Musiikinopettajien blogi

Vierailevia Säpeluentoja syyskuussa 2021

Wellamo-opistoon kutsuttiin tämän syksyn aluksi kaksi asiantuntijaa luotsaamaan musiikinopettajia luoviin metodeihin. Aluksi pianonsoitonopettaja Tiina Kukkula Iin kansalaisopistosta kertoi sävellyspedagogiikasta soitinopetuksessa ja sitten viikkoa myöhemmin säveltäjä Sanna Ahvenjärvi (Jokilaaksojen musiikkiopisto) laajensi luovaa näkökulmaa ryhmäopetukseen ja ylipäänsä luovuuden herättelyyn.

 

Luennot järjestettiin etäyhteydellä soveltaen zoom-ohjelmaa. Tämä mahdollisti hyvin sen, että luennoitsijat olivat kotonaan Oulussa ja me Wellamon opettajat Päijät-Hämeessä. Luennoitsijat jakoivat kokemuksiaan ja höystivät esityksiään lukuisilla kuvilla, ääninäytteillä, videoilla sekä myös osallistujia aktivoivilla harjoituksilla.  Jälkimmäiseen luentoon osallistui myös muualta Suomesta opettajia. Kaikkiaan tavoitettiin parisenkymmentä eri opettajaa kahdella luennolla. Opettajat esittivät kysymyksiä ja kommentteja ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä esitysten antiin. Luennot myös nauhoitettiin ja Wellamo-opiston opettajat pääsevät kertaamaan luennot extranetistä.

 

Minulla oli tilaisuus osallistua valtakunnalliseen Säpe-koulutukseen (sävellyspedagogiikka) pari vuotta sitten. Hakeuduin silloin Sanna Ahvenjärven ryhmään ja sen kokemuksen myötä olin samantien jakamassa tietoa säpe-koulutuksen sisällöistä myös Wellamo-opiston opettajille. Seuraavana vuonna vastaavaan koulutukseen osalllistui meiltä ainakin viisi opettajaa. Harmi, että koronaepidemia vaikeutti toteuttamista. Tällä hetkellä vastaavia koulutuksia ei ole menossa.

 

Säpe-koulutus oli monipuolista ja siinä tutustui moniin eri kouluttajiin ja kollegoihin eri puolilta Suomea. Toimintaa ohjasi innostus, uteliaisuus ja yhteisöllisyys. Sannan ryhmä ryhtyi heti itse säveltämään sekä soittamaan ja improvisoimaan keskenään sekä vaihtamaan ja jakamaan kokemuksiaan säveltämisen opettamisesta. Tämä oli ehkä merkittävin säpen anti, mutta myös monet muut vinkit ja kokemukset muilta säpe-kouluttajilta olivat antoisia. Tiina Kukkula kuului Sannan ryhmään ja on sittemmin soveltanut menestyksellisesti piano-oppilaidensa kanssa säveltämistä ja improvisointia. Tiinan sivusto www.savellyttaminen.fi sisältää oppilaille tarkoitettuja sävellysharjoitteita. Kannattaa tutustua tähän sivustoon ja rohkaistua kokeilemaan niitä myös omien oppilaiden kanssa. Luovien metodien tärkein ominaisuus on kuitenkin se että niitä voivat keksiä sekä opettaja että oppilas itse.

 

Tämän syksyn luennot olivat siis jatkumoa Säpe-koulutukseen. Sanna Ahvenjärvi kuuluu suomalaisten säveltäjien ryhmään joka tuottaa oppaita sävellyspedagogiikkaan (esim. www.opus1.fi) ja toteuttaa sävellysprojekteja oppilaitoksissa. Säveltäminen on noussut aivan uudella tavalla keskiöön niin koulujen kuin musiikkioppilaitostenkin uusissa opetussuunnitelmissa. Myös tällä saralla säveltäjät ovat olleet aktiivisia ja saaneet luovat metodit koskemaan kaikkia oppilaita.

 

Luennot on pidetty, mutta miten tästä eteenpäin? Miten saada innostus käytännön tasolla siirrettyä opettajiin, rohkaista heitä aloittamaan oppilaiden kanssa pienestä pitäen luova suhtautuminen musiikkiin? Miten luoda käytäntöjä oppilaitokseen, jotta nämä oppilaiden sävellykset ja improvisaatiot saadaan myös esille ja opetus vakiintumaan? Ehkä nykytekniikka tulee avuksi: äänitteistä ja videoista on kätevää laatia sivustoja, joissa oppilaiden sävellyksiä voidaan esitellä. Wellamo-opistossa on jo kokeiltu mm. animaatioiden säveltämistä ipadien avulla.

