biomolekyylejä lähtöaineina omien biomolekyyliensä rakentamiseen.
Solut käyttävät energiaa biomolekyylein valmistamiseen, joita tarvitaan solun kasvuun ja lisääntymiseen. Myös liikkuminen ja lämmön tuottaminen vaativat energiaa. Myös esimerkiksi aineiden kuljettamiseen ja solujen väliseen viestintään kuluu energiaa.
SOLUHENGITYKSEN KAAVA:
C6H12O6 + 6 O2 ➞ 6 CO2 + 6 H2O. Soluhengityksessä vapautuu energiaa solun käyttöön.
Soluhengitys vaatii happea. Lähes kaikki hapellisissa oloissa elävät eliöt hyödyntävät soluhengitystä. Esimerkiksi kasvit, eläimet, alkueliöt sekä monet bakteerit vapauttavat energiaa käyttöönsä orgaanisista yhdisteistä soluhengityksen avulla. Tumallisilla eliöillä soluhengitys tapahtuu solulimassa ja mitokondrioissa.
Jos solulla ei ole käytettävissä riittävästi happea, se joutuu turvautumaan käymiseen. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi kovan urheilusuorituksen aikana, kun elimistö ei pysty toimittamaan riittävän nopeasti happea kudoksille. Myös monet hapettomissa oloissa elävät pieneliöt hyödyntävät käymistä. Käyminen on melko tehoton energian tuotantomuoto.
Maitohappokäymistä tapahtuu ihmisen lihaksessa, jos hapesta syntyy äkillinen puute. Tätä tilannetta kutsutaan usein ”hapoille menemiseksi”. Soluihin kertyvä maitohappo (laktaatti) aiheuttaa lihasten väsymisen ja kipeytymisen. Etanolikäymisestä hyödynnetään esimerkiksi leivonnassa ja alkoholituotannossa. Käytettäessä hiivaa leivonnassa etanolikäymisessä syntyvä hiilidioksidi nostattaa taikinan. Myös muutamat eläimet, kuten ruutana, voivat hyödyntää alkoholikäymistä hapettomissa oloissa.
Pitkäkestoisessa urheilusuorituksessa lihassoluilla alkaa olla pula hapesta. Tällöin solut tuottavat energiaa maitohappokäymisen avulla.
Fotosynteesissä eliöt käyttävät auringon valoenergiaa, jotta ne pystyvät sitomaan hiilidioksidia ja muodostamaan glukoosia (sokeri). Auringonvalon avulla voidaan muodostaa hiilidioksidista ja vedestä glukoosia, jota solut voivat käyttää muiden biomolekyylien valmistamiseen. Fotosynteesissä lopputuotteena vapautuu lisäksi happea.
Lähes kaikki toisenvaraiset eliöt ovat riippuvaisia kasveista ja siten fotosynteesistä. Toisenvaraisten eliöiden ravintoon sitoutunut energia on peräisin kasveista ja siten välillisesti auringosta.
Fotosynteesin kokonaisreaktio:
6 CO2 + 6 H2O ➞ C6H12O6 + 6 O2 (lisäksi tarvitaan auringon valoenergiaa)
Eräät tumattomat eliöt (eli eräät arkeonit ja bakteerit) saavat biomolekyylien valmistamiseen tarvittavan energian epäorgaanisista aineista kemosynteesin avulla. Ne eivät tarvitse valoa yhteyttämiseen. Kemosynteesiä hyödyntäviä eliöitä elää muun muassa maa- ja kallioperässä, valtamerten pohjilla ja kuumissa lähteissä.
Yle: fotosynteesi
Sekä omavaraiset (autotrofiset) että toisenvaraiset (heterotrofiset) eliöt käyttävät energiaa. Omavaraiset eliöt pystyvät tuottamaan ravintonsa eli tarvitsemansa orgaaniset yhdisteet foto- tai kemosynteesin avulla. Toisenvaraiset eliöt käyttävät ravintonaan omavaraisten eliöiden tuottamia orgaanisia yhdisteitä ja hyödyntävät niihin sidottua kemiallista energiaa.
Esimerkiksi sokeriruoko on omavarainen eliö, sillä se pystyy sitomaan auringon valoenergiaa biomolekyyleihin, kuten ruokosokeriin. Ihminen on toisenvarainen eliö, joka käyttää energianlähteenään biomolekyylejä, esimerkiksi sokeria. Toisenvaraiset eliöt käyttävät myös omavaraisten eliöiden valmistamia biomolekyylejä lähtöaineina omien biomolekyyliensä rakentamiseen.
Solut käyttävät energiaa biomolekyylein valmistamiseen, joita tarvitaan solun kasvuun ja lisääntymiseen. Myös liikkuminen ja lämmön tuottaminen vaativat energiaa. Myös esimerkiksi aineiden kuljettamiseen ja solujen väliseen viestintään kuluu energiaa.
Soluhengitys ja käyminen
Soluhengityksessä eliöt vapauttavat orgaanisiin yhdisteisiin sitoutunutta kemiallista energiaa käyttöönsä. Soluhengitys on monesta kemiallisesta reaktiosta koostuva reaktiosarja, jossa yhdestä glukoosimolekyylistä ja kuudesta happimolekyylistä syntyy kuusi hiilidioksidimolekyyliä ja kuusi vesimolekyyliä.SOLUHENGITYKSEN KAAVA:
C6H12O6 + 6 O2 ➞ 6 CO2 + 6 H2O. Soluhengityksessä vapautuu energiaa solun käyttöön.
