3.4 Soluelimet ovat solun tärkeitä rakenteita
Soluelimellä tarkoitetaan solun rakennetta, jolla on jokin tietty merkitys solun toiminnan kannalta. Esimerkiksi kaikissa soluissa on solukalvo, joka säätelee aineiden kuljetusta solun sisälle ja sieltä ulos. Tumallisten solut ovat monimutkaisempia kuin tumattomien solut ja niillä on enemmän erilaisia soluelimiä.
Tuma

Solulima
Tuman ulkopuolista tilaa kutsutaan solulimaksi. Solulima koostuu soluelimistä sekä nestemäisestä solunesteestä. Soluneste sisältää veden lisäksi muun muassa paljon suoloja, proteiineja ja aminohappoja. Solulima on kaikissa soluissa, sekä tumattomilla että tumallisilla.Mitokondrio
Mitokondriota voidaan kutsua solun voimalaitokseksi. Siellä tapahtuu useita solun energia-aineenvaihduntaan liittyviä reaktioita: esimerkiksi soluhengitys tapahtuu mitokondriossa. Mitokondriossa orgaanisten molekyylien sisältämä kemiallinen energia vapautuu solulle käyttökelpoiseen muotoon. Mitokondrioita on kaikissa tumallisissa soluissa.
Viherhiukkanen
Viherhiukkanen on ravintoketjun tumallisten tuottajien (kasvit ja levät) soluissa oleva soluelin, jossa tapahtuu fotosynteesiä eli valon avulla yhteyttämistä. Fotosynteesissä viherhiukkaset sitovat auringon säteilyenergiaa biomolekyyleissä olevaksi kemialliseksi energiaksi. Fotosynteesin lähtöaineena ovat hiilidioksidi ja vesi, ja tuotteina syntyy glukoosia ja happea (O2).Ribosomit
Ribosomi on proteiineista ja RNA:sta koostuva solun rakenne, jossa tuotetaan proteiineja DNA:n ohjeen mukaisesti. Ribosomeja on kaikissa soluissa, myös tumattomilla.Solukalvo ja -seinä
Solu tarvitsee erilaisia muotoa tukevia ja hajoamista estäviä rakenteita. Kaikkia soluja ympäröi solukalvo, joka erottaa solun sen ympäristöstä. Se myös säätelee aineiden kulkua soluun ja siitä ulos. Kasvi- ja sienisoluilla sekä useilla tumattomilla solua ympäröi soluseinä, joka suojaa ja tukee solua. Eläinsoluilla ei ole soluseinää.
Kuvassa kasvisolun rakenteita ja soluelimiä.