 

Minusta oppilaiden sävellyttämisessä on kyse metodista, joka voi läpäistä minkä tahansa musiikinopetuksen eikä sitä tarvitse jättää säveltäjille, koska jokainen opettaja on siihen kykenevä. Itse olen kokenut aikoinaan, että vasta kun musiikki alkoi ensimmäisten improvisaatioiden ja sävellysyritysten kautta yhtäkkiä todella kiinnostaa, muuttui koko suhtautuminen myös muiden tekemään musiikkiin. Samalla myös musiikin kuunteleminen muuttui passiivisesta aktiiviseksi ja koko musiikin tekemiseen syttyi motivaatio – myös instrumentin tekniikan harjoittelemiseen. Tätä kokemusta kuvittelisin myös nuorten aloittelevien soittajien hakevan ja luulen että opettaja voisi toimia motivaation sytyttäjänä. Kun sisäinen halu musiikkiin syntyy, oppilas haluaa soittaa vapaaehtoisesti. Luova metodi, sävellyttäminen on tässä mielessä väline oman musiikkisuhteen syntymiselle, eikä silloin tärkeintä ole tehdä oppilaasta ammattisäveltäjää. Jos oppilaalla sitten on selvästi lahjakkuutta ja paloa omien sävellysten tekoon enemmänkin, on opettajan paras ohjata hänet varsinaisiin sävellysopintoihin. Siinä vaiheessa tarvitaan jo ammattimaista sävellyksen ohjausta. Onneksi Suomessa alkaa nykyään löytyä opinpolkuja ja mahdollisuuksia myös nuorille sävellyslahjakkuuksille. Koen kuitenkin, että vielä tärkeämpää olisi antaa kaikille musiikinopiskelijoille mahdollisuus kokea ja kokeilla säveltämistä – yhdessä ja yksin.

Säpen loppuessa - mitä jäi käteen?

Säveltämisen pedagogiikkaan johdattava Säpe3 loppui osallistujilta eräänlaiseen lopputyöhön, joka tuli tehdä digitarinan muodossa lokakuun loppuun mennessä. Keskenään erilaisista ja erinäköisistä tarinoista tulee osia koko projektin loppujulkaisuun.

Pakersin omaa tarinaani syyslomalla käyttäen musiikin hahmottamisen tunneilta syntynyttä materiaalia. Oppilaat eivät halunneet kuvia tai videoita itsestään. Niinpä kuvasin heidän tekemiään nuotteja sekä käytin äänimateriaalia. Tuloksena oli kolmen minuutin digitarina. Siinä soiva musiikki oli oppilaiden keksimää ja myös visualisointi liittyi samaan aihepiiriin. Videossa esitellään muutamaa metodia, joiden avulla lapset ovat tehneet omia pikkukappaleita.Avauksia säpestä -digitarina

Vaikka musiikin hahmottamisen ryhmätunti on vain 45 minuutin mittainen, voidaan jo yhden tunnin aikana aikaansaada kaikenlaista, kuten digitarinassakin esiintyvä kuunnelma. Toisaalta monia pikkuprojekteja voidaan jatkaa seuraaville tunneille. Oppilaat sitoutuvat niihin mielellään. Tuntuu, että luova säpe-pedagogiikka on otettu mieluisana vastaan. Musiikinteorian ja säveltapailun osalta melkein mitä tahansa osa-aluetta tai aihetta voidaan opettaa säveltämisen tai improvisoinnin avulla. Näin minusta ainakin nyt tuntuu. On hyvä, että oppilailla on oppikirja ja välillä voidaan hiljentyä tekemään perinteisesti tehtäviä. Kuitenkin parasta on jos joka tunti sisältää sekä musisoimista (laulaen, soittaen, liikkuen) että luovaa keksimistä, joka voi liittyä sekä teoreettiseen opiskeltavaan asiaan että musisointiin.

