Kuinka erottaa vanha rock-musiikki iskelmästä?

Jos kysytään radion iskelmäkanavilta tai nuorilta, niin kaikki yli kymmenen vuotta vanha pop- ja rock-musiikki on iskelmää, koska aikuiset kuuntelevat sitä. 

On kuitenkin hyvä huomata, että erityisesti suomalainen rock-musiikki on aina perustunut "tavallisen ihmisen" tarinoille. Näin ollen suomirock on helppoa tunnistaa siitä, että laulajan tekniikasta saa ja pitää kuulua perinteisen laulukoulutuksen puute. Kun iskelmälaulajat usein tulevat perinteisemmän laulukulttuurin puolelta (esim. tangomarkkinat), rockin puolella on Suomessa aina arvostettu laulaja-lauluntekijöitä, joiden tarinat ovat samaistuttavampia, kun laulaja kuulostaa kokemusasiantuntijalta.