Janita Kemppainen
HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN PEDAGOGIIKKA
VÄLITEHTÄVÄ 3
Janita Kemppainen
-Otan selvää lukemalla iltapäivälehtien uutisia netistä sekä katsomalla vähintään yhdet uutiset päivässä. Lisäksi perheeseemme tulee Lasten uutiset (Helsingin sanomien tuottama), jota selailemme yhdessä lasten kanssa. Juttelen myös paljon asioista mieheni kanssa, joka on hyvin tietoinen yhteiskunnallisista asioista.
-Itse käytän vaikuttamiseen sosiaalista mediaa, kuten Instagramia ja Facebookia, joskin melko vähäisisissä määrin. Eniten tykkään jutella asioista kasvokkain: kuunnella ihmisten tarinoita ja ajatuksia.
-Osana opetusta on hyvä hyödyntää erilaisia lehtiä, kuten juurikin lasten uutisia ja uutisoinnin pilkkominen pienempiin osa-alueisiin esim. ryhmätöiden merkeissä. Lisäksi lasten kanssa voisi opetella tekemään esimerkiksi youtube-kanavan kautta ryhmälle oman suljetun tilin, ja kutsua sinne esimerkiksi vanhempia kuuntelemaan omia uutisia ryhmälle ajankohtaisista asioista (esim. mitä ovat oppineet ja tehneet koulussa kuukausittain). Näin lapset oppisivat vaikuttamista ja viestintää erilaisten välineiden kautta.
-Yhteiskunnallisessa keskustelussa tällä hetkellä ovat pinnalla energiakriisi, Ukrainan sota, mielenterveyden haasteet.
-> Näitä em. asioita voisin lähestyä juurikin lasten uutisten kautta ja sieltä edelleen syventämällä lapsia kiinnostavia asioita. Voisimme tehdä ryhmässä äänestämistä esimerkiksi mielenterveyttä tukevista asioista tai esittelyitä siitä, mitä eri energiamuodot tarkoittaa ja edelleen mitä tarkoittaa energiakriisi.
-> Yhteistyötahoista esimerkiksi paikallisella energialaitoksella vierailu tai mielenterveyden voimavarakeskeisyydestä puhuminen asiantuntijoiden kanssa olisi hyödyllisiä asioiden tiimoilla. Myös psykologien, kuraattorien ja terveydenhoitajan kanssa tehtävä yhteistyö on arvokasta ja yhteistyötä tiivistämällä luodaan entistä matalamman kynnyksen paikka näistä tahoista.
Viikon aikana tekemieni uutisvirran havaintojen ydinkohtia:
- Kaunokirjallisuuden Finlandiapalkinnon voittaja Ida Rauman teos ”Hävitys”, joka kertoo opettajien keskuudessa esiintymisestä kiusaamisesta kohdentuen oppilaisiin.
- Öljyn hintakatto EU-maat pääsivät sopuun venäläiselle öljylle asetettavasta hintakatosta eli tarkoituksena on vähentää Venäjän saamia tuloja öljyn viennistä.
- Ukrainaan lähetetään Koiviston busseja auttamaan koulukuljetuksissa. Jäljelle jääneet koulut pyrkivät saamaan koululaisia (7000000) tuhoutuneista kouluista ehjiin kouluihin jatkamaan koulupolkuaan (2700 koulua tuhottu).
- YK:n luontokokous Montrealissa: tavoitteena, että luontokato pysäytetty v. 2030 ja luonnon tila paranee. Maa- ja vesialueiden suojelutavoitteet täytäntöön, EU ollut tässä edistyksellinen
Miksi yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa?
Yhteiskuntaopin opetus antaa oppilaille perustietoa yhteiskunnan toiminnasta ja kansalaisen vaikuttamismahdollisuuksista. Oppiaineiden arvoperustassa korostuvat demokratian peruslähtökohdat. Yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi. Oppilaita ohjataan toimimaan erilaisuutta ymmärtävässä, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa kunnioittavassa moniarvoisessa yhteiskunnassa demokratian arvojen ja periaatteiden mukaan. Oppiaineen tehtävänä on antaa yhteiskunnan toiminnasta ja kansalaisen vaikutusmahdollisuuksista tiedollinen perusta sekä rohkaista oppilaita kehittymään oma-aloitteisiksi yhteiskunnallisiksi ja taloudellisiksi toimijoiksi.
Miksi yhteiskuntaoppi alkaa jo alakoulussa aiemman 9.luokan sijaan?
Vuosiluokilla 4-6 yhteiskuntaopin opetuksen painopisteenä on perehtyminen yhteisölliseen elämään ja rakentavaan vuorovaikutukseen. Oppilaita rohkaistaan kuuntelemaan muita, ilmaisemaan mielipiteitään ja perustelemaan näkemyksiään sekä löytämään omat vahvuutensa. Oppilaat harjoittelevat päätöksentekoa ja vaikuttamisessa tarvittavia taitoja kouluyhteisössä sekä muiden lähiyhteisön toimijoiden kanssa. Opetus vahvistaa oppilaiden kiinnostusta työtä, työelämää ja yrittäjyyttä sekä eri ammatteja kohtaan. Oppilaat tutustuvat oman taloudenhoidon ja vastuullisen kuluttamisen perusasioihin. Näitä asioita on hyvä harjoitella jo ennen 9.luokkaa, jolloin tehdään valintoja tulevan opiskelupaikan suhteen.
Millaisia asioita tulee mieleen, kun ajattelen yhteiskuntaopin opetusta alakoulussa?
Draamallisuus, eläytyminen, empatia ja ymmärrys eri toimijoita kohtaan (esim. draamalliset harjoitteet). Ulkoa-opettelua tulisi välttää, ja opetusta tulisi syventää esim. projektioppimisen tai tutkivan oppimisen kautta.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.