Tuntuu siltä, että säpe-pedagogiikka on tullut jäädäkseen – ainakin allekirjoittaneella. Samanlaisia tuntoja olen havainnut myös monilla muilla säpe3-koulutukseen osallistuneilla. Samalla tavalla kuin säpe-harjoitukset innostivat ja yhdistivät meitä aikuisia, vaikuttavat toivottavasti – ja varmaan vielä vahvemmin – tunneilla oppilaiden tekemät musiikilliset keksinnöt ja oivallukset heidän musiikin oppimiseen ja motivaatioon.

Upeaa on, että meneillään olevaan Säpe4:seen osallistuu jopa viisi Wellamo-opiston opettajaa!

Hannu Marjamäki

Säpe - Säveltämisen pedagogiikka

Suomessa on juuri nyt meneillään säveltämisen pedagogiikan koulutus, johon osallistuu eri alojen ja laitosten musiikinopettajia. Koulutusta järjestää ja koordinoi Metropolia yhdessä Sibelius-Akatemian ja Helsingin Yliopiston kanssa. Osallistujille koulutus on ilmaista valtion tukiessa sitä.

Wellamo-opistostakin osallistuu kaksi opettajaa säpe-koulutukseen. Kaikki osallistujat on jaettu ryhmiin, joita ohjaavat pedagogit, joilla on kokemusta säveltämisen ohjaamisesta. Joillakin korostuu musiikkiteknologian käyttö, toisilla on opettajatausta ja jotkut ovat säveltäjiä. Kaikki ovat kuitenkin ennenkaikkea soveltaneet säveltämistä johdonmukaisesti osana musiikinopetustaan. Koulutus sisältää myös yhteisiä kokoontumisia, jossa läsnä ovat kaikki osallistujat.

Näissä merkeissä aloitimme Tampereen ammattikorkeakoululla (Tamk) lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Heti alkuun koko lähes satahenkinen väki sai tehtäväkseen säveltää ja sanoittaa parin tahdin laulun jakautuneena spontaanisti ryhmiin. Heti kun säpe-laulut olivat valmiit, ne myös esitettiin. Innostuneen ja innostavan alun jälkeen opetusneuvos Eija Kauppinen kertasi peruskoulun ja taiteen perusopetuksen uusien opsien perusteita ja korosti säveltämisen ja improvisoinnin merkityksen kasvua. Pienryhmien ohjaajien esittelyjen jälkeen päästiin tutustumaan omaan ryhmään. Sekin tapahtui yhteisen improvisoinnin kautta. Näin mahdollinen jännitys uusia tuttavia kohtaan katosi samantien. Oman ryhmäni johtajana toimii säveltäjä Sanna Ahvenjärvi, joka tuntui melkein sulautuvan ryhmään – niin iloisen välitöntä ja mukavaa ohjausta en ole saanut aikoihin. Ryhmässä esittäydyimme toisillemme ja kävi ilmi, että tulimme hyvin eri puolilta Suomea ja että opetamme eri soittimia ja aineita. Tämä johti sitten ideaan säveltää seuraavaan kokoontumiseen yhteinen moniosainen kappale aiheena eläimet. Kappaleita harjoitellaan Musiikkitalossa joulukuun alussa. Siihen asti on siis aikaa säveltää!

Tampereen koulutuksen ensimmäisen päivän iltana oli vuorossa yhteiset jamit. Kun koko lähes satapäinen ryhmä tungettiin keskikokoiseen huoneeseen tuli aika ahdasta. Yhteinen nimenhuutoleikki vei myös tästä syystä turhankin paljon aikaa vaikka olikin hauskaa. Erilaisia improvisointisessioita pienemmissä ryhmissä vietiin sitten läpi samalla kun toiset pääsivät tutustumaan musatornin toimintaan. (https://peda.net/jyvaskyla/ict/kehittamishankkeet/tievie/epl).

