Family Tree osana FamilySearchia

Mormonikirkon FamilySearch-verkkopalveluun on viitattu tässä aineistossa jo monesti aiemmin eri otsikoiden alla (​Sukututkimuksen aloittaminen​, ​Kirkonkirjat​, Tekstihaut kirkonkirjoista​, Amerikan-siirtolaiset​). FamilySearch on sukututkimuksen yhteistyöjärjestelmä, jota kirkko käyttää lähdeaineistojen arkistointiin, puhtaaksikirjoittamiseen tekstihakuja varten (indeksointiin), yhden yhteisen lähdeviitatun sukupuun kokoamiseen, sekä valmiiden sukuselvitysten ja valokuvamuistojen arkistointiin. Tällä kurssilla FamilySearchia on käytetty lähdeaineistojen, kuten rippikirjojen ja väestölaskenta-asiakirjojen, etsintään järjestelmään kuuluvan aineistohaun (tunnus: <sensuroitu>, salasana: <sensuroitu>) avulla.

Family Tree on siis nimi tuolle FamilySearch-järjestelmän osalle, jossa kootaan koko maailman yhteistä sukupuuta, eli käytännössä jäsennetään lähteiden sisältämiä henkilötietoviittauksia yksilöiden väliseen sukulaisuussuhdeverkostoon. Geni on toinen vastaavanlainen järjestelmä. Teknisesti merkittävimmät erot järjestelmien välillä ovat Family Treehen sisäänrakennettu lähdeviittausjärjestelmä ja se, että Genissä henkilötiedon tallentajalle jää hallintaoikeus puuhun lisäämiinsä tietoihin, eivätkä muut pääse kysymättä muuttamaan niitä. Family Treessä luotetaan näkemyserojen (ja mahdollisen vandalismin) ratkeavan neuvottelemalla ja kaikki puun tiedot ovatkin kaikkien rekisteröityneiden käyttäjien muokattavissa. Kummankin järjestelmän periaatteissa on puolensa. Family Tree, niin kuin koko FamilySearch, on käyttäjälle kokonaan maksuton.

 Kuva: FamilySearchin aineistohaun ja Family Tree -sukupuun välisen suhteen havainnollistus.