Vko 51

Vko 51

Maanantaina juhlimme 4v syntymäpäiviä 🎂


Syntymäpäivät


Tiistaina oli jouluinen kuvasuunnistus. Lapset etsivät pareittain kuvia päiväkodin käytäviltä ja salista 😊 Yhdessä toisen lapsen kanssa kuvien etsiminen tukee lasten yhteistyötaitoja ja sosiaalisia taitoja.


Jouluinen kuvasuunnistus


Keskiviikkona Helmililjojen lepohuone muuttui elokuva teatteriksi. Ensin jaettiin lapsille elokuva liput ja kun he astuivat elokuvateatteriin he saivat leiman lippuunsa jolla sai mehua, popcorneja ja joulupiparin.  Katsoimme lasten yle areenasta elokuvan jouluisia tähtitarinoita. Elokuva sisälsi useamman erilaisen ja lyhyen joulutarinan. 

Elokuvan katsomista

Elokuvan katsomista

Elokuvan katsomista

Torstaina menimme ison Akvarellin päiväkodin yläkertalaisten joulujuhla harjoituksia katsomaan  🥰 ulkoilimme myös ison Akvarellin pihalla.

joulujuhla esityksiä.
ulkoilua

Perjantaina oli koko talon yhteinen jouluinen lauluhetki jonka me Helmililjat pidimme. Lauloimme ja leikimme laulut pienet tontut, revontulitanssi, lumiukkomarssi, minä näin kun tonttu, joulu joutuu ja loruttelimme lumipalloherra lorun .

Lauluhetki

Saimilla oli perjantaina viimeinen päivä kanssamme, lapset tekivät Saimille kortin ja annoimme lähtöhalit ja sovimme että kun nähdään toisiamme niin aina moikataan 😍 Kaikkea hyvää Saimille tulevaan 😊

Halaukset


Blogi hiljentyy joulun viettoon ja tavataan taas 7.1.2026.  Ihanaa joulun aikaa Helmilijojen perheille ja iso kiitos hyvästä yhteistyöstä syksyn aikana 🥰

Joulun toivotus