Toisena päivänä koulutus jatkui (Taideyliopisto ja Suomen säveltäjät) säveltäjä Minna Leinosen esityksellä, joka oli nimetty Opus 1:ksi ja joka esitteli myös opetusta varten tarkoitetun sävellysharjoitusten pankin: Opus 1:n (https://www.opus1.fi/). Hän teetti meillä erilaisia äänimaisema- ja ääniharjoituksia, joita voi mainiosti soveltaa kaikenikäisten kanssa. Ehdimme aamupäivällä vielä keskustelemaan säpestä ja sen soveltamisesta yleensäkin. Toin itse julki sen minkä olen kokenut aina kaikkein tärkeimmäksi: oppilaan musiikillisen motivaation ja musiikin merkitykselliseksi kokemisen, joka voi säpen avulla herätä. Puheenvuorot olivat pääasiassa mielenkiintoisia. Toiset varoittelivat liiasta optimismista, toiset olivat hyvinkin kannustavia. Iltapäivällä kokoonnuimme uudelleen omissa ryhmissämme. Tarkoitus oli esitellä säpe-harjoituksia, joita oli kokeiltu. Itse esittelin harjoituksen, jossa opetettiin intervalleja oman melodian säveltämisen avulla. Perustimme facebookiin Sannan säpettäjät -ryhmän, jossa jaamme toisillemme harjoituksiamme sekä vaihdamme muutenkin ajatuksia ja materiaaleja säpestä. Kello 16 oli aika lopettaa. Intensiivinen kaksipäiväinen sessio oli takana, mutta onneksi monta vielä edessä.

Nollasummapeli ei sovi musiikinopetukseen

Sormesi tapailevat unohtuneen kappaleen kulkua. Muutaman harhaosuman myötä reitti löytyy ja musiikki saa hahmonsa. Yhtäkkiä samalla mieleen putkahtaa tunnetiloja, värejä, muistikuvia ihmisistä ja huoneista, kokonainen ajanjakso elämästä. Riippumatta soittamasi musiikin tyylistä, esityksesi tasokkuudesta tai soittimesi ensiluokkaisuudesta olet tempautunut musiikin mukana olotilaan, josta et juuri äsken aavistanut mitään. Ulospäin tästä kokemuksesta ei välttämättä näy mitään, mutta kokemus voi olla itsellesi aivan mullistava tai ainakin se voi olla sen päivän kohokohta.

Musiikin kokeminen on syvästi henkilökohtaista ja ainutkertaista. Musiikillisten kokemusten vertailu on siitä syystä vaikeaa ellei mahdotonta. Joillekin musiikin antama tunnekokemus saattaa muokata koko henkistä identiteettiä ja antaa motivaation kaikkiin valintoihin elämässä. Musiikin ammattilaisilla tunnekokemus pyritään saamaan hallintaan ja osaksi teknistä suoritusta. Musiikin voima on siinä, että kuulijat voivat kokea musiikin yhtä voimakkaasti kuin esittäjätkin. Monitahoinen yleisökulttuuri kukoistaa musiikin ympärillä syystä. Aina musiikki ei silti sytytäkään, ei kuulijoita eikä oikein esittäjiäkään, joskus taas se herättää ristiriitaisia tunteita.

Olen koettanut jotenkin kuvata sitä musiikin kokemisen tapahtumaa, joka on mukana aina kun musiikki toteutuu, musiikin lajista tai toimijasta riippumatta. Koska tämä kokemus tuntuu ainakin itselleni ratkaisevan tärkeältä tekijältä, jotta musiikkia voisi pitkäjänteisesti harrastaa, tehdä työkseen tai ylipäänsä olla musiikin kanssa aktiivisesti tekemisissä, luulen, että motivaatio oppia musiikkia on myös siitä riippuvaista. Kaikille musiikkia opettaville on tuttua, että oppilaiden aktiivisuus musiikin suhteen vaihtelee eikä usein riipu teknisestä edistymisestä. Ilman työvälineitä on vaikea toteuttaa musiikkia, mutta ilman motivaatiota ei ole halua hankkia työvälineitä. Jossain vaiheessa motivaatio syntyy, jopa syttyy ja silloin oppilaalla onkin yhtäkkiä hyötyä kaikesta hankitusta tekniikasta ja palava halu oppia lisää. Voiko musiikillista motivaatiota auttaa syntymään?

Olen yrittänyt kuvailla musiikin kokemisen ainutkertaisuutta ja musiikin tekemisen motivaation ensisijaisuutta, koska koen, että jokainen oppilas kantaa näitä ominaisuuksia ikäänkuin mahdollisuuksina sisällään. Oppilaan hankkiessa musiikillista osaamista ja hallitessa vähitellen yhä uusia tekniikoita, hän oppii saamaan arviointia musisoimisestaan sekä sisäistää saamansa palautteen. Vähitellen hänelle syntyy kuva siitä, mitä hän osaa ja mitä musiikki hänelle merkitsee. Jos musiikki määrittää hänen arkipäiväänsä, on luultavaa, että hän myös kokee musiikin vahvasti ja syvästi henkilökohtaisesti.