Soluhengitys vaatii happea. Lähes kaikki hapellisissa oloissa elävät eliöt hyödyntävät soluhengitystä. Esimerkiksi kasvit, eläimet, alkueliöt sekä monet bakteerit vapauttavat energiaa käyttöönsä orgaanisista yhdisteistä soluhengityksen avulla. Tumallisilla eliöillä soluhengitys tapahtuu solulimassa ja mitokondrioissa.
Jos solulla ei ole käytettävissä riittävästi happea, se joutuu turvautumaan käymiseen. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi kovan urheilusuorituksen aikana, kun elimistö ei pysty toimittamaan riittävän nopeasti happea kudoksille. Myös monet hapettomissa oloissa elävät pieneliöt hyödyntävät käymistä. Käyminen on melko tehoton energian tuotantomuoto.
Maitohappokäymistä tapahtuu ihmisen lihaksessa, jos hapesta syntyy äkillinen puute. Tätä tilannetta kutsutaan usein ”hapoille menemiseksi”. Soluihin kertyvä maitohappo (laktaatti) aiheuttaa lihasten väsymisen ja kipeytymisen. Etanolikäymisestä hyödynnetään esimerkiksi leivonnassa ja alkoholituotannossa. Käytettäessä hiivaa leivonnassa etanolikäymisessä syntyvä hiilidioksidi nostattaa taikinan. Myös muutamat eläimet, kuten ruutana, voivat hyödyntää alkoholikäymistä hapettomissa oloissa.
Pitkäkestoisessa urheilusuorituksessa lihassoluilla alkaa olla pula hapesta. Tällöin solut tuottavat energiaa maitohappokäymisen avulla.
Yhteyttäminen: foto- ja kemosynteesi
Fotosynteesissä eliöt käyttävät auringon valoenergiaa, jotta ne pystyvät sitomaan hiilidioksidia ja muodostamaan glukoosia (sokeri). Auringonvalon avulla voidaan muodostaa hiilidioksidista ja vedestä glukoosia, jota solut voivat käyttää muiden biomolekyylien valmistamiseen. Fotosynteesissä lopputuotteena vapautuu lisäksi happea. Lähes kaikki toisenvaraiset eliöt ovat riippuvaisia kasveista ja siten fotosynteesistä. Toisenvaraisten eliöiden ravintoon sitoutunut energia on peräisin kasveista ja siten välillisesti auringosta.
Fotosynteesin kokonaisreaktio:
6 CO2 + 6 H2O ➞ C6H12O6 + 6 O2 (lisäksi tarvitaan auringon valoenergiaa)
Eräät tumattomat eliöt (eli eräät arkeonit ja bakteerit) saavat biomolekyylien valmistamiseen tarvittavan energian epäorgaanisista aineista kemosynteesin avulla. Ne eivät tarvitse valoa yhteyttämiseen. Kemosynteesiä hyödyntäviä eliöitä elää muun muassa maa- ja kallioperässä, valtamerten pohjilla ja kuumissa lähteissä.
Yle: fotosynteesiTiivistelmä
- Kaikki eliöt koostuvat soluista.
- Solun toiminta pohjautuu moniin kemiallisiin reaktioihin. Entsyymit ovat biologisia katalyyttejä, jotka nopeuttavat kemiallisia reaktioita.
- Solujen koko ja elämänkierron pituus vaihtelevat.
- Kaikilla soluilla on solukalvo, solulima, perimä ja soluelimiä.
- Tumallisilla (eli aitotumaisilla) kromosomit sijaitsevat tumassa ja tumattomilla solulimassa.
- Tumattomiin (eli esitumaisiin) kuuluvat bakteerit ja arkeonit, tumallisiin protistit eli alkueliöt, kasvit, sienet ja eläimet.
- Monisoluisilla eliöillä solut voivat liittyä yhteen ja muodostaa toimivan kokonaisuuden. Eläinsolut muodostavat kudosta, kasvisolut solukkoa.
- Solujen rakenneosia:
- Tuma on tumallisilla solun keskus, jossa sijaitsevat kromosomit ja DNA.
- Tuman ulkopuolista tilaa kutsutaan solulimaksi. Siellä on soluelimiä ja nestettä.
- Mitokondrio on solun energia-aineenvaihdunnalle tärkeä soluelin.
- Viherhiukkanen on kasvin soluelin, jossa tapahtuu fotosynteesi.
- Solun kalvorakenteisiin kuuluvat myös esimerkiksi solulimakalvosto, Golgin laite, lysosomit ja vakuolit.
- Ribosomit koostuvat proteiineista ja RNA:sta. Niissä valmistetaan solun tarvitsemat proteiinit.
- Solua ympäröi solukalvo. Joitakin soluja (esim. kasvisoluja) suojaa myös soluseinä.
- Omavaraiset eliöt pystyvät tuottamaan ravintonsa foto- tai kemosynteesin avulla.
- Toisenvaraiset eliöt käyttävät ravintonaan orgaanisia yhdisteitä ja niihin sidottua kemiallista energiaa.
- Soluhengityksessä eliöt vapauttavat orgaanisiin yhdisteisiin sitoutunutta kemiallista energiaa. Soluhengityksessä kulutetaan happea.
- C6H12O6 + 6 O2 ➞ 6 CO2 + 6 H2O (lisäksi muodostuu energiaa)
- Fotosynteesissä sidotaan auringon valoenergiaa orgaanisiin yhdisteisiin kemialliseksi energiaksi. Siinä tuotetaan happea.
- 6 CO2 + 6 H2O ➞ C6H12O6 + 6 O2 (lisäksi tarvitaan auringon valoenergiaa)
- Fotosynteesissä tuottajien tuottamat orgaaniset yhdisteet ovat kuluttajien hyödynnettävissä. Lisäksi fotosynteesissä vapautuu happea, jota käytetään soluhengityksessä.