A1-kielen arviointi
Lukuvuoden aikana oppilaan oppimista ohjataan kannustavalla palautteella. Palaute antaa oppilaille mahdollisuuden tulla tietoiseksi oppimisen tavoitteista sekä omista taidoista ja niiden kehittämisestä. Opetuksessa harjoitellaan itse- ja vertaisarvioinnin taitoja sekä pohditaan omaa kielenoppimista, tuetaan ja edistetään oppilaiden myöhempää kieltenopiskelua ja kielenopiskelutaitojen kehittymistä.
Lukuvuoden päätteeksi opettaja arvioi tekemiensä havaintojen perusteella oppilaiden osaamista suhteessa kaikkiin opetussuunnitelmassa oppimiselle asetettuihin tavoitteisiin. Opetuksen tavoitteita ja opetuksen tavoitteista johdettuja oppimisen tavoitteita 1, 2 ja 4 ei huomioida arvioitaessa oppilaan osaamista. Lukuvuoden päätteeksi tehtävä arviointi on kokonaisarvio oppilaan koko lukuvuoden suoriutumisesta. Opettajan arvioidessa oppilaiden oppimista on huolehdittava siitä, että oppilaat voivat osoittaa osaamistaan eri tavoin.
Lukuvuoden päätteeksi oppilaan osaaminen arvioidaan luokkatasolla käytössä olevalla neliportaisella arviointiasteikolla sen mukaan, miten oppilas on kyseisenä lukuvuonna saavuttanut A1-kielen opetuksen tavoitteista johdetut oppimisen tavoitteet. A1-kieli arvioidaan samojen linjausten mukaan kuin muut arvioitavat oppiaineet. 2. vuosiluokalla A1-kieli arvioidaan myös väliarvioinnin yhteydessä.