Säädyttömien kohtalo
1800-luvulla kasvoi säädyttömien joukko ja tätä kasvua joudutti teollistuminen. Maaseudulla taloilla oli työväkenä renkiä, piikoja ja muonamiehiä. Muonamiehet tekivät talollisille töitä ja saivat osan palkastaan ruokana, ”muonana”. Vuokrapalstojaan viljelivät lampuodit ja torpparit. Tämän lisäksi oli irtainta työväkeä kuten mäkitupalaisia ja loisia, jotka olivat ilman työsuhdetta. Kaupungeissa oli myös palvelusväkeä, renkejä ja piikoja. Teollistumisen käynnistyessä 1800-luvun loppupuolella kaupungeissa majaili myös suuri joukko teollisuustyöntekijöitä.
Maaseudulla ihmisen aseman sosiaalisessa verkossa määritti hänen työsuhteensa, tai sen puuttuminen. Lampuodit vuokrasivat kokonaista tilaa ja torpparit sai viljeltäväkseen palstan isännän maata. Torpparit maksoivat vuokransa torpan tuotteina ja joutuivat tekemään myös taksvärkkiä eli päivätyötä isännälleen. Torpparilaitos oli epäoikeudenmukainen torpparille, sillä taksvärkki oli rasite ja vuokrasopimus oli tehty usein suullisesti ilman selvää määräaikaa. Mäkitupalaiset vuokrasivat asuntotonttia peltoineen ja tekivät tilapäistöitä. Maaseudun alimpia ryhmiä olivat palkolliset eli rengit ja piiat, jotka tekivät työtä tiloilla ja asuivat talon nurkissa.
https://peda.net/id/9acb3372f02
Mäkitupalaisia.
Kaikkein köyhimpiä maaseudulla olivat loiset. Loiset olivat joutolaisia, jotka viettivät liikkuvaista elämää tehden tilapäistöitä talosta taloon. Loisilla ei ollut omaa asuntoa tai edes huonetta vaan he olivat toisten nurkissa, saunassa tai ullakolla. Talvisin loiset joutuivat usein kerjuulle ja mieron tielle töiden vähentyessä. 1800-luvulla loisia oli jopa yli 35% koko väestöstä Savossa ja Itä-Suomessa.
Maaseudun tilattomat ja kaupunkien työväestö olivat alati paisuva väestöryhmä. Palveluspakko varmisti sen, että jokaisella oli oltava voimassa oleva palvelussuhde tai ihminen, jonka ”suojeluksessa” oltiin. Irtolaisiksi nimitettiin ihmisiä, jotka olivat vailla työtä ja kodittomia. Nämä ihmiset muodostivat uhkan yhteiskuntarauhalle, sillä joutoenolon nähtiin vauhdittavan rikollisuutta ja muita epäkohtia.
Maaseudulla ihmisen aseman sosiaalisessa verkossa määritti hänen työsuhteensa, tai sen puuttuminen. Lampuodit vuokrasivat kokonaista tilaa ja torpparit sai viljeltäväkseen palstan isännän maata. Torpparit maksoivat vuokransa torpan tuotteina ja joutuivat tekemään myös taksvärkkiä eli päivätyötä isännälleen. Torpparilaitos oli epäoikeudenmukainen torpparille, sillä taksvärkki oli rasite ja vuokrasopimus oli tehty usein suullisesti ilman selvää määräaikaa. Mäkitupalaiset vuokrasivat asuntotonttia peltoineen ja tekivät tilapäistöitä. Maaseudun alimpia ryhmiä olivat palkolliset eli rengit ja piiat, jotka tekivät työtä tiloilla ja asuivat talon nurkissa.
https://peda.net/id/9acb3372f02
Mäkitupalaisia.
Kaikkein köyhimpiä maaseudulla olivat loiset. Loiset olivat joutolaisia, jotka viettivät liikkuvaista elämää tehden tilapäistöitä talosta taloon. Loisilla ei ollut omaa asuntoa tai edes huonetta vaan he olivat toisten nurkissa, saunassa tai ullakolla. Talvisin loiset joutuivat usein kerjuulle ja mieron tielle töiden vähentyessä. 1800-luvulla loisia oli jopa yli 35% koko väestöstä Savossa ja Itä-Suomessa.
Maaseudun tilattomat ja kaupunkien työväestö olivat alati paisuva väestöryhmä. Palveluspakko varmisti sen, että jokaisella oli oltava voimassa oleva palvelussuhde tai ihminen, jonka ”suojeluksessa” oltiin. Irtolaisiksi nimitettiin ihmisiä, jotka olivat vailla työtä ja kodittomia. Nämä ihmiset muodostivat uhkan yhteiskuntarauhalle, sillä joutoenolon nähtiin vauhdittavan rikollisuutta ja muita epäkohtia.