Aino Varis

Lumo -22

- Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä? 

Olen oivaltanut opintojaksolla, että historian opetus voi olla muutakin kuin muistiinpanojen kirjoittamista, opettajan kuuntelemista ja ulkoa opettelemista. Opintojakson aikana tutkiva oppiminen on tullut tutuksi ja sen avulla oppimisesta voi tehdä oppilaita osallistavaa ja mielekkäämpää. Lisäksi olen oivaltanut sen, että lähteiden tulkinta, vertailu ja kriittinen arviointi ovat tärkeä osa historian opetusta myös alakoulussa. Näin ymmärretään historiallisen tiedon luonnetta ja voidaan kehittää ajattelun taitoja esimerkiksi pohtimalla vastauksia kysymyksiin, joihin ei ole oikeaa vastausta.  

- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön? 

Opettajana haluaisin hyödyntää opetuksessa tutkivaa oppimista ja ylipäätään tehtäviä, joissa oppilaat pääsevät osallistumaan aktiivisesti. Pyrin välttämään aiheista luennointia ja sitä, että oppilaat kopioivat taululta muistiinpanoja. Lisäksi haluan painottaa ulkoa opettelemisen sijaan historiallisen tiedon luonteen ymmärtämisen, lähteiden tulkinnan ja historiallisen empatian tärkeyttä. 

 
- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa? 

Haluaisin lisätietoa historian arvioinnista. Tallenne historian tekstitaitojen arvioinnista oli inspiroiva ja siitä sai hyviä ideoita historian arviointiin, mutta olisi mielenkiintoista tietää aiheesta lisää. Lisäksi haluaisin lisätietoa historian ja erityisesti yhteiskuntaopin sisällöistä sekä esimerkkejä ja materiaaleja tutkivan oppimisen tehtäviä varten. 

 
- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin tärkeää? 

Haastavalta tuntuu hyvän kokeen laatiminen sekä tutkivien oppimiskokonaisuuksien suunnittelu ja toteuttaminen toimivasti ja järkevästi. Tuntuu vaikealta hahmottaa sitä, kuinka kauan mihinkin asiaan tulee varata aikaa ja mitä asioita opetuksessa tulisi painottaa. Lisäksi mietityttää se, miten osaan opettaa innostavasti ja motivoivasti asioita, jotka ovat päässeet itseltä unohtumaan. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.