Vko 35

Vko 35

Maanantaina pienryhmässä askarreltiin syksyisiä lehtiä, ensin lapsi pisteli mallin ja sen jälkeen maalasi sen avulla lehden eri väreillä. Kun maali oli kuivunut niin lapsi leikkasi sen ja sai kiinnittää seinällä olevaan puuhun. Harjoittelemme saksien käyttämistä syksyn aikana erilaisten askartelun avulla. Saksien käyttämisessä kehittyvät lapsen käsien ja silmien koordinaatio ja tarkkuus. Ryhmätilan hyllyssä on myös esillä askartelu välineitä joita lapsi voi halutessaan ottaa ja keksiä itse askartelunsa. Hienoja askarteluja lapset ovatkin innokkaasti tehneet, mm. kortteja, hiuskoristeita, lumihiutaleita 🙂

askartelua
askartelua

Viskari tuokiolla tiistaina harjoiteltiin lukujonoa. Lapset yhdessä saivat tehtyä lukujonon 20 asti, taitavia viskareita 😍 Viskarit tekivät myös seuraa kynällä viivaa ja sienitehtävän. Tehtävien jälkeen olikin aika lähteä ulos leikkimään ja suuntasimme viskareiden kesken ison Akvarellin päiväkodin pihalle leikkimään. 

lukujono harjoituksia
tehtäviä

Viikolla 46 on toiveruokaviikko ja lapset ovat saaneet vaikuttaa äänestämällä kuvista toiveensa lounaaksi ja välipalaksi.

ruoka kuvia

Vanhempaintoimikunta kustansi viskareille torstaina linja-auto kuljetuksen Jokioisille Siina ja taikaradio konserttiin 🙂

konsertti

Neskarit (4-vuotiaat) kävivät retkeilemässä Haudankorvan puistossa.

leikkipuisto
Ulkoilemme aamupäivisin 1,5 tunnin ajan ja iltapäivällä lähdemme ulos heti välipalan jälkeen. Ulkoilemme kun aurinko paistaa tai sataa vettä. Ulkoilu tukee mielenterveyttä kohottamalla lapsen mielialaa, rakentaa luontosuhdetta ja sosiaalisia taitoja sekä luo pohjan elinikäiselle liikunnalle. Torstai on retkipäivä ja silloin kävelemme lähiympäristön metsiin ja leikkipuistoihin joissa vietämme koko aamupäivän.

Rakennelma ulkona

Perjantaina keltaisessa pienryhmässä tutustuttiin tunnekortteihin ja voimakortteihin.  Lapsi sai valita kuvan sen perusteella millainen mieliala hänellä on tai mikä oli muuten vaan kiva kuva. Lapsi esitteli sen muille ja kertoi miksi oli kortin valinnut. Voimakorteissa oli lapsille tehtäviä joissa liikuttiin eri tunnetilojen mukaan ja kohennettiin omaa mielialaa kehumalla itseään. 

tunnekortit ja voimakortit

Punaisessa ryhmässä oli Roihuset tuokio.
roihuset
Vihreässä ryhmässä etsittiin piilotettuja marjoja huoneesta, löydetyt marjat pujotettiin naruun. Löytyipäs paljon marjoja 😀 marjojen piilotusta