Nollasummapeli tarkoittaa tilannetta, jossa joidenkin toimijoiden välillä vallitsee eräänlainen pakkotila. Automaatin tavoin jonkun voitto on toisen vastaavansuuruinen häviö. Suljetussa tilassa ja rajallisilla resursseilla on pakko toimia tietyllä tavalla. Tiedetään jo etukäteen mikä on lopputulos, jos toimitaan tietyllä tavalla, ja joskus on vain yksi tapa voittaa peli. Näin selkeä on tilanne vaikkapa ristinollassa. Tällainen ajattelu tuntuu täysin sopimattomalta taiteen maailmaan.

Musiikki on toisaalta yksi kaikkein teknisimmistä taiteenlajeista, johon luontevasti sopivat kaikenlaiset kilpailut ja jossa avoimesti pyritään mahdollisimman suureen virtuositeettiin. Soivaa musiikkia voi mitata sekuntikellolla ja soittotekniikkaa eritellä lihas lihakselta. Kaikkia mitattavia seikkoja voi käyttää vertailtaessa soittajien suorituksia tai analysoitaessa itse musiikkia. Kuitenkin arvioitaessa kappaleen esitystä tai tulkintaa ovat ne vain osatekijöitä, jotka vasta yhdessä muodostavat kokonaisuuden, josta musiikki syntyy. Musiikki synnyttää musiikillisen kokemuksen, joka on jokaisella erilainen. Musiikin rikkaus on loputonta, ja myös kokemuksemme musiikista ovat äärettömästi erilaisia. Kokemukset voivat olla myös niin henkilökohtaisia, että niitä on vaikea tiedostaa saati analysoida.

Musiikkiin tuntuu liittyvän kaikenlaisia keskenään erilaisia osatekijöitä. Miten siis opettaa musiikkia? Miten arvioida sitä mitä on opittu?

Nämä ajatukset olkoot alkuna kirjoituksille musiikista ja sen opettamisesta. Niiden tarkoituksena on rohkaista sinua, lukija, kirjoittamaan musiikista ja sen opettamisesta avoimesti ja omakohtaisesti.


Uusi blogi - ohjeita

Wellamo-opistossa perustetaan täten uusi blogi opiston kaikkia musiikinopettajia varten. Samalla kutsutaan kaikki opettajat jakamaan ajatuksiaan kirjoittamalla toisille kollegoille. Ideana on, että kirjoitusten aiheet koskisivat musiikinopetusta ja ehkä toimisivat siten keskustelun avaajina ja hyvien ideoiden ja periaatteiden levittäjinä. Kirjoittakaamme hyvässä ja positiivisessa hengessä. Välttäkäämme liian tiukkapipoista asennetta, mutta hyväksykäämme eri tyylit ja lähestymistavat. Ehkä on hyvä kuitenkin linjata muutamia periaatteita. Blogi on siis erityisesti ajatusten kanava ja luotu musiikinopetusta varten. Se ei ole mainostusta, oman toiminnan esittelyä tai jonkin muun toiminnan edistämistä varten. Niitä varten on muita (sosiaalisen median) välineitä. Blogi ei ole ilmoitustaulu tai kirpputori. Blogi on kanava opettajien omille ajatuksille ja tarkoitettu keskinäiseen keskusteluun ja ajatustenvaihtoon.Tyylejä kirjoittaa on monia ja hienoa olisi, jos voisimme innostaa toisiamme ideoillamme. Toiset meistä ovat käytännöllisempiä ajattelussaan ja toiset, khrm, epäkäytännöllisempiä, mutta kaikkia yhdistänee halu kehittää opetustaan ja saada uusia ideoita.

Blogikirjoituksia julkaistaan pedanetin kautta ja linkitetään Wellamo-opiston sivulle, jossa ne ovat luettavissa. Allekirjoittanut voi ainakin aluksi toimia tämän blogin editorina, joten blogitekstit voi lähettää minulle sähköpostina.
Blogeja voi kommentoida pedanetissä, jossa ne julkaistaan julkisina.

Näiden ajatusten myötä siirryn kirjoittamaan ensimmäistä blogitekstiä, joka on saanut innoituksensa taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmauudistuksen myötä.

Hannu Marjamäki
Musiikin suunnittelijaopettaja
Wellamo-opisto

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä