Vko 38

Vko 38

Maanantaina keltaisessa pienryhmässä piirrettiin piirtoheitinkalvoihin ja laitoimme ne ikkunoita koristamaan. 

Kalvoihin piirtämistäPunaisessa ryhmässä luettiin kirja rauhoittumisesta ja pidettiin rentoutusharjoitus. Rauhalliset hetket päivän aikana tukevat lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista.

Kirja ja rentoutus

Vihreässä ryhmässä tutustuttiin maanantaina sekä perjantaina metsän eläimiin ja askarreltiin hirvi. 

hirvi askartelu


Tiistaisin meillä on leikkipäivä. Tällä kertaa arvoimme leikkiparit ja tilat. Arpomalla leikkikaverit varmistetaan, että kaikki pääsevät mukaan leikkiin. Se edistää tasa-arvoa, ehkäisee yksinäisyyttä ja opettaa lapsia toimimaan erilaisten kavereiden kanssa. 
Leikin avulla lapsi oppii uusia taitoja, kehittää luovuutta ja mielikuvitusta sekä harjoittelee sosiaalisia ja tunne-elämän taitoja. Leikki tuo iloa ja hyvinvointia, mutta myös valmistaa lasta tulevaisuuden tilanteisiin, kuten yhteistyöhön ja ongelmanratkaisuun. 

Leikkejä

Keskiviikkona viskari tuokiolla lapset tekivät onnellisuus kukan. Ensin lapsi sai värittää kukan haluamillaan väreillä ja sitten hän pohti, mitkä asiat tekevät hänet iloiseksi/onnelliseksi ja aikuinen kirjoitti kukan terälehtiin asiat. Ihania ja tärkeitä asioita lapsilla oli 😍 Leikkiaikaakin jäi kukan tekemisen jälkeen. 

Leikkejä ja kynätehtäviä

4v kävivät Akvarellin koulun salissa jumpalla. He käyvät kerran kuukaudessa siellä. 

Jumppa

Tällä viikolla on satanut joka päivä vettä, kura ja vesileikit ovat parasta puuhaa kun lapsilta kysytään 😃

Vesileikkejä

Torstaina kävimme retkellä ison Akvarellin pihalla ja tölön puistossa.

Puistossa

Perjantaina jatkettiin porkkanoiden askartelua pienryhmässä 🥕

porkkana askartelu

Sateenvarjoja tarvitaan sadesäällä 🌂

sateenvarjo askartelu