Maisterit -22

Millaisia ajatuksia artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättävät? Eroavatko jotenkin siitä, millaista historian ja yhteiskuntaopin opetusta olet itse saanut?

Historiallisen tiedon ymmärtäminen lähteiden tulkitsemisen, historian tutkijan työn mallintamisen ja historiallisen eläytymisen avulla kuulostaa toiminnalliselta ja virkistävältä. Ryhmissä työskentely on rohkaisevaa ja antaa varmasti enemmän kuin yksin asioiden parissa puurtaminen tunnista toiseen, kuten minun kouluaikoinani 1980-1990 -luvuilla. Kysymyksiä ja keskustelua suositaan, mikä on tavoittelemisen arvoista mielestäni. Keskustelua olisin aikoinaan historian ja yhteiskuntaopin tunneilla kaivannut. Kysymyksiä kyllä opettaja esitti paljonkin, mutta osattiinko niihin vastata, olikin toinen asia. Melko lailla hiljaisia tunteja olivat, koska kuuntelimme opettajan opetusta yrittäen ymmärtää, mistä on kyse ja mihin asiat liittyivät sekä kirjoitimme vihkomuistiinpanoja käsi puuduksissa opettajan piirtoheitinkalvoilta kopioiden. Historiallinen empatia oli hukassa ja tulkinnoista ei puhuttu, vaan historian tapahtumat esitettiin oppikirjassa kerrottujen mukaisina faktoina. Ei niitä kyseenalaistettu. Historian asiat oli tutkittu, ja niiden tulokset kerrottiin meille. Meitä ei laitettu itse oppimaan tutkimalla, pohtimalla, päättelemällä, perustelemalla.

Yllätti lukea, että historiallisesta empatiasta on puhuttu jo 1990-luvun alusta, jolloin itse kävin lukiota. Minun historian opettajan opetuksessa se ei tullut esiin. Muistelen kyllä, että naapuriluokassa taisi olla jokin historiallinen draamaprojekti, mutta mihin oppiaineeseen se liittyi ja mikä sen tarkoitus oli, en tiedä.

Artikkelin kirjoittaja ja historian opettaja Matti Rautiainen kertoi lähteneensä kehittämään yhdessä oppilaittensa kanssa harjoituksia, joissa historiallista empatiaa, roolin ottamista käytettiin keinona opiskella erityisesti historiallisen tiedon luonnetta. Tämä oletettavasti on opettajan sekä myös oppilaiden näkökulmasta mielekkäämpää, kun he voivat yhdessä lähestyä ja käsitellä opetettavaa aihetta ja pohtia, millä tavoin päästä sisään ko. historialliseen aikaan ja sen ajan ihmisten rooleihin, miten harjoitella eläytymistä. Alakoulun isompien oppilaiden kanssa tuo onnistunee, kuten 6.luokkalaisten ja etevien 4.-5. luokkalaisten…, sillä mielestäni historiallisen tapahtuman kontekstin haltuunotto alakoululaisten kanssa kuulostaa melko vaativalta. En osaa ajatella, millaisiin projektin välivaiheisiin ja lopputulokseen alakoululaisten kanssa voidaan päästä, koska itselläni ei ole mitään kokemusta enkä ole kuullut opettajakavereiltanikaan koskaan. Suhtaudunko asiaan kenties liian vakavasti itse… Mielenkiintoista varmasti kuitenkin verrattuna pelkkään opettajajohtoiseen opetukseen. Toisaalta artikkelissa mainitut kolme harjoitusta ovat hieman erityylisiä ja mielestäni vaatimuksiltaankin erilaiset. Leikillisyys ja pelillisyys näkyy niissä kaikissa.

Mietin, että miten eri tavoin ja harjoituksin historiallista empatiaa ja historian tapahtumien ymmärtämistä voisi harjoitella alakoululaisten kanssa kuin Richard Fahnin videolla demonstroidut harjoitteet? Kuinka taitava opettajan täytyy itse loppujen lopuksi olla pystyäkseen ohjaamaan tällaisia leikillisiä historiaharjoituksia… Toisaalta ajattelen, että parempi harjoitella edes jollain tasolla eläytymistä ja toiminnallista historiaa kuin ei ollenkaan. Huomaan, että huoli omista taidoista osata historian substansseja ja historiallista empatiaa ja näitä myöten opettaa niitä erilaisten roolipelien ja muunlaisen draaman avulla tahtoo nostaa päätään esiin.. Mutta kukaan ei ole täydellinen uuden edessä, joten täytyy vain rohkaistua kokeilemaan. Ja kokeiluunhan Löfströmin ja Rautiaisen teos kannustaakin. Ja Fahnin video toi esiin, että eläytyminen johonkin historiaan liittyvään asiaan voi olla yksinkertaisen pienimuotoista, kuten arkeologisen löydön kaivamisharjoitus. Toki opettajan tulee siinä itse osata substanssi. Eiköhän pienetkin aktiviteetit motivoi oppilaita historian ja yhteiskuntaopin opiskeluun enemmän kuin pelkkä paikoillaan istuminen ja kuunteleminen ja kirjoittaminen. Fahn toi esiin myös sen, että toiminnallinen lähestymistapa historian opetuksessa paransi oppilaiden ajattelua ja päättelyä/perusteluja.

Severi Pihlainen viittaa artikkelissaan roolipeliharjoitteiden hyödyntämiseen yläkoulu- ja lukioikäisten parissa. Mietin, onko jo olemassa alakoululaisille tehtyjä opuksia tällaisiin historiaharjoituksiin. Itselleni henkilökohtaisesti tällaiset tietokone-, live- ja pöytäroolipelit ovat täysin vieraita. Mukava päästä hieman kokeilemaan demolla 3. Nykypäivän lapsethan ovat varmaankin suurin osa jo joskus tai jopa useinkin pelanneet erityyppisiä roolipelejä, oletan..

Millaisia historian ajattelutaitoja esimerkeissä harjoitetaan?

Esim. Englannissa oppilaat laitettiin eläytymään jonkin tietyn historiallisen ajan kontekstiin ja sen ajan ihmisiksi ja peilaamaan ko. ajan muutosta oman ryhmänsä näkökulmasta. Eläytyminen johonkin historialliseen tapahtumaan, sen ajan kontekstiin ihmisineen vaatii mielestäni kaikkia ajattelutaidon osia eli asioiden muistamista, tiedon käsittelemistä, kriittistä sekä luovaa ajattelua, ongelmanratkaisu- ja päätöksentekokykyä sekä älykkyyttä, eli kaikki nämä tulevat harjoitetuiksi esimerkeissä − toki oppilaan omilla kognitiivisilla edellytyksillä on mielestäni merkitys, miten hän kykenee suoriutumaan.

Millaisia tietoja/taitoja vastaavanlaisten opetusten toteuttaminen vaatii opettajalta?

Mielestäni opettajan tulee olla itse hyvin perehtynyt siihen aiheeseen, josta hän on järjestämässä projektimuotoista työskentelyä oppilailleen, koska hänen tulee osata ohjata oppilaita oikeaan suuntaan, antaa vihjeitä ja vinkkejä heille, valmistella välitehtäviä ja vastata oppilaiden kysymyksiin yms. Opettajalla itsellään tulee olla siis historiallista empatiataitoa.

Lisäksi opettajan tulee itse olla mieleltään leikillinen, draamaan mielellään suuntautunut tai siitä kiinnostunut ja historiallisista peleistä innostunut. Opettajan oma innostus helpottaa suunnittelua ja valmistelua. Edelliseen viitaten opettajalla tulee olla taito suunnitella harjoituksen/projektin toteutus ja (mahdollisesti) sen arviointi, sekä organisointikykyä. Opettajan omilla ajattelutaidoilla on merkitystä. Kyky ennakoida, mitä oppilaiden kanssa saattaa tulla esiin, ja valmistautua mahdollisiin esiin nouseviin kysymyksiin ovat tarpeellisia taitoja mielestäni